Opetus
Kansan opettaminen, luku- ha kirjoitustaidon omaksuminen on tapahtunut hiljalleen vuosisatojen kuluessa. Jonnekin on saattanut syntyä pieni piste, ikään kuin heikko ”valotuikku”, joka on näyttänyt tietä tulevaisuuteen.
Tällainen valotuikku”, pohjoisten alueiden ensimmäinen koulu, syntyi Pietari Brahen toimesta Kajaaniin vuonna 1652.
Gezelius-piispojen aikana 1600-luvulla saivat alkunsa lukkari- ja rippikoulut sekä lukukinkerit.
Iisalmen pitäjän ensimmäinen ”kansankynttilä” oli entinen sotilas, kirjantaitaja Andreas Hierta. Opetustehtävää hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1753. Hänen tehtäviinsä kuului lukutaidon opettaminen lapsille pientä palkkiota vastaan. Hän oli kiertävä opettaja.
Sunnuntaikoulu
Vuonna 1846 perustettiin Iisalmelle sunnuntaikoulu. Sitä pidettiin sunnuntaisin klo 3-6 illalla. Opettajina toimivat kaksi pappia. lukkari ja joukko säätyläisiä. Tämä ei ollut pyhäkoulu. Uskonnon lisäksi opetettiin paljon muitakin aineita. Koulu ei toiminut pitkään, koska papit muuttivat muualle.
Pyhäkoulu
Pyhäkoulut olivat alkaneet toimintansa Iisalmen pitäjässä vuonna 1848. Kiuruveden lapsille pyhäkoulut olivat mieleisiä.
Mykkäsperän pyhäkoulu 1930-luvulla
Mykkäsperällä lapset kokoontuivat Kuistilan tupaan. Opettajana toimi Herman Mykkänen (Kuistilan Hemma). Katekismus oli tärkein opittava. Sitä mentiin pala palalta eteenpäin, kunnes saavuttiin takakanteen. Katekismuksen rinnalla oli tärkeänä oppiaineena raamatunhistoria. Se luettiin myöskin kannesta kanteen. Kaikki oli osattava ulkoa. Pyhäkoulusta saatiin eväät rippikoulua varten. Virsiä laulettiin paljon. Ennen kaikkea oli opittava kinkerivirret, jotka oli määrätty läksyksi. Niitä oli tavallisesti neljä.
Mykkäsperän pyhäkoulun opettajana toimi myöhemmin Iida Kumpulainen.
Luvenlahden pyhäkoulu 1930-luvulla
Luvenlahden pyhäkoulu oli kiertävä. Se oli laaja-alainen: Luvenlahti – Taivallahti. Opettajina toimivat Robert Kaurala (1856 – 1933), myöhemmin Herman Nousiainen ja Paavo Ruotsalainen. Robert Kaurala sai kinkereillä kunniakirjan toimiessaan 30 vuotta pyhäkulun opettajana. Toimina ei vielä tähän päättynyt. Hän timi pyhäkoulun opettajana pitkälti yli 30 vuotta.
Pyhäkoulut toimivat joka toinen sunnuntai.
Kinkerit
Kinkeripäivä oli kylällä suuri juhlapäivä. Samoin kuin pyhäkoulu, oli kinkeripäivä lapsille mieleinen. Oppilaat tulivat kinkereille opettajansa kanssa. Kinkeripaikkana toimivat kylän vanhimmat talot.
Kinkeritalon oli varustauduttava kaksipäiväisiin juhliin. Kinkereitä varten kasvatettiin lammas. Tästä on jäänyt sanonta: ”Maha on täännä kun kinkerlampaalla.” Eikä vaan lammas, vaan tarvittiin vielä neljä hevosta ja neljä pielakasta, niihin hirvennahkavällyt, nahkaset ja neljä kuskia. Kirkkoherralla ja kappalaisella oli kummallakin yksin ajettava kyyti. Lukkari ja suntio mahtuivat samaan rekeen. Iso kirkonarkku matkasi neljännen hevosen vetämässä reessä.
Talon siivoaminen. leipominen. ruoanlaitto, talon lämmittäminen sekä hyvien yöpaikkojen varustaminen kahdelle papille, lukkarille ja suntiolle, siinä riitti tehtävää suurellekin talolle.
Gezelius-piispojen aikana 1600-luvulla saivat alkunsa lukkari- ja rippikoulut sekä lukukinkerit.
Iisalmen pitäjän ensimmäinen ”kansankynttilä” oli entinen sotilas, kirjantaitaja Andreas Hierta. Opetustehtävää hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1753. Hänen tehtäviinsä kuului lukutaidon opettaminen lapsille pientä palkkiota vastaan. Hän oli kiertävä opettaja.
Sunnuntaikoulu
Vuonna 1846 perustettiin Iisalmelle sunnuntaikoulu. Sitä pidettiin sunnuntaisin klo 3-6 illalla. Opettajina toimivat kaksi pappia. lukkari ja joukko säätyläisiä. Tämä ei ollut pyhäkoulu. Uskonnon lisäksi opetettiin paljon muitakin aineita. Koulu ei toiminut pitkään, koska papit muuttivat muualle.
joitustaidon omaksuminen on tapahtunut hiljalleen vuosisatojen kuluessa. Jonnekin on saattanut syntyä pieni piste, ikään kuin heikko ”valotuikku”, joka on näyttänyt tietä tulevaisuuteen.
Tällainen valotuikku”, pohjoisten alueiden ensimmäinen koulu, syntyi Pietari Brahen toimesta Kajaaniin vuonna 1652.
Pyhäkoulu
Pyhäkoulut olivat alkaneet toimintansa Iisalmen pitäjässä vuonna 1848. Kiuruveden lapsille pyhäkoulut olivat mieleisiä.
Mykkäsperän pyhäkoulu 1930-luvulla
Mykkäsperällä lapset kokoontuivat Kuistilan tupaan. Opettajana toimi Herman Mykkänen (Kuistilan Hemma). Katekismus oli tärkein opittava. Sitä mentiin pala palalta eteenpäin, kunnes saavuttiin takakanteen. Katekismuksen rinnalla oli tärkeänä oppiaineena raamatunhistoria. Se luettiin myöskin kannesta kanteen. Kaikki oli osattava ulkoa. Pyhäkoulusta saatiin eväät rippikoulua varten. Virsiä laulettiin paljon. Ennen kaikkea oli opittava kinkerivirret, jotka oli määrätty läksyksi. Niitä oli tavallisesti neljä.
Mykkäsperän pyhäkoulun opettajana toimi myöhemmin Iida Kumpulainen.
Luvenlahden pyhäkoulu 1930-luvulla
Luvenlahden pyhäkoulu oli kiertävä. Se oli laaja-alainen: Luvenlahti – Taivallahti. Opettajina toimivat Robert Kaurala (1856 – 1933), myöhemmin Herman Nousiainen ja Paavo Ruotsalainen. Robert Kaurala sai kinkereillä kunniakirjan toimiessaan 30 vuotta pyhäkulun opettajana. Toimina ei vielä tähän päättynyt. Hän timi pyhäkoulun opettajana pitkälti yli 30 vuotta.
Pyhäkoulut toimivat joka toinen sunnuntai.
Kinkerit
Kinkeripäivä oli kylällä suuri juhlapäivä. Samoin kuin pyhäkoulu, oli kinkeripäivä lapsille mieleinen. Oppilaat tulivat kinkereille opettajansa kanssa. Kinkeripaikkana toimivat kylän vanhimmat talot.
Kinkeritalon oli varustauduttava kaksipäiväisiin juhliin. Kinkereitä varten kasvatettiin lammas. Tästä on jäänyt sanonta: ”Maha on täännä kun kinkerlampaalla.” Eikä vaan lammas, vaan tarvittiin vielä neljä hevosta ja neljä pielakasta, niihin hirvennahkavällyt, nahkaset ja neljä kuskia. Kirkkoherralla ja kappalaisella oli kummallakin yksin ajettava kyyti. Lukkari ja suntio mahtuivat samaan rekeen. Iso kirkonarkku matkasi neljännen hevosen vetämässä reessä.
