Kyläyhteisö ennen ja nyt
Sosiaalisuus maaseudulla ennen ns. hyvinvointiyhteiskuntaa
Koteihin saapui usein työskentelemään jokin kylän ammattilaisista, esim. suutari, ompelija, pitokokki tai puuseppä. Nämä olivat yleensä naapureita tai ainakin oman kylän väkeä. Lapsi tutustui jo pienenä näihin ahkeriin ihmisiin ja tottui heihin. Ohuet, näkymättömät ”siteet” oli vedetty kyläyhteisöön sekä lapsen mieleen.
Kyläyhteisön lämmin ja positiivinen henki syntyi, ei ainoastaan kylän ammattilaisten taholta, siihen vaikuttivat monet yhdessäolot, kuten pyhäkoulut, kinkerit, Siioninvirsiseurat, kotien yhteiset juhlatilaisuudet sekä erilaiset talkoot. Nämä kaikki olivat kyläläisille mieleisiä kokoontumismuotoja.
Hiljaiset oikopolut olivat käytössä naapureiden kesken. Ne oli tallattu pellon ojanreunoja seuraillen, kuten Väliahon ja Pellonpään välillä. Joskus tällainen polku oli syntynyt kuivalle katajikkokankaalle. Naapuriin kuljettaessa sai samalla tutustua kuivakkokasveihin, muurahaisten touhuihin, moniin lintulajeihin ja niiden pesimispuuhiin sekä värikkäisiin perhosiin (Nykyajan kielellä tällaiset polut ovat luontopolkuja.)
Piennar-. kinttu- ja jopa karjapolut olivat vapaa-aikoina ahkerassa käytössä. Naapuriin poikettiin. Vierailukutsuja ei odotettu eikä vaadittu. Iltaa istuttiin usein joukolla tarinoiden, mitä mieleen tuli. Joskus oli mukana hyviä kertojia. Silloin istuttiin myöhään ja kuunneltiin jännittäviä juttuja, jopa kummituskertomuksia. Nämä aiheuttivat kotimatkalla pimeässä yössä pelon väristyksiä.
Näin oli yhteyksiä rakennettu, jos ei kovin kauaksi eikä mihinkään ihmeellisyyksiin, niin kuitenkin jonnekin, toisten ihmisten luokse. Keskustelukumppanit oli läydetty. Huomattiin se tärkeä asia, että me tarvitsemme toisiamme. Ystävyys- ja naapurisiteet tulivat solmituiksi.
Nuorisolle olivast varsinkin sotavuosina tupaillat mieleisiä. Leikittiin numeroleikkejä ja tienattiin pantteja. Taidettiin siellä joskus pyörähtää piirissäkin. Isänmaallisia- ja kansanlauluja laulettiin.
Nuoriso kokoontui kesäisin kyläkeinulle. Ohjelmaan kuului ainoastaan keinuminen. Keinuun mahtui kerrallaan neljä henkilöä, kukin vuorollaan.
Syksyllä oli omat riemunsa. Jos laarit olivat täyttyneet viljasta, oli edessä myllymatka. Se oli tavallaan suuri ilon päivä, jopa juhlapäivä. Päästiin leipomaan uudisleipää. ”Nyt on ukko uutisessa”, oli sanontana. Hyviin tapoihin kuului viedä uudisleipä naapuriin, maistiaisiksi.
Kun lehmä poiki, vietiin naapuriin juustomaitoa ”peelarilla”.
”Saunaruokien” viemiseen valmistauduttiin, jos naapurissa syntyi uusi kansalainen. Saunaruoat olivat niemensä mukaisesti pääasiassa ruokatavaraa. Ruoka oli silloin arvokasta ja tarpeellista.
Vaikeuksissa olevaa naapuria pyrittiin aina auttamaan jollakin tavalla.
Sairauksien kohdatessa kävivät naapurit katsomassa ja lohduttamassa sairasta. Sairastaminen ja kuolema tapahtuivat kotona. Kuolemantapauksissa lähinaapurit kokoontuivat omaisten lisäksi vainajan ympärille hartaushetkeen ja lohduttivat muutenkin vainajan läheisiä kestämään vaikeimman ajan yli. Kylä oli yhteisö, jossa tunnettiin vastuuta naapureista, etenkin sen köyhemmistä eläjistä.
Tässä yhteydessä on muistettava, että monet kyläkunnat, kuten esim. Turhala – Oravamäki alue olivat aika tavalla eristyksissä. Kiuruveden kirkolle oli matkaa ja kulkuväylät huonossa kunnossa. Ei ihme, jos avaramman maailman kaipuu kyti palavana lieskana monen maalla elävän ihmisen sisimmässä, varsinkin nuorison. Levottomuutta lisäsi Amerikan kultamaasta tulleet viestit, joita kertoivat siellä käyneet miehet, näytellen dollareita ja kultakellojaan.
Tässä muutamia syitä, joiden vuoksi esim. vuosisadan vaihteessa nuoret miehet suuntasivat kulkunsa Atlantin taakse.
Kaiken kaikkiaan sosiaalinen kanssakäyminen kyläyhteisön kesken oli lämmintä ja se tuotti runsaasti iloa ja hyvää mieltä.
Sosiaalisuus hyvinvointiyhteiskunnassa
Sosiaaliturvan kehittyminen alkoi Suomessa 1950-luvun lopulla. Syntyi Kansaneläkelaitos ja vähitellen muitakin tukimuotoja, niistä tärkein työttömyysturva.
Yhteiskunnan kehitys ja vaurastuminen on muuttanut paljon ihmisten käyttäytymistä entisiin aikoihin verrattuna. Ennen niin runsaassa käytössä olleet piennar- ja kinttupolut naapureiden väliltä ovat ruohottuneet ja jääneet unholaan. Vierailulla käydään vain, jos kutsutaan tai jos on tärkeää asiaa. Kaupunkilaiskulttuuri on levinnyt maaseudullekin.
Portit ovat nyt auenneet suureen maailmaan. Radio, televisio ja sanomalehdet pitävät siitä huolen. Puhelimet ovat mitä moninaisemmat. Niiden avulla on nopea ja helppo tapa vaihtaa kuulumiset, vaikka naapurille. Postin kulku on nykyisin nopeaa. Kirjeen avulla on mukava tapa lähestyä. Ei pidä unohtaa myöskään liikenneyhteyksiä. Auto vie hetkessä pitkienkin matkojen päähän, joten ystävyyssuhteiden rakentuminen voi toteutua muuallakin kuin kotikylässä.
Enää ei olla riippuvaisia naapureiden armeliaisuudesta, sillä vaikeuksien kohdatessa voi nykyajan ihminen turvata yhteiskunnan apuun. Eräs syy sosiaalisten suhteiden vähenemiseen on nykyihmisen kiireinen elämä. Tämä voi johtaa monien kohdalla sosiaaliseen orpouteen.
Varsinkin vanhat, yksinään asuvat ihmiset, joiden liikkuminen on vähäistä, kaipaavat naapurien ja ystävien seuraa, kuten ennen vanhaan.