Kiuruveden Kotiseuturetki tehtiin sunnuntaina 15.9. Lahnasille ja Lahnavuorelle, vuorelle käveltiin kauniissa maisemissa ja käytiin ihastelemassa maisemia vuorelta, lähellä olevassa laavuss juotiin makoisat kyläläisten järjestämät nokipannukahvit.
Kiuruveden kaupungin sivuilla kerrotaan Lahnavuoresta:
Lahnavuoren muistomerkki
Vuosituhannen alkupuolella liikkuivat Ylä-Savon alueella hämäläiset ja savolaiset eräretkillä käyttäen väylinä vesireittejä. Ryhmien välillä syntyi riitoja nautinta-alueista. Kun riidat eivät loppuneet, puuttui valtiovalta asiaan. Vuonna 1415 pidettiin ensimmäinen rajankäynti. Raja päättyi epämääräisesti pohjoisessa johonkin paikkaan Maanselällä. Raja ei tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta, ja riitaisuudet jatkuivat. Toinen rajankäynti pidettiin vuonna 1446. Rajakirjassa mainittiin rajan tulevan etelästä Kiurujärvelle, Luupujärvelle ja viimein Kalliovuorelle eli Maanselälle, Lahnakalliolle, jossa Venäjän, Pohjanmaan, Savon ja Hämeen rajat yhtyivät. Vasta kolmannen kerran pidetty rajankäynti vuonna 1452 vakiinnutti tilanteen. Tämä merkitsi sitä, että Kiuruveden kohdalla heimorajana tuli olemaan nykyinen lääninraja.
Vanha kansanmuistannainen kertoo, että rajankäynnin päättäjäisiksi pidettiin rajan pohjoispäässä Lahnakalliolla jumalanpalvelus, jossa Pyhäjoen rovasti saarnasi tekstistä: ”Kalliot ovat maan sitehet”. Toimitus oli ollut juhlallinen, ja kalliolle oli levitetty punainen matto. Ilmeisesti tämä oli ensimmäinen Kiuruveden tienoilla pidetty jumalanpalvelus.
Rajapyykin kohdalle on koottu kiviä noin 2×2.2 m alueelle noin puolen metrin korkuiseksi jalustaksi. Keskellä on noin 0.9 m korkea ja 0.5 m leveä kivipaasi, johon on kaiverrettu vene ja risti. Alempana olevan epämääräisen kuvion voisi tulkita kruunuksi.
https://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Ymparisto,-luonto-ja-liikenne/Kulttuuriymparisto/Rakennettu-kulttuuriymparisto/Kylien-kulttuuriymparisto/Lahnanen
”Kotona kylässä ”–tapahtuma Kauppakeskus Matkuksessa lauantaina 14.9.2019 klo 10.00-14.00
Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto ry yhdessä Pohjois-Savon Kylät ry:n kanssa järjestää ”Kotona kylässä” -tapahtuman Matkuksen Elohuoneessa (2. krs), jossa tuomme tunnetuksi omaa ja jäsenyhdistyksiemme toimintaa.
Päivän avaa Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Sampo Suihko ja tilaisuuden juontaa Timo Ripatti. Ohjelmassa esiintyvät mm. kylähullu Arja Huovinen, Savon murremestarit, Kansantanssiryhmä Kurpposet, Nilsiän senioritanssijat ja Pelimannit. Yleisö voi myös osallistua Arvaa kylät ja Oletko murretietäjä –kisoihin. Esillä on pisteet järjestäjille ja paikallismuseoille sekä kylä-, kotiseutu– ja sukukirjoille. Näihin voitte tuoda omia esitteitä jaettavaksi sekä kirjojanne myytäväksi. Kirjoista toimitetaan 1 kpl tilauslistan kera, josta ilmenee tarvittavat tiedot, keneltä kirjoja voi tilata yhteystietoineen sekä kirjan hinta postituskuluineen.
Jäsenyhdistyksillämme on myös mahdollisuus kertoa toiminnastaan. Toivomme, että mahdollisimman moni jäsenyhdistys valitsisi jonkin toiminnastaan kertovan esineen ja laatisi mukaan korkeintaan A4-kokoisen yhdistystä ja sen toimintaa valaisevan selostuksen yhteystietoineen. Tapahtumaan mukaan haluttava materiaali toimitetaan etukäteen 6.9.2019 mennessä.