Talon siivoaminen. leipominen. ruoanlaitto, talon lämmittäminen sekä hyvien yöpaikkojen varustaminen kahdelle papille, lukkarille ja suntiolle, siinä riitti tehtävää suurellekin talolle.
Kinkerien aattoseurat
Kinkerien aattoiltana olivat Siioninvirsiseurat. Seurojen jälkeen alkoi henkikirjoitus. Silloin otettiin esille kirkonarkusta valtavan suuret kirkonkirjat. Henkikirjoituksessa lueteltiin kinkeripiirialueen syntyneet ja kuolleet.
Kinkeripäivä
Kinkeripäivän ohjelmaan kuuluivat ramattu- ja kristinoppitunnit, läksyvirsien, joita oli yleensä, kuulustelu, sekä uusien läksyvirsien opettelu, rippikouluun pyrkivien ja rippikoulussa olevien kuulustelu. Kansakouluikäiset ja sitä nuoremmat kuulusteli suntio, lukkari ja kylän opettaja. Lapset huomioivat suntio Heikki Pikkaraisen. Hän oli ystävällinen. Hänen luokseen koululaiset menivät mielellään taitojansa näyttämään.
Kinkereillä otettiin selvää kylän sivistyksestä ja moraalisesta tasosta. Tämän vuoksi haastateltiin kylän vanhinta. Viimeksi hoidettiin monet järjestelyasiat, kuten seuraavan kinkerin pitopaikka, pyhäkoulun opettajat, kylän vanhin ym.
Ensimmäinen kinkerini
Tämän kirjoittaja oli kuusivuotiaana vuonna 1933 elämänsä ensimmäisissä kinkereissä Muuraismäessä. Tikkaset isännöivät silloin taloa. Olin siellä mummuni, äidin äidin seurassa.
Kinkeripäivä oli tavallaan pelätty päivä vanhemmalle väelle. Kaikki eivät osanneet lukea eikä kirjoittaa. Muistan, kun kirkkoherra Väinö Malmivaara lähti liikkeelle suuren pöydän takaa. Hänellä oli kirja kädessään. Samalla hetkellä liukui mummoja ja pappoja ulos. Malmivaara käytti paljon etusormeaan osoitellessaan jotakuta: ”Miten kuuluu kymmenes käsky?” Hän aukaisi kirjansa, ojensi sen jonkun silmien eteen ja sanoi: ”Luepas tuosta!. Näin testattiin kylän luku- ja kristinoppitaito. Pöydän alle ei kuitenkaan ketään pantu.
Heimon kinkerimatka Leppikankaaseen
Oli vuosi 1931 tai 1932. Olin silloin noin seitsemän vuotias. Koko edellisen yön oli kova lumipyry. Jalkasin ei voinut lähteä. Lähdettiin hevosella, ukki ja minä sekä Herman Nousiainen. Kuljimme Turhalan kautta. Tiellä ei ollut minkäänlaista jälkeä. Papit oli viety kinkeritaloon edellisenä iltana. Lunta oli niin paljon, että reki kellui pohjansa varassa. Hevonen oli aivan märkä. Edestakaisen matkan pituus oli 30 kilometriä.
Kun saavuimme iltamyöhällä kotiin, oli isäni vastassa pihamaalla. Hän alkoi päivittelemään hevosraukkaa, joka oli aivan märkä ja uuvuksissa.
Saarisuon Seurapetäjä
Viesti Seurapetäjältä
Tämän petäjän suojassa herätyksen aikoina Lapinsalon jalkaisin kulkevat kirkonmiehet levähtivät ja veisasivat virtensä etsien sitä isänmaata, joka ylhäällä on toivoen, että myös jälkeen tulevat sukupolvet sen löytävät.
Viesti on kirjoitettu Seurapetäjän juurella olevaan paaluun vuonna 1985.
Saarisuo on Kiuruveden suurin yhtenäinen suo. Se on toistakymmentä kilometriä pitkä ulottuen Luupujärveltä Näläntöön. Laadultaan se on osaksi savipohjaista sarasuota.
Saarekkeelta on muinoin hakattu puusto. Ehkä hakkaajina ovat olleet kaskenkaatajat. Vain yksi petäjä on jäänyt jäljelle. Kaskenkaatajien tapana oli jättää alueelle käenkukuntapuu ja se oli tavallisesti paikan suurin puu.
Jäljelle jäänyt petäjä kasvaa yhä paikoillaan. Se on tänä päivänä alueen valtapuu. Sen runko on vahva ja oksisto antaa vankan suojan. Se erottuu muista puista ja näkyy kauas.
Saarisuon saareke on puolimatkassa Kiuruveden Lapisaloon mentäessä. Tästä johtuu, että siitä muodostui lapinsalolaisille sopiva levähdyspaikka. Syötiin eväitä ja syötettiin hevosia. Kirkkomatkalla oltaessa otettiin Siioninvirret esiin ja veisattiin. Joku perheenjäsenistä sanoi muutaman sanan. Näin syntyi ikään kuin itsestään pieni hartaushetki. Kirkko-matkalla saattoi olla useita perheitä samassa joukkiossa. Tästä alkoi perinne Saarisuolla pidettävistä herännäisseuroista. Petäjää alettiin vähitellen nimittää Saarisuon Seurapetäjäksi.
Muisto tapahtumasta
Olin yhdeksän vuotias. Seisoin mummuni kanssa Turhalan tien risteyksessä odottamassa. Muistan elävästi, miten tummaan pukeutunut väkijjoukko nousi hiljalleen törmää ylös. Virren veisuu kantautui voimakkaana läpi tuuhean kuusikon:
- Vaikk´on korkea, Ja myös vaivaloinen, Kuitenk´kulkea, Läpi ahdingoitten, Aion perille, Tälle vuorelle.
Edellä kulki retken johtaja, kirkkoherra Väinö Malmivaara. Hänellä oli musta, pitkä takki käsivarrellaan ja toisessa kädessä koukkukeppi. Hän oli juhlava ja mieliin painuva näky lapsen silmin katsottuna. Väkeä tuli tien täydeltä, arviolta noin sata henkeä.
Virren veisuu jatkui:
- Väsyä ei saa! Joka mielii käydä, Elon poluilla, Pitää vaivaa nähdä, Valvoa sydänyöss´. Muuten turha on työss´.
- Parempi on, kun saa, Murhetta tiellä taivan, Kuin jos kiiruhtaa, Ilomielin vaivaan. Mieleheni se, Paina syvälle!
Siionin virsi no: 92 (vuodelta 1952)
Virren veisuun saattamana saavuimme Saarisuon Seurapetäjälle. Sen aikainen Seurapetäjän ympäristö oli karu ja hyvin ankea. Suota ja nevaa oli joka puolella. Väki kerääntyi Seurapetäjän ympärillä olevalle kuivalle kumpareelle. Saattoi siellä olla joku pankki varattuna matkalaisia ja pappeja varten. Seuraväki jatkoi virsien veisuuta ja kirkkoherra piti muistorikkaan puheen. Seurojen päätyttyä väki jatkoi matkaansa ”tyhjin suin” Lapinsalon Rajalaan, jossa oli seuraava pysähdyspaikka. Viimeinen päätepiste oli Pikkaraisen talo Pihlajamäellä. Seurojen jälkeen palasimme mummun kanssa kotiin.
(Rajala on kirjailija Lauri Leskisen syntymäkoti.)
Perinneseurat 50 vuotta myöhemmin
Eletään vuotta 1985. Edellisistä perinneseuroista, herännäiskansan kävelyretkestä Kiuruveden kirkolta Lapinsaloon, oli kulunut 50 vuotta. Perinnettä haluttiin jatkaa. Retkelle lähtijöitä pyydettiin mukaan lehti-ilmoituksella, Nykyajan ihmisille pitkät kävelyretket ovat rasittavia, koska he ovat oppineet käyttämään autokyytiä. Kävelyretkeen osallistujia oli vähän. Suurin osa tuli mukaan autoilla.
Saarisuon seurat tänä päivänä
Perinnettä on sekin. että joka kesä Turhalan diakoniatoimikunta järjestää Siioninvirsiseurat Saarisuon kumpareelle, Seurapetäjä oksien alle. Diakoniatoimikunta kuljettaa tarvittavat kalusteet seurapaikalle Turhalan Metsäpirtiltä. Toimikunnan naiset leipovat ja järjestävät kahvitarjoilun.
Jälleen kaikuvat Siioninvirret ja jälleen koetaan hiljainen yhdessäolo.
Nykyihminen ei ole enää pelkästään jalankulkija, pitkän erämaanmatkan taittaja. Seurojen aikana ehtii moni auto pyyhältää ohi ja jättää jälkeensä pölypilven heinäkuisena kuumana ja kuivana aikana.
Salahmin koulu, ”Rouvan koulu”
Vuonna 1855 perustettiin Salahmin kylään ”ruukille” koulu lapsia varten. Perustaja oli kauppaneuvoksetar Lovisa Franzen. Hän oli Salahmin ruukin omistajan Zachris Franzenin leski. Hän kustansi koulun. Se oli kaikille ilmainen. Tämä koulu oli pitkäaikainen.
Kiertokoulu Iisalmen pitäjässä
Vuonn 1864 oli sanomalelhti Tapiossa esitys. että pitäjään perustettaisiin kiertokoulu. Koulu toimisi viikon paikassaan. Oppilaina olisivat huonolukuiset lalpset. Opettajina toimisivat koulumestari ja kaksi kirjantaitajaa. Palkkion näille maksaisivat lasten vanhemmat vointinsa mukaan.
Pitäjässä oli 37 kinkerikuntaa. Koulun olisi pitänyt ehtiä olla viikko kussakin. Ei ehditty jokaiseen. Ajatus kyti paikoillaan pysyvästä koulusta.
Kiertokoulun opettajana mainitaan Jaakko Bovellan.
Kiertokoulu Kiuruvedellä
Kiuruvedellä lasten opetus tapahtui 1800-luvun lopulla pääasiallisesti kiertokouluissa. Pitäjä oli jaettu pohjoiseen ja eteläiseen kiertokoulupiiriin. Luupuvesi kuului pohjoiseen. Kiertokoulu toimi paikassaan 2-3 viikkoa. Kiertäminen oli vaivalloista.
Pohjoisen piirin opettajana mainitaan Alma Nousiainen. Aku Räty toimi myös kiertokoulun opettajana. Monet Turhala-Oravamäen asukkaat ovat saaneet luku-, kirjoitus- ja kristinoppitaitonsa tästä koulusta.
Kansakoulu
Kiertokoulujen kierrättäminen oli hankala kolumuoto. Alettiin vaatia paikoillaan pysyvää koulua. Kiertokoulun oppilasmäärät vähitellen pienenivät ja kansakouluissa lisääntyivät.
Iisalmen kirkonkylän kansakoulu aloitti toimintana 8.10.1877.
Kiuruveden ensimmäinen kansakoulu
Kiuruveden ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa vuokratiloissa Niemiskylän Alatalossa 17.9.1877, kolmea viikkoa aikaisemmin kuin Iisalmessa. Sen oli määrä alkaa kirkonkylässää, mutta siellä ei ollut sopivia tiloja.
Luupuveden koulu
Luupuveden koulun toiminta alkoi vuonna 1902 vuokrahuoneissa Lahden talossa. Vuonna 1906 koulu siirtyi vuokratiloista omaan taloon. Sotavuosien jälkeen oli Luupuvedellä opettajana mm. kirjailija Lauri Leskinen vuosina 1947 – 1955.
Turhala-Oravamäki alueen lähimmät kansakoulut Luupuveden koulun lisäksi ennen Turhalaa olivat Lapinsalon koulu (perustettu vuonna 1904) ja Osmangin koulu (perustettu vuonna 1905). Mahdollisuudet lasten kouluttamiseen olivat kovin rajalliset. Muutama harva sai käydä kansakoulun kokonaisuudessaan.
Oppivelvollisuuslaki
Oppi velvollisuuslaki, joka tuli voimaan vuonna 1921, pani liikettä myllyyn. Kiuruvedellä perustettiin 1920-luvulla monia kansakouluja. Yksi niistä oli Turhalan (Murtomäen) koulu, perustettu vuonna 1925.
Tultaessa 1910- ja 1920-luvuilla syntyneiden lasten kouluttamiseen, oli tilanne suuresti hnellpottunut. Kylä omisti jo oman kansakoulun. Kukaan ei jäänyt enää vaille luku- ja kirjoitustaitoa. Kansakoulussa opittiin elämän akkoset.
Turhala-Murtomäki –nimestä
Kiuruvedellä on toinenkin paikkakunta. nimeltä Murtomäki. Nimen muutos Turhalaksi johtui osittain ehkä siitä. Toisaalta Turhala on tämän paikan vanha nimi. Tämä käy ilmi alkuperäisessä tienrakennussuunnitelmassa Oravamäki-Turhalan välillä vuonna 1908. Tämän mukaan tien tuli päättyä Lapinsalon tielle Turhalan torpan lähettyville.
Torpalla tarkoitetaan nähtävästi samaa rakennusta, jossa kulu alkoi toimintansa ja jonka paikalla on tänä päivänä uusirakennus.
Opettaja Aini Mannisto paheksui Turhala -nimeä. Hän puhui siitä oppitunneilla sekä myöskin kylläisille.
Turhalan koulu
Turhalan koulu aloitti toimintansa vuonna 1925 Turhalan torpan kunnostetussa vanhassa rakennuksessa. Nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1929. Koulun tontti ostettiin Fabian Styrmannilta (Rasilan Vapi).
Koulu toimi aluksi 1-opettajaisena. Koulun ensimmäinen ja pitkäaikaisin opettaja oli Aini Mannisto vuosina 1925 – 1962.
Vuonna 1929 koulu muutti uusiin tiloihin, jolloin perustettiin toisen opettajan virka. Opettaja Hilja Timonen muistetaan Luupuveden kylän kasvattina. Hänen työnsä vuorotteli lukukausittain Turhalan ja Luuveden koulujen välillä.
Turhalan koulun toinen pitkäaikainen opettaja oli Hilkka Hyvönen ajalla 1950 – 1956 sekä 1962 – 1989. Sotavuosien jälkeen koulu toimi 3-opetajaisena vuosina 1945 – 1956.
1930-luvun pula-aika
1930-luku muistetaan hyvin vaikeana aikana. Toimeentulo oli monissa perheissä kovin niukkaa. Maataloustuotteilla oli alhainen hinta ja menekki oli vähäistä. Puun hinta oli alhaalla. Töitä ei ollut. Velat lankesivat maksettaviksi. Puute ravisteli maaseutua.
Murtomäen koulun johtokunnan pöytäkirjat kertovat tuosta ajasta omalla tavallaan.
Pöytäkirja kirjoitettu 16.3.1932
Pykälä 1 kertoo. kuinka Suomen Punaisen Ristin Kiuruveden paikallistoimikunta on lahjoittanut Murtomäen (Turhalan) koulupiirille köyhien perheiden auttamiseksi 100 kg silakoita. Jauhomäärä perhettä kohti oli 8 – 10 kg.
Pöytäkirja kirjoitettu 5.4.1932
Pykälässä 1 kerrotaan samalla tavalla kuin edellä. Jaettavana oli tällä kertaa 100 kg ruisjauhoa. Annostus perhettä kohti oli 3 – 8 kg.
Jauhojen saajille määrättiin tehtäväksi erilaisia tarve-esineitä. kuten esim.
2 kpl 1/2 hl pärevasuja
puulapio
heinäharava
2 kpl viikatteen varsia
heinäharava
pieni korvo
2 kpl kiuluja
5 kpl vispilöitä
10 kpl varpuluutia
puulapio
3 kpl vispilöitä
Pykälässä 2 ilmaistaan, että esineet on jätettävä Murtomäen kansakoululle.
Pöytäkirja kirjoitettu 12.5.1932
Pykälä 2 kertoo, etteivät kaikki avustusta saaneet ole tuoneet määrättyjä tarve-esineitä koululle. Tämän vuoksi he jäävät nyt avustusjaon ulkopuolelle.