Ota yhteyttä: Raija Pasanen (Ylä-Savo) puh. 044 5033358 raija.pasanen@opedu.lapinlahti.fi Anna-Maija Korhonen (Tervo, Vesanto, Keitele) puh. 0447 499 372 anna-maija.korhonen@tervo.fi Seppo Kononen (Kaavi) puh. 050 546 1317 seppo.kononen@savonsanomat.fi Helga Ylönen (Suonenjoki, Rautalampi) puh. 040 589 9907 ylonenhelga@gmail.com Eila Santanen (Kuopio, Riistavesi, Tuusniemi) puh. 044 211 9885 eila.santanen@suomi24.fi Helena Turunen (Ylä-Savo) puh. 050 354 3884 riheturunen@gmail.com Tuija Lepistö (muut alueet) puh. 040 708 1967 kotiseutu.pohjoissavo@gmail.com
Tervetuloa mukaan!
www.kotipihlaja.fi www.pohjois-savonkylat.fi
Kiuruveden Kotiseutujuhlaa vietettiin sunnuntaina 14.7.2019 klo 13 alkaen Museolla Hyvärilän pihapiirissä, kahvitarjoilu alkoi klo 12. Juhlapuhujana oli kulttuurisihteeri Heidi Huhtilainen, juontajina Iina Happonen ja Eevi Huttunen, teatteriryhmä Hulluviima esitti ohjelmaa.
Kotiseuturetki Kiuruvedellä su 16.9.2018 onnistui todella hyvin, suuresta osallistuja määrästä innostuneina tilattiin toinenkin auto ja lähdettiin linja-autoasemalta puolen päivän jälkeen kahdella linja-autolla Niemiskylän kautta Aittojärvelle, siitä Korpijoelle ja Ohemäen kautta takaisin keskustaan. Leena Svärd kertoi alkumatkasta Niemiskylästä ja Aittojärvestä, jossa maisemia käytiin ihailemassa Topilan pihasta. Korpijoella oppaana toimi Veijo Tuomi. Kahvit juotiin Korvikossa, jossa nähtiin myös kuvaesitys Korvikon vaiheista. Sen jälkeen tutustuttiin Tuomo ja Jaana Tikan luomutilaan. Takaisin keskustaan ajettiin Ohemäen kautta. Lämpimät kiitokset oppaille, Korpijoen kyläläisille, Tikan isäntäväelle ja teille kaikille 86 retkellä mukana olleille!
Suomi sadan vuoden päästä -kirjoituskilpailu
Kiuruveden Kotiseutuyhdistys, Kiuruvesi-lehti, Kiuruveden kaupungin kulttuuritoimi ja koulut järjestivät yhteistyössä kirjoituskilpailun koululaisille ja toisen asteen opiskelijoille syksyn 2017 aikana.
Kirjoituskilpailun aihe oli Suomi sadan vuoden päästä. Kilpailukirjoituksessa sai käyttää valmista otsikkoa tai keksiä sen itse.
Kilpailusarjat: 1. Toisen asteen opiskelijat (lukio, ammattiopisto)
2. Yläkoululaiset
3. Alakoululaiset
Tekstilaji oli vapaa ja tekstin pituus on enintään 700 sanaa. Kilpailukirjoitukset voi kirjoittaa joko käsin tai koneella. Kilpailuaikaa oli lokakuun loppuun.
Palautus oli 31.10.2017 mennessä paperisena kirjaston tiskille (opettajat voivat koota ja tuoda) tai s-postin liitteenä (doc, docx, pdf) osoitteeseen kiuruvedenkotiseutuyhdistys@gmail.com. Määräaikaan mennessä alakoululaisilta kirjoituksia tuli 75 kpl ja toisen asteen opiskelijoilta 5 kpl, yläkoululaisilta ei yhtään.
Arviontiraati: Heidi Jaatinen, Jaana Selander, Mira Kokkonen ja Anna Räty.
Jokaisessa sarjassa oli tarkoitus palkita paras kirjoitus rahapalkinnolla, toisen asteen opiskelijoiden palkinto 100 euroa, yläkoululaisten 70 euroa ja alakoululaisten 50 euroa. Arviointiraadilla oli kuitenkin oikeus jakaa palkinnot katsomallaan tavalla.
Palkinnot jaettiin Kiuruveden kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2017
Toisen asteen opiskelijoista palkittiin Heli Rautio. Alakoululaisista 1. palkinnon sai Emma Kärkkäinen Nivan koulun 4 A luokalta, 2. palkinnon saivat Riia Rajakangas Luupuveden koulusta ja Aleksi Partanen Nivan koulun 6 B luokalta. Voittajakirjoitukset julkaistaan Kiuruvesi-lehdessä.