Pykälässä 3 ilmenee, että jaettava määrä on tällä kertaa 200 kg ruisjauhoa. Jauhomäärä perhettä kohti oli 8-10 kg.
Pöytäkirja kirjoitettu 16.4.1933
Jaettavana oli Punaisen Ristin avustusta: 3 säkkiä ruisjauhoja à 50 kg, 10 kg margariinia, 1 nelikko silakoita, 5 kpl miesten flanellipaitoja ja 5 paria miesten villasukkia. Kuhunkin perheeseen jaettava jauhomäärä oli 6 – 8 kg.
Pöytäkirja kirjoitettu 5.5.1933
Jaettavana oli Punaisen Ristin avujstus: 3 säkkiä ruisjauhoja à 60 kg, 50 kg kauraryynejä sekä 10 kg margariinia. Jaettava jauhomäärä perhettä kohti oli 5 – 8 kg.
Näiden lisäksi koululaisille jaettiin vaate- ja ruoka-avustusta.
Pöytäkirja kirjoitettu 17.12.1933
Pykälä 5 kertoo: Ruoka-avustuksen, voileipien antaminen aloitetaan kevätlukukauden alussa.
Koulun sisäinen järjestely
Kansakoulujen sisäinen järjestely oli 1930- ja 1940-luvuilla hyvin yksinkertainen. Puiden kantaminen, luokkien, eteisen, ulkovessojen ym. siivoaminen sekä huoneiden lämmittäminen kuuluivat järjestäjien tehtäviin. Järjestäjinä toimivat viikoittain kerrallaan kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Turhalan koulu poikkesi lämmityksen suhteen. Opettajan sisar Kyllikki Mannisto toimi huoneiden lämmittäjänä. Ruokailussa oppilaat oli jaettu kahteen ryhmään. Noin puolelle oppilaista annettiin kunnan puolesta ruoka-avustusta, voileipiä. Isojen tyttöjen tehtävänä oli tulla ennen koulun alkamista koululle valmistamaan nämä leivät. Näiden oppilaiden ruokailu tapahtui koulukeittolassa. Toinen osa oppilaista söi omia, kotoaan tuomiaan voileipiä eteisessä. Istuttiin penkillä, jokainen oman naulakkonsa kohdalla. Reppu oli selän takana, josta eväät löytyivät. Penkkejä ei kaikille riittänyt. Osa pojista etsi ruokailupaikkansa eteisen perältä, lattialta, nojaten seinään. Halkolaatikon kannelle mahtui pari poikaa. Ulos mentiin, kun eväät oli syöty. Mitä oli kotoa tuotujen leipäpalasten välissä? Useasti ei mitään, joskus ehkä roppovoita, karkeilla suoloilla suolattua. Roppovoi: valkuaisaine yhtyi kermaan, jolloin voista tuli valkoista ja vetistä.
Vahtimestari ja koulukeittolatoiminta alkoi vasta 1950-luvulla.
Äidinkielen tunnit II luokalla
Lukukirja:
Aukusti Salo: Lapsuuden kultamailla
Alakoulun ja kodin lukukirja II
Lukukirja on tarkoitettu 8-vuotiaalle. Muistan, kuinka tuo kirja oli mieleinen. Se avasi mielikuvat leikkeihin, satuihin, kotipiiriin ja koulumaailmaan. Vuoropuhelut, runot, kertomukset, kuvitus ja jopa rukoukset antoivat läheisyyden ja lämmön tunteen. Tämän kirjan olen muistanut läpi elämäni, koska se oli ensimmäinen ja lähes ainoa uuden ajatusmaailman ja uuden tien avaaja. Näin taisi olla monelle muulle luokkatoverilleni. Kaikilla ei ollut kotona leikkikaveria ja sen ajan maalaiskodeissa leikkikalut puuttuivat melkein kokonaan.
meille määrättiin lukukirjasta läksyksi pieni pätkä, joka oli osattava ulkoa sanasta sanaan ja esitettävä se luokan edessä kumarruksineen ja niiauksineen. Ulkoa osaaminen oli sen ajan opetussuuntaus. Näin vaati sekä koulu että kirkko.
Tällaisessa opetusmenetelmässä oli positiivista se, että muisti kehittyi ja oppi esiintymään yleisön edessä. Negatiiviselle puolelle kallistuu kysymys siitä, ymmärsikö lapsi lukemansa. Se asia taisi jäädä selvittämättä. Ulkoa osaaminen kertoo kuitenkin, että lapsi hallitsi sisälukutaidon.
Yliammuntaa kirjassa on mielestäni koukeroisin antikvakirjaimin kirjoitetut kertomukset. Niistä kertomuksista annettu läksy oli myös osattava ulkoa.
Turhalan koulun taloudenhoitaja
Hän oli aina luotettava, uskollinen ja valmis palvelemaan. Hän oli opettaja Manniston oikea käsi. Tämä mies oli Pekka Vartiainen, Suontauksen isäntä (1882 – 1967).
Nuoruudessaan hän palveli pappilan renkinä Inkoossa, Läntisellä Uudellamaalla. Inkoo on ruotsalaisaluetta. Täällä oleskellessaan hän omaksui erilaisen puhetyylin savolaismurteeseen verrattuna.
Turhalan koulun johtokunnan pöytäkirjoista näkyy. että Pekka Vartiainen on ollut mukana jo ensimmäisessä, koulua perustamassa olleessa johtokunnassa 3.5.1925 ja aina edelleen vuoteen 1953 saakka.
Kiuruveden Työväen Osuuskaupan sivumyymälä perustettiin Turhalaan vuonna 1936. Se oimi samassa rakennuksessa. missä koulu oli alun perin toiminut. Koulun muuttuessa 3-opettajaiseksi vuonna 1945, rakennettiin uusi kaupparakennus tienristeykseen. Näin ollen kauppa oli jatkuvasti koulun vieressä. Koulukeittolaan tarvittavat elintarvikkeet olivat lähellä. Tavaroiden kuljetukset huolehti Pekka Vartainen kelkkakyydillä.
Vartiaisen perhe hakkasi koululle polttopuut. Väinö Vartiainen kertoi, kuinka puut hakattiin keväällä Turhalan lehdosta. Syksyllä koulun alkaessa puut olivat kuivia. Puiden pieniminen hellan ja saunan uuniin tapahtui halkoliiterissä.
Pekka Vartiainen vuokrasi koulun pellot. Niitä oli Lapinsalon tien molemmin puolin. Viri, ruskea ruuna, teki uskollisesti arvokasta työtään.
Pekka Vartiainen ja hänen Viri-hevosensa muistetaan oivallisina kyydintekijöinä. Liiikenne oli olematonta, tiet huonokuntoisia ja talvella auraamatta. Ajorekiä ei taloissa ollut. Pekka Vartiaisen ajoreki oli harvinaisuus Turhalan mäellä.
Vartiainen keräsi kyytiinsä Turhalan mäeltä opettajat, kauppiaat ja kaikki muut, jotka kyytiä tarvitsivat. Inkoon ajalta oli tämäkin hyvä tapa jäänyt. Nyt ei ollut pappeja piispoja kyydittävänä, mutta olipahan kuitenkin Turhalan alueen ihan tavallisia ihmisiä.
Pekka Vartiainen oli tärkeä henkilö kulun hyvinvoinnissa. Epäkohtien tai puutteiden ilmaantuessa opettaja Mannisto sanoi: ”Pitää ilmoittaa Vartiaiselle.”
Koulumatkani Turhalaan
Koulumatkani oli lyhyt. sivu 1,5 kilometriä. Joskus pyryisinä talviaamuina tie oli suurten kinosten peitossa, eikä hangella näkynyt edes ”hiiren jälkiä”. Varsinkin Muuraismäen mäki oli vaivalloista kuljettavaa. Pienet jalat eivät riittäneet. Kuljimme lumimeressä. Heittäydyimme lumihangella pitkälleen ja pyörimällä saavuimme mäen päälle.
Muistojen keskellä Turhalan koulun pihalla heinäkuussa 1997
Kiersimme ympäri koulun aluetta. Heimo kuvasi koulurakennusta eri puolilta. ”Onpa Turhalan koulu kaunis ja upea!” huudahtelin. Aurinko paistoi. Oli lämmin ja kaunis heinäkuinen sunnuntai. Kaipasin kolmea kohdetta: suurta koivua keskellä pihaa, saunaa ja peltoaluetta, johon kuuluivat Manniston puutarha sekä peltosarat.
Vielä 1940 luvulla seisoivat Turhalan koulun pihalla valtapuina koivu ja pihlaja. Pihlaja on yhä paikallaan, mutta koivusta on vain kanto jäljellä. Minun kouluaikanani 1930-luvulla oli koivun ympärillä vihreäksi maalattu häkki ja häkin sisällä oli elättikurki. Tuskinpa se oli siinä kuin muutaman kesän.
Sauna oli vähän ulompana mäntyjen alla. Me tytöt suuntasimme monta kertaa askelemme tuonne samaseen saunaan, sillä Kyllikki Mannisto suoritti siellä tavallisia arkiaskareitaan. Tuota miellyttävää, somaa ”leikkimökkiä” ei enää ollut.
Manniston puutarha on jäänyt erityisesti mieleeni. Se oli jaettu neljään eri lahkoon. Käytävät olivat viivasuorat ja leveät. Käytävien risteyspaikassa oli pieni pyöreä kukkapenkki. Siinä kasvoi pioni. Sen vaaleanpunaiset kukat olivat suuret ja pallomaiset. Ne olivat kuin vappuhuiskat, jos vaan olisi ne saanut irroittaa varresta. Ne olivat ehkä ensimmäiset näkemäni kesän loistokkaat kukat.
Puutarhan takana oli kaksi peltosarkaa. Niitä muokkasi ja piti kunnossa Pekka Vartainen, sillä hän toimi silloin Turhalan koulun taloudenhoitajana.
”Aika aikaa kutakin.” Peltosarat ovat muuttuneet jääkiekkokaukaloksi kovine reunoineen. Jääkiekkokaukalo näkyy olevan nykyään joka koululla, myös Luupuvedellä. Kävimme siellä eräänä päivänä muistoja virkistämässä.
Koulun takana on pihkan tuoksua ja tuoreutta uhkuva mäntymetsä. Noiden samojen puiden juurella me koululaiset harjoittelimme tasapainoamme suksien päällä ja muutenkin tasapainoilimme tulevaa elämää varten.
Manniston rahasto
Koulumatka Luvenlahdelta Luupuveden koululle
Koulumatkamme kuljimme sulan aikaan Haisurämeen yli Heinäpurolle, siitä Heinäpuron yli Kaislasen järvikuivion rantoja Kesävierteen ja Auvilan kautta Luupuveden maantielle. Maantiematkaa oli vielä kilometrin verran koululle. Tämän matkan pituus oli noin kuusi kilometriä. Edestakaisin koulumatka oli näin ollen 12 kilometriä.
Ei ollut kyse tiestä. Oli vain vesakoihin tallattua polkua. Vetisissä paikoissa oli pitkospuita. Puron yli oli asetettu kaksi pyöreää puuta. Helluvat heteiköt olivat molemmin puolin puroa. Puro oli noin kaksi metriä syvä. Ihme, että emme kertaakaan pudonneet puroon, sillä pakkasaamuina puut olivat kuuraiset ja liukkaat. Käsitueksi oli puron pohjaan lyöty pystyyn riuku toiselle puolelle.
Talvinen koulumatka kulki Luvenlahden pihan halki Isoniitylle ja siitä Kaislasjärven yli Kesävierteen rantaan. Tästä matka jatkui kesäistä reittiä kululle. Järven ylitys voi tapahtua vain kestävän jään aikana. Kun lunta oli riittävästi, kuljettiin suksilla.
1930-luvulla oli liikkeessä susia. Hämärän aikana oli pelottavaa liikkua, koska järven jäällä koululaiset näkivät suden jälkiä. Jatkokoulu toimi iltaisin. Siellä kuljin yksin. Kotiintulo oli pimeän aikana. Susien varalle minulla oli taskussa paukkupyssy täydessä latingissa. Pyssy oli omaa tekoa.
Vetisenä aikana kuljimme reittiä Luvenlahti, Isoniitty ja Kaislasjärven rantapolkua Välijoen sillalle. Loppumatkaa oli maantietä noin kaksi kilometriä koululle.
Koulumatka Luvenlahden perukalta Luupuveden koululle oli heikoin koko koulupiirissä. Lapsia tarjottiin aluksi Turhalaan, koska sinne oli lyhyt maantiematka. Sinne ei otettu, koska kulussa oli jo ennestään liikaa oppilaita. Opettaja Aini Mannistolla oli eräänäkin vuotena 52 oppilasta, jotka jakaantuivat neljälle eri vuosiluokalle (III – VI).
Kaislasen koulu tuli suureksi avuksi nuoremmille koululaisille. Koulu perustettiin ennen sotia, vuonna 1939. Nyt koulunkäynti oli helppoa entisen verrattuna.
Kaislasten koulu lakkautettiin vuonna 1993.
Tapahtui kansakouluaikaan vuonna 1934
Olimme tulossa koulusta kotiin Nousiaisen Veikko ja minä. Tallustelimme maantietä Pölkkymäen rinnettä ja jutustelimme yhtä ja toista. Tuli puheeksi kivenheiton osumatarkkuus, josta seurasi kiistely siitä, kumpi osuu paremmin. Eikä aikaakaan, kun hoksattiin sanomalankojen porsliinieristimet, joihin sopi kokeilla osumatarkkuutta. Alkoi kova pommitus lähinnä oleviin pylväisiin ja tulihan niitä osumiakin. Eristimien sirpaleita lenteli alas vähän väliä ja se oli hauskaa.
Mutta kesken kiihkeimmän syytämisen kuului takaa ääni: ”No, mitäs ne pojat nyt touhuaa?” Päät kääntyivät äkkiä. Takana seisoi koulumme johtokunnan puheenjohtaja Samuel Huttunen.
Hän oli lähestynyt polkupyörällään taaksemme kaikessa hiljaisuudessa huomaamattamme ja siinä hän seisoi edessämme.
Kiven syytämishalut tuntuivat lähtevän pois. Ei siinä voinut puolustella tekojaan. Seuroimme neuvottomina. Sitten kuului ääni: ”Homma on kyllä huono, mutta jos tämä nyt jää tähän, eikä enää jatketa tämän kaltaista pahuutta, niin olkoon kertomatta opettajalle.” Silloin täytyi vakuuttaa yhdestä suusta, ettei tämän jälkeen kivitetä enää mitään sopimattomia kohteita. Hän ei kiusannut meitä sen enempää, vaan nousi pyörälleen ja ajeli pois.
Tuumailimme siinä, että ”on se kuitennii mukava mies tuo Mutkalan Samppo, ku ee aekona opettajallekkaa kieliä. Varmasti oes arestia tullu. Paras se on, ettee ennee kivitellä nuita sanomalankapollia, kun nyt kerran selevittiin näen vähällä.”
Näissä tuumissa sitten kotimatka jatkui ilman kiven syytämistä. Sovittiin. ettei tästä välikohtauksesta puhuta kenellekään. – Enkä muista, olisiko tämänkaltaista pahuutta tehtykään tuon tapauksen jälkeen.
Kyllähän niitä kiviä muuten aina heiteltiin, etenkin koulusta tullessa. Kun koulumatka oli pitkä, ehti siinä keksiä monenlaista piristystä ja vaihtelua matkan varrelle.
Koulun kaksijakoisuus
Koulumaailma oli kaksijakoinen: kansakulu ja oppikoulu. Syrjäseudun ja köyhän kodin lapsi pääsi ensimainittuun. Jos riitti tarpeeksi tarmoa ja sisua, pääsi aikuisena ja suurten ponnistusten jälkeen valmistumaan johonkin ammattiin ilman, että vanhempien ja kodin tuki olisi ollut takana. Vastuu oli kannettava yksin, niin henkinen kuin taloudellinenkin. Rimakauha ei ollut vaaraa tulla.