Osallistumalla kilpailuun suostui siihen, että kirjoitus voidaan julkaista Kiuruvesi-lehdessä ja Kiuruveden kaupungin verkkosivuilla.
Perinteinen Kotiseuturetki sunnuntaina 17.9.2017 suuntautui Runnille päin. Lähtö linja-autoasemalta oli klo 12, oppaana toimi Jouko Tenhunen. Tutustuttiin vanhan Iisalmentien seutuun, siirtolaisasutukseen Egyptinkorvessa, Neulatammeen ja puusulkukanavaan. Spa Hotel Runnilla juotiin kahvit ja tutustuttiin Kartanohotelliin, siellä kuultiin lauluesitys uudesta 6.10. ensi-iltaan tulevasta Mannerheim näytelmästä ja erittäin mielenkiintoinen esitys Runnin kylpylän vaiheista.
Valokuvia Kiuruveden Kotiseutuyhdistys ry:n 2000-luvun toiminnasta -näyttely oli Kiuruveden kirjaston aulassa heinä-elokuun 2017.
Kotiseutujuhla museolla 23.7.2017 klo 13 0li samalla Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhla. Tarjosimme sen kunniaksi täytekakku kahvit Seuratuvalla klo 12 alkaen. Tervehdyssanat lausui kunnallisneuvos Jouko Tenhunen, juhlan alussa ja lopussa laulettiin yhteislaulu. Juhlapuhujana oli tänä vuonna Helsingin yliopistossa työskentelevä kasvatustieteen tohtori Henri Pesonen, hän on syntyisin Kiuruvedeltä, valmistunut ylioppilaaksi Kiuruveden lukiosta v.2002 ja opiskellut sen jälkeen sekä ulkomailla että kotimaassa, hän kertoi millaisia eväitä on saanut täältä maailmalle. Ohjelmassa oli Kiuruveden Naislaulajien esittämiä kansanlauluja ja esitys Hulluviiman Seitsemänveljestä näytelmästä, joka tulee ensi-iltaan syksyllä ja on Suomi 100 -juhlavuoden ohjelma. Kotiseutuyhdistyksen historian kokosi kotiseutuneuvos Lauri Winberg ja historian vaiheita kertoi juhlassa juontaja Sirkku Kaikkonen. Suomen Kotiseutuliiton hopeiset ansiomerkit saivat Jaana Autio ja Helena Turunen.
Syksyn Kotiseuturetki tehtiin Honkarantaan sunnuntaina 18.9.2016, lähtö oli linja-autoasemalta klo 12.00, linja-autoretken vetäjänä olivat Eila Laukkanen ja kyläyhdistyksen pj. Paula Tikkanen kertomassa kylästä, linja-autossa oli mukaan 55 retkeläistä. Linja-autoasemalta suunnatiin Rantakylään ja Hingunniemeen, missä koulun toiminnasta kertoi tallimestari Timo Vääränen. Siitä jatkettiin Teriperäntielle, missä tutustuttiin Vuokko ja Vesa Niemelän puutarhaan, sitten käytiin ihastelemassa Jouni ja Anneli Laukkasen Kaarteen pihasta avautuvaa järvimaisemaa ja Honkarannan majalla ja koululla, josta kuultiin Honkapirtin vaiheista. Anita ja Hannu Kemppaisen Honkaniemen pihassa tutustuttiin vanhaan asuinrakennukseen. Sen jälkeen ihasteltiin Luupujokivarren asutusta ja viljelyaukeaa. Retken päätteeksi juotiin omakustanteiset kahvit Sinisessä Helmessä, jossa Leo Ruotsalainen kertoo Hankaniemestä. Retkimaksu on 10 euroa sisälsi yhden arvan linja-autossa pidettäviin arpajaisiin.
Kiuruveden kotiseutujuhlaa vietittiin sunnuntaina 24.7. klo 13
Museon pihapiirissä, kahvitarjoilu alkoi klo 12 .
Juhlapuhujana oli Jouko Kokkonen, juontajana Teija Ratinen Valma Remeksen hahmossa ja musiikkia esittivät Naislaulajat ja Harmonikansoittajat. Kiitos kaikille mukana olleille!
Kotiseutuyhdistus osallistui Museon kesän avaukseen ja Maidontie-näyttelyn avajaisiin su 29.5.2016, Olavi Juntunen teetti pajupillejä ja perinteisiä vastoja ja Pirjo Kulhomäki käpylehmiä.
Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen kevätkokous ke 16.3.2016 klo 18.00 Kiuruveden kirjaston opintolukusalissa, Lähteentie 10 A, käsitellään sääntömääräiset asiat
Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen syyskokous oli to 3.12.2015 klo 18.00 Kiuruveden kirjaston opintolukusalissa, Lähteentie 10 A, käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja esiteltiin kotisivut.
Kotiseuturetki su 20.9.2015 suuntautui Ryönänjoelle, kiitokset mukana olleille ja Heikkisenahon emännälle ja isännälle Pirjo ja Pertti Lindille esittelystä ja kahveista. Mihin kylään tutustumme ensi syksynä? Kerropa ehdotuksesi jollekin Kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäsenistä.
Kotiseutujuhlaa vietettiin su 12.7. Kiuruveden museolla Hyvärilän pihapiirissä, lämpimät kiitokset mukana olleille, juhlaväelle, juhlapuhujalle kansanedustaja Hannakaisa Heikkiselle, musiikkia esittäneille Hilda Kilvensalmelle, Rianna ja Milana Penttiselle sekä Anna-Mari Svärdille, runoja lausuneelle Leila Närhi-Murtorinteelle ja juhlan juontalle Sirkku Kaikkoselle.
Kotiseuturetki su 21.9.2014 Turhalaan Kiuruveden Kotiseutuyhdistys järjesti perinteisen ja suositun kotiseuturetken tänä syksynä sunnuntaina 21.9. Turhalaan päin. Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille ja oppaillemme sekä kahvin keittäjille ja maukkaiden kahvileipien tekijöille!
Mukana oli lähes täysi linja-autollinen retkeläisiä. Hannu Halonen tuli linja-autoasemalta mukaan ja kertoi Koskenjoen ja Osmangin taloista, Lepistönperän tien varrelta tuli kyytiin Mikko Elovaara kertomaan omasta yrityksestään, sen jälkeen jatkettiin matkaa Turhalaan, Metsäpirtillä juotiin kahvit ja Aimo Hyvärinen kertoi talon ja kylän historiasta. Seppo Hirvisaari kertoi kylästä, kun keskustaan palattiin Oravamäen kautta.
Juho Pöksyläinen -seminaari 25.9.2013. Kotiseutuyhdistys oli mukana järjestämässä Juho Pöksyläinen -seminaaria ke 25.9.2013 klo 13-16 yhdessä Kiuruveden kaupungin, Kiuruvesilehden ja Kiuruvesiseuran kanssa. Ohjelmassa oli järjestäjätahojen tervehdykset, Kiuruveden kotiseutuyhdistyksestä Jouko Tenhunen. Tuulikki Kärkkäinen kertoi Juho Pöksyläisen näkemyksen Kiuruveden asuttamisesta, Toini Kuonanoja kertoi Juho Pöksyläisen perheen elämästä 1906-1913 Juhon ja hänen Ameriikkaan työhön menneen poikansa kirjeiden valossa ja Matti Kärkkäinen kertoi aiheesta : Miksi Juho Pöksyläinen menetti tilansa 1930-luvulla? Esitysten välillä kaupunki tarjosi kahvit. Kotiseutuyhdistyksestä Helena Turunen oli myymässä Tuulikki ja Matti Kärkkäisen kirjaa Kiuruveden historia ja sen kirjoittaja Juho Pöksyläinen 1858-1939.
Sunnuntaina 22.9.2013 Kotiseuturetki suuntautui Kalliokylään . Lähtijöitä oli niin paljon, ettei yhteen linja-autoon mahduttu, onneksi Linja-autoliike Laitiselta järjestyi toinenkin auto, retkeläisiä oli yhteensä 75. Toisessa linja-autossa taloista ja maisemista kertoi Matti Huuskonen ja toisessa Matti Kämäräinen, matkalla tutustuttiin Maitoahon tilaan, jota esitteli Hannu Kemppainen. Jukolassa juotiin kahvit, Matti Huuskonen kertoi talon historiasta ja arvottiin Kotiseutuyhdistyksen matkalla myytyjen arpojen voitot, takaisin tulomatkalla jatkettiin vielä tutustumiskierrosta linja-autoilla. Lämpimät kiitokset Matti Huuskoselle ja Jukolan emännille!
Maaseutuseminaarissa Iskelmäviikolla lauantaina 20.7.2013 Kaija Rantanen oli myymässä Tuulikki ja Matti Kärkkäisen kirjaa: Kiuruveden historia ja sen kirjoittaja Juho Pöksyläinen 1858-1939.