Oli otettava huomioon sairastumisen vaara. Tuona aikana olivat yleisinä kulkutauteina keuhkotauti, kurkkumätä ja monet muut. Kansaneläkelaitoksesta ei osattu edes uneksia. Jos sairastun, miten minun käy? Kuka minusta huolehtii ja kuka maksaa opintovelkani?
Kaikesta huolimatta jotkut uskalsivat. Näitä rohkeita, vuosisadan alkukymmeninä syntyneitä nuoria löytyy Turhala-Oravamäki alueelta vain muutamia.
Tätä oli Suomen koululaitos aina 1970-luvulle saakka, jolloin peruskoulu tuli ja lopetti kahtiajaon.
Kiuruveden 5-luokkainen yhteiskoulu
Kiuruveden 5-luokkainen yhteiskoulu alkoi toimintansa vuonna 1923. Yhteiskoulu oli lähinnä kirkonkyläläisiä ja lähiympäristöläisiä palveleva. Pitäjällä asuvat pientilalliset eivät pystyneet panemaan lapsiaan kirkolle täyshoitoon. Varat eivät riittäneet. Poikkeuksen teki joku suurtilallinen.
Tapakasvatusta 1950 – 1960 luvuilla
1950- ja 1960-luvuilla kouluhallitus antoi ohjeet kouluille tapakasvatuksessa kuten monessa muussakin asiassa.
Heti ensimmäisestä koulupäivästä lähtien opetettiin tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, ole hyvä sekä vanhempien kunnioittaminen. Samaan tapakasvatussarjaan kuuluivat ruokailutavat, liikkuminen yleisillä paikoilla, kuten kaupassa, pankissa, postissa, kirkossa, junassa, autossa ja liikenteessä. Tapakasvatukseen kuuluivat myös ruokarukous ja aamuhartaudet.
Piirtelemiset luokkien ja vessojen seiniin sekä pulpettien kansiin oli ehdottomasti kiellettyjä. Kielen käyttöön kiinnitettiin huomiota. Rivoilut ja kiroilemiset yritettiin kitkeä pois.
Vanhinko vain, että peruskoulu hylkäsi tämän hyvän ja lähti vapaakasvatuksen tielle. Nyt tulokset näkyvät.
Suuret ikäluokat
Koululaitokseen toi oman lisänsä siirtolaiset sotien seurauksena sekä sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. 1950-luvulla saattoi luokassa olla 40 oppilasta, vaikka se oli yhdistetty luokka (luokat 1-3).
Tänä aikana perustettiin paljon kouluja. Kiuruvedellä oli peräti 44 kansakoulua.
Peruskoulu
Elettiin 1970-luvun alkua. Suomi oli ollut itsenäisenä 50 vuotta. Talvi- ja jatkosodat oli käyty. Suuret sotakorvaukset oli maksettu. Suomi oli vaurastunut ja sen mukana saatiin yhtenäinen koulumuoto, peruskoulu. Entinen, kahtaalle jakautunut koulumuoto päättyi.
Peruskoulu tuli Kiuruvedelle vuonna 1974. Sen myötä lakkautettiin kansakouluja väestön vähenemisen vuoksi. Vuoteen 1980 mennessä Kiuruvedellä lakkautettiin kaikkiaan 22 kansakoulua.
Turhalan koulu oli vaakalaudalla. Koulupiiriin saatiin muuttamaan lapsiperheitä. Koulu säilyi.
Peruskoulu toi tullessaan monta hyvää asiaa. Se toi tasa-arvon. Lapset pääsevät samalle lähtöviivalle. Peruskoulussa saa jokainen opiskella omien kykyjensä mukaan. Kieliopinnot pääsevät alkuun jo III luokalla. Peruskoulu kasvattaa kielitaitoisia kansalaisia. Valinnaisaineet oppilas saa valita omien taitojensa mukaan.
Peruskoulua on kovasti arvosteltu. Sinänsä se olisi ollut mallikoulu, mutta sen maine pilattiin vapaakasvatusmenetelmällä.
Mihin se johti? Oppilaat alkoivat hallita koulua, tovereitaan ja jopa opettajia. Turvallisuus hävisi monista kouluista. Opettajat tulivat aroiksi. He etsivät turvaa toisistaan ja koulun rehtorista.
Peruskoulu kasvatti lapset ilman tapakasvatusta. On huomattu, että näiltä ikäpolvilta puuttuvat hyvään peruskäytökseen kuuluvat tavat, kuten tervehtiminen, teitittely, kiittäminen, vanhempien kunnioittaminen, toisen ihmisen huomioon ottaminen ym.
Ollessani juuri tuona aikana kymmenen vuotta erityiskoulussa luokanopettajana Etelä-Savossa, oli tapanani sanoa oppilaille: ”Jos opettaja ei saa olla diktaattori, ei sellaista saa myöskään nousta oppilaiden keskuudesta. Olkaamme ystäviä!” Sanani ja toivomukseni menivät perille.
Kunnan valtuutettuja
Turhala-Oravamäki alueelta ovat Kiuruveden kunnanvaltuustossa olleet seuraavat henkilöt:
Antti Kumpulainen vuosina 1959 – 1976
Toivo Piippo vuosina 1973 – 1981
Seppo Mykkänen vuosina 1985 – 1992
Laulunäytteitä 1930 – 1940 -luvuilta
(Laulut opittu kansakoulussa)
Lauluissa kuvastuvat ajan kasvot. Niin tälläkin aikakaudella. Ihmiset elivät lähellä luontoa. Luonnon keskellä he uurastivat aamusta iltaan. Luonto oli heidän työpajana. Pellot, niityt, metsät ja vesistöt olivat jokapäiväistä käyntialuetta. Sieltä saatiin elämän tarpeet.
1930 – 1940 –lukujen lastenlaulut ovat elämänläheisiä. Luonnon kuvaaminen on niissä yleistä.
Hyvin monet laulut kertovat työstä ja toiminnasta. Paimenet ovat saaneet isellensä monta laulua. Paimenen virkaa suorittivat tuohon aikaan yleensä lapset, jopa suurilla saloilla. Lauluja on sepitetty sepille, leipojille, pyykkäreille, talojen rakentajille ym.
Väkijuomien käyttöä välttääkseen kirjoitettiin lapsille ja nuorille raittiuslauluja.
Nuori, itsenäinen Suomi juurrutti lapsiinsa jo kansakoulussa isänmaan rakkautta ja sen tärkeyttä.
Ennen sotia 1930-luvulla oli Suur-Suomi -ajatus ylinnä muita. Lapuanliike toimi kiivaana. Opettajat puhuivat Suur-Suomi -haaveesta niin Turhalan kuin Luupuvedenkin kouluilla. Näitä lauluja olen ottanut tähän kaksi.
Olen aikoinani kirjoittanut muistiin peräti sata kansakoulussa opittua laulua. Tähän olen poiminut niistä 25 ikään kuin näytteeksi tuosta ajasta.
Oppilailla ei ollut laulukirjoja, ei laulutunnilla eikä muulloinkaan. Opettaja kirjoitti opittavan laulun sanat taululle, josta oppilaat kirjoittivat ne itselleen. Laulun sanoittajista ja säveltäjistä ei puhuttu mitään. Tässä selitys, miksi poimimistani lauluista puuttuvat tärkeiden henkilöiden nimet sekä nuotit. Hyvä näinkin.
Leikkilauluja
Tikin, takin Rakennamme talon
1. Tikin, takin tikka hakkaa 1. Aitolan Aune ja Taitolan Tauno
puuta nokallansa. ne rakentavat pesäsensä
Viepä pienet poikansakin pienoisen vaan.
työhön mukanansa. Laulut on lautoina,
hilpeys on hirsinä.
2. Kipin, kapin lapset rientää Tupanen on valmistuva joutuisaan.
kouluun aamusella.
eipä tahdo kelpo lapset 2. Hakkaamme. höyläämme,
koskaan laiskotella. lyömme ja läiskimme,
iloisina pyörimme, hei lal-la-la-lei.
3. Tillin. tallin tikka tanssii Sieväksi siistimme,
koivun konkerolla. soreaksi sorramme,
Lapset työstä päästyään kukkasilla kaunistamme kotimme.
pihanurmikolla.
3. Terve nyt tultuas.
pienoiseen pesäämme,
Minä ratsastan iloisina laulelemaan ral-lal-la-lei,
1. Minä ratsastan, hei ratsastan ra-ra-ra-ra-ral-la-la,
tämän harteilla hummani valkean. iloisina yhdessä nyt pyörimme.
Sen harja se tuulessa hulmuaa,
ja hauska on meidän taivaltaa.
2. Se sokerit syö minun sormistain,
en koskaan lyö minä ratsuain.
Me menemme harjuja harpaten,
ja metsiä. laaksoja laukaten.
Leikimme joulujuhlassa
-
Nyt joulun valkeat välkkyy, 2. Kas kuusen oksat ne taipuu
kun juhlan vietto jo on. nyt herkuin painosa vaan.
Taas lasten lauluna helkkyy, Saa lasten mielihin kaipuu,
jo riemu lausumaton. kun päästäis maistelemaan.
Pois piriin kiiruhtakaa, Pois piiriin kiiruhtakaa,
puun ympäri pyöriä saa, puun ympäri pyöriä saa,
hei ral-lal-lall-la-la-laa. hei ral-lal-lall-la-la-laa.
3. Pian kuuluu kolkutus varmaan, 4. Oi armas auvojen ilta,
ken saapuu kuusemme luo. oi joulun aatto ja yö.
Kai nytkin pukkimme harmaan, Kun loistaa tähtien silta
tää joulu vieraaksi tuo. ja lapset leikkiä lyö.
Pois piiriin kiiruhtakaa, Pois piiriin kiiruhtakaa
Puun ympäri pyöriä saa Puun ympäri pyöriä saa
hei rall-lal-lal-la-la-laa. hei rall-lal-lal-la-la-laa.
Lauluja luonnosta
Koivuni Kesälaulu
1. Aivan alla ikkunani 1. Kaunis, kirkas aurinko paistaa,
kasvaa koivu sorja. metsät, kummut kuultaa.
Sen on varsi valkeainen, Kulje kanssain helmahan luonnon,
oksa hento, norja. huolet haihtuu sulta.
Sen on varsi valkeainen, Laula vain, laula vain,
oksa hento, norja. huolet sulta haihtuu ain`,
Laula vain, laula vain,
2. Ken sen hienot hiirenkorvat huolet sulta haihtuu ain`.
aukes aamusella,
kaikkien sen kauneutta 2. Linnut pienet osilla laulaa,
täytyy ihastella. soivat soinnut rastaan.
Kaikkien sen kauneutta Laulan, laulan rintani riemut.
täytyy ihastella. vuoret kaikuu vastaan.
Laulan vain, laulan vain,
3. Peippo lensi koivun latvaan vuorten kaiku vastaa ain´,
kun sen kaukaa näki Laulan vain, laulan vain,
Oksalle sen kukkumahan vuorten kaiku vastaa ain`.
kerkes kevätkäki.
Oksalle sen kukkumahan
kerkes kevätkäki
Mänty, kuusi ja koivu Lumisade
1. Mänty se kasvavi kankahalla, 1. Hiutaleet, hentoiset, ilmojen tiellä,
korkea,, suora ja vankka. lentävät, leijuvat. liitävät siellä.
Sieltä mä mökkini hirret hankin. Konsa ne kulkuset joulua soivat,
missä on männikkö sankka hohtavat hanget ne hiutaleet loivat.
2. Vihrein oksin varjoa tarjoo, 2. Käskyn kun antavi ilmojen taatto,
tumma ja tuuhea kuusi. silloin on liikkeellä hiutalesaatto.
Kohtapa nousee kuusien suojaan Kepeät harsot ja hienoiset hunnut,
Mökkini oiva ja uusi ihmisten mieliin luo juhlaisat tunnut
3. Sorja on valkeavartinen koivu, 3. Mahtavat nietokset metsihin karttuu
koivikkorantahan soudan. vuoriksi, linnoiksi teille ne varttuu.
Juhannuskoivun lehtevän, norjan, Järvien laine ja aalto on vanki,
mökkini pihaan noudan. paksu ja pehmyt on valkoinen henki.
4. Hetken vain hiutaleet hyörivät työssä,
leijuvat haahtuvat joulukuun yössä.
Pilvenpä reunalla punervan, hienon
koti on hiutalelapsosen pienon.
Talvilaulu
Terve taas sä talvi raikas. törmälle, jyrkälle
tullut on sun hauska aikas. rohkeasti vaan,
Ulkona jo Pohjan ukko. Käymme liukumaan.
untuvia puistaa. Hei, Maija ja Jukka
Kohta siellä, sukset, kelkat alas tulla antakaa.
iloisesti luistaa Katsokaa: Liukkahasti liidän nyt,
Pyrytköön, paukkukoon, kuin salon sinisukka.
järven selkä ulvokoon
3. Työlauluja
Kyntäjän rukous
1. Mä kynnan, kylvän peltoni 3. Ja unestansa heräten,
ja uhraan kaikki voimani. mullasta päänsä nostaen,
Oi, siunaa. Isä taivainen. se lehdet pienet varresta,
tuo köyhän jyvänen. luo kohden taivasta.
Oi, siunaa. Isä taivainen. Se lehdet pienet varresta,
tuo köyhän jyvänen. luo kohden taivasta.
-
Lähetä pilvi satamaan,
ja päivä kulta paistamaan.
Niin jyvä itää ilolla,
maan mustan povessa.
Niin jyvä itää ilolla,
maan mustanpovessa.
Tässä on kyntäjää, tämän vuosisadan alkupuolella syntynyt. Hän on korvenraataja, käsi suokuokan varressa kohmettunut. Hän kyntää peltojansa 1930- ja 1940-luvuilla. Nöyryys seuraa hänen askeleissaan ja velttaviilloksissaan. Hän panee kaiken fyysisen voimansa liikkeelle, mutta hän lähettää myöskin suurimman tuskan- ja hädänviestin ylöspäin suuren Luojansa luokse: Anna pellolleni sadetta ja poutaa! Estä pakkanen, viljan suurin tuhooja!
Tämä kyntäjä elää yhä. Ei hän miehuusvuosinaan osannut arvata, että vielä hänen eläessään samat, hänen rakkaat peltonsa lepäävät ns. ”paketissa” ja ovat ympäristönsä rumennuksena.
Tässä on peräkkäin kaksi kyntäjän laulua. Toinen heistä sanoo: ”Tätä astun mä nyt, eikä kenkään mua pois aurani jäljiltä saata.”
Kuinka kävikään? Asiat eivät aina mene toiveiden mukaisesti.
Kyntäjän laulu
1. Tätä peltoa kynteli taattoni mun, ja kynteli taatontaatto, se ostettu otsin on helmeilevin, ilon, tuskan se tuttua maata.
2. Tätä astun mä nyt, eikä kenkään, mua pois aurani jäljiltä saata. Taas kypsempi kynnös jälkeeni jää, tuhatmuistojen pyhää maata
Saunavihdat
1. Lapsoset ketterät kotihaasta, koivuista oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä, saunahan vihdat laittaa.
Lauteilla saunan kotoisen, taas illalla kylpy maittaa.
2. Pehmyt on lapsista aina vihta, äiti jos vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan, toisin on vierahassa.
Jospahan säilyis’ äidin lapset, kylmältä maailmassa!
Jauhinkivet
1. Jyrrin, Järrin jauhinkivet. pakinoivat nurkissaan. Puurojauhot makoisimmat täällä yksin jauhetaan. 2. Pulp, pulp, pulp, pulp, puurovesi, liedellä jo kiehuupi. Jyrrin järrin, ,oi, jos pian, äidin vakka täyttyisi. 3. Pian sulle. äiti kulta, töihin apu valmistuu. Jyrrin. järrin puurostansa, kun pienen voimat vahvistuu.