Kotiseutujuhlassa sunnuntaina 14.7.2013 oli juhlapuhujana kauppatieteentohtori Pekka Lehtonen, lähtöisin Heinäkylästä. Juhlan juonsi Sirkku Kaikkonen kalevalaisella tyylillään, alkumusiikiksi Juha Remes esitti Kotiseudun laulun, tervehdyssanat Kotiseutuyhdistyksestä esitti Jouko Tenhunen, oopperalaulaja Veli-Pekka Väisänen ja Naislaulajien pienempi ryhmä lauloi, Kivon voimisteluryhmä esiintyi sekä Teatteriryhmä Hulluviima esitti otteen Niskavuoren elämästä. Tuulikki Kärkkäinen esitteli Kiuruveden historia kirjaansa, jota Kiuruveden kotiseutuyhdistyksellä on myynnissä. Pentti Happo Ääniraudasta järjesti äänentoiston. Juhlan aluksi juotiin makoisat pullakahvit ja lopuksi puheenjohtaja Kaija Rantanen lausui kiitossanat ja laulettiin yhteislauluna Savolaisten laulun vähemmän tunnettuja säkeistöjä .
Kotiseutuyhdistys osallistui Kiuruveden Museon kesän avaukseen sunnuntaina 9.6.2013. Johtokunnasta Kaija Rantanen, Jaana Autio ja Helena Turunen tekivät museon sisällä perinteisiä pirta- ja lautanauhoja, joiden tekemistä sai myös museossa kävijät kokeilla. Ulkona Olavi Juntusen ja Kalevi Svärdin ohjauksessa sai tehdä itselleen perinteisen mato-ongen. Ari Ruotsalainen kuvasi museon tapahtumaa.
Vuoden 2012 joulukuussa Kotiseutuyhdistys järjesti Kiuruveden kulttuuritoimen kanssa perinteisen Joululauluillan Kiurusalissa, Juha Remes säesti ja laulatti yleisöä, lisäksi Yläkoulun 8 lk:n tyttöbändi esitti kaksi joululaulua.
Syyskuussa kotiseuturetkellä Lapinsalossa oli täysi linja-autollinen osallistujia, joille oppaana toiminut Viljo Rantonen kertoi monipuolisesti Lapinsalon historiasta. Perillä Lapinsalon kirkossa oli ehtoollisjumalanpalvelus ja Kotiseutuyhdistys tarjosi niittykahvit Kiuruveden korkeimmalla paikalla Pihlajamäellä.
Elokuun alussa 2.-6.8.2012 puheenjohtaja Kaija Rantanen ja sihteeri Helena Turunen osallistuivat valtakunnallisille kotiseutupäiville Mikkelissä. Ohjelmassa oli torstaina Kulttuuriperintö ja identiteetti -seminaari ja vanhoja filmejä Mikkelistä, perjantaina kotiseutupäivien avajaiset Mikkelin torilla, Kotiseutuliiton vuosikokous ja ideointikammari teemalla: Miten edistän kotiseututyön vetovoimaa? Retkipäivänä lauantaina tutustuttiin Mikkelin taidemuseoon ja Taidekeskus Salmelaan Mäntyharjulla, illalla oli juhlagaala kauppakeskus Stellassa ja sunnuntaina juhlajumalanpalvelus Mikkelin tuomiokirkossa.
Kotiseutujuhla järjestettiin Museon pihapiirissä 15.7.2012, juhlapuhujana oli kasvatustieteen tohtori, valtiotieteen lisesiaatti, kotitalousopettaja Tuulikki Kärkkäinen. Haitarimusiikkia esitti Ilpo Kaleva ja kuvaelman ”Vain ihmisiä” Veijo Tuomi, Teija Ratinen ja Jaana Hyvärinen, juontajana toimi Lauri Winberg.
Viikateniiton MM-kisoissa Limingassa 7.7.2012 Kotiseutuyhdistystä edusti joukkue: Heikki Väisänen, Tapio Saastamoinen, Martti Multala ja Jorma Komu, he voittivat hopeaa. Miehet yli 60 v. -sarjassa Kotiseutuyhdistyksen nimissä kisanneet Martti Multala voitti ja Tapio Saastamoinen sijoittui pronssille. Rukiinleikkuun SM-kisoissa Riuttalan talonpoikaismuseolla 18.8.2012 joukkuekisassa Kotiseutuyhdistyksen joukkue: Eila Huuskonen, Juha Juntunen ja Heikki Väisänen saivat pronssia.
Museon kesän avauksessa 2012 teetettiin Olavi Juntusen ja Kalevi Svärdin ohjauksessa pajupillejä.