Paimenten laulu
1. Paimenet ne laitumella paimensivat karjaa,
Mesikämmen kankahalla etsii mettä, marjaa.
Tuu, tuu, tuu, tuu, tuu, tuu, tuu.
2. Kilin, kalin, kilin, kalin, karjankellot soivat.
Illan säteet paimenille, kotikutsun toivat.
Tuu, tuu, tuu, tuu, tuu, tuu, tuu.
3. Satuja soi paimenille, metsä myöhään, varhain.
Ylvähät on metsän majat, kotiliesi parhain.
Tuu, tuu, tuu, tuu, tuu, tuu, tuu.
Hoi, lehmikarja
1. Hoi. lehmikarja, hoi. pikkulauma. 2. Hoi. lehmikarja, hoi, pikkulauma,
hoi, tänne, tänne, hoi! hoi, tänne, tänne, hoi!
Päivä jo laski vuorien taa, Aamusta asti käyskelin näin,
Kuulava hämy laaksohon saa. mielin jo kotipirtille päin.
Tähdikki, Virkku, Kaunikki, Sirkku Lähde, karja kannuni,
hoi, pikkulauma, hoi! Hui-huh-huh-huu! Korpi jakaa – huu!
Paimenessa
1. Täällä koira karjoineen, 3. Tyynet lehdot leikkini,
täällä karja kelloineen. linnut soittoseurani.
Hui.huh-huh-huu! Hui.huh-huh-huu!
Täällä nurmi ruohokas, Lähde, karja kannuni,
ahomäki marjakas. Luojaan luonto pappini.
Hui.huh-huh-huu, Hui.huh-huh-huu,
Korpi kajahtaa – huu! Korpi kajahtaa – huu!
2. Salot suuret salini,
mätäs pieni pöytäni.
Hui.huh-huh-huu,
Eväskontti aittani,
ähde, karja kannuni
Hui.huh-huh-huu,
korpi kajaa – huu!
Seppäin laulu Työkello
1. Jo päivän koittehella 1. Plim. plimm. plim. plim!
me käymme takomaan. Hei, jopa Ruissalon työkello soi
Ei naapurit saa unta, päivä kun kirkkaasti koittaa.
kun kalke aljetaan. Tarasta paimen jo karjansa toi,
Sill´ aamuun valmihiksi torvella tuoreella soittaa.
on aura joutuva, Lampuri lampaille huutelee huis,
ja kyntöhevonenkin Liisa se porsaille ärjäisee huis,
on kenkään pantava. kuttuja täynnä on Härkölän ruis,
Ja kyntöhevonenkin kaurassa taas kanat kuokkii.
on kenkään pantava.
Pum, pum, pum, pum!
2. Hanhet ja ankat ne rannassa ui,
Saara on pyykillä siellä.
2. Ain´iltamyöhään asti, Loiskahti järveen ja kirkaisi, hui!
ja joskus kaiken yön, Tuomasko lie ollut tiellä.
käy kalke taukoomatta Pietari härkiä röyskeli, hoi!
kun kiire ompi työn. Esteri Heikille kahvia toi.
Mutt´ aamupuhtehellla Kahden he yhdessä kahvia joi.
kun herää niittäjä, en minä saanutkaan unta.
on viikattehet valmiit
ja kirkkaan kiiltävät.
Pum, pum, pum, pum!
3. Kun aura sitten karskuu.
ja sirpit suikkaavat.
Ja viikattehet kilvan,
kun saivat kirkkahat.
Ne silloin uutteruutta,
ain´seppäin ylistää,
jotk´aamust´ iltaan, yöhön,
näin työssään temmeltää.
Pum, pum, pum, pum!
Ruokakellot soittelivat ja kutsuivat palkkaväen ruokailuun. Näin tapahtui Lahden ja Niemen taloissa. Luupuveden koulun oppilaat kuulivat sen joka päivä ja kuuli sen koko kylä.
Turhalan koulun lähettyvillä ei ollut ruokakelloja. Sellainen löytyi Murtomäen Vanhalta talolta.
4. Raittiuslauluja
Suomen lasten laulu
1. Me oomme lapsia Suomenmaan
ja nousevan aamun kansa.
Me tahdomme rientää taistelemaan,
kodin onnea, rauhaa puolustamaan
kukin puolesta kalleinpansa.
2 Vaikk’ oomme pieniä, heikkoja vaan,
on uljuutta, innostusta!
Me nostamme lippumme hulmumaan,
sitä lippua uljaana seuratkaa,
kell’ on taistohon uskallusta.
3. Kas vaara vastassa voimakas on:
väkijuomien viekkaat ansat.
Nyt niitäpä vastaan taistelohon
me käymme ja taistomme oikea on,
Sitä siunaavi kerran kansat.
4. Me oomme lapsia Suomenmaan
me valtavat toivon joukot.
Siis päätämme näin: ”Emme milloinkaan
väkijuomia juo – emme muille suo” –
niin vältämme vaaran loukot.
5. Joululauluja
Joulukirkkoon Betlehemin joulu
1. Joulukellot kumajaa. 1. Kas. taivaalla tähti on
väreileelepi taivas, maa. tuntematon ,
aamutähti koitta. joka Betlehemin yli loistaa.
Hepo hiljaa hälkyttää, Siell´laps´kapaloituna
tuolla kirkko häämöttää, joka synnin ja kuoleman
kellot yhteen soittaa poistaa.
Tää lapsi on halvassa yömajassaan
2. Jouluvirren sävel´vuo, ja lähinnä häntä on paimenia.
muistot menneet mieleen tuo, On köyhä ja alhainen kansa.
milloin joulu mulla? Mut´ ylhäällä enkelit iloitsevat
Konsa laulaa sydän uus, ja tuhansin kielin lausuvat
sielus täyttää ikuisuus, hänen iäistä kunniatansa.
silloin joulu mulla,
silloin joulu mulla. 2. Ne laulavat: Tähti on tuntematon,
joka Betlehemin yli loistaa.
Kointähtenä maan yli
paistava on
ja sen loistoa vuossadat toistaa.
Ja lapsi ken halvass´
on yömajassa,
maan kansojen kaikkein
on vapahtaja.
Hän kirkkaudest´tuli Herran,
luo Isänsä ihmiset viedäksehen,
hän saava on voiman ja
kiitoksen
ylistyksen ja kunnian kerran.
- Isänmaallisia lauluja
Hangon marssi
1. Käy luokse Hangon laineen
tai tuntureitten taa.
yks kansa, suomalainen
se siellä uurastaa.
Siell’ ensi aamun näimme me,
ja siellä keinui kehtomme,
ja äidin suusta hellinpään :,:
soi nimi Suomen tään:,:
soi nimi Suomen tään:,:
2. Siis meillä, miehet Suomen,
on yksi veljen tie,
mi valjenneekin huomen,
mi nimi meillä lie.
Mies Karjalan ja Uudenmaan
ja Pohjan, Kainuun kuulakkaan
ja Auran, Saimaan seutujen, :,:
käy liittoon veljien
käy liittoon veljien
Suomen kansa
- Vapaa syntyi Suomen kansa,
muistaa vanhaa vapauttaan,
Lauluissansa korven kansa,
valtas meille vapaan maan.
- Väinämöisen laulun laine
vyöryy kautta maailman,
Taipuu aine, nousee maine
maasta hengen voittoisan.
3. Vaikka tuiskii talvi lunta,
paljon painuu alle jään. Näkee ihmiskunta oikeasta itsestään.
4. Uusko uhkaa Suomen surma?
Taasko tarpeen mahti maan?
Tulkoon turma, taikka hurma,
kaikki yhteen kuulutaan!
5. Tuima tääll’ on kehto, hauta,
sankka saartaa pohjan yö,
tääll’ ei auta miekka, rauta,
auttaa aatos, tarmo, työ.
Näkee unta ihmiskunta
oikeasta itsestään.
7. Suur-Suomi lauluja
Heimovirsi
- Nous´Suomi, suojele heimoasl
me, auta, turmio torju.
Se tee, mihin kutsuvi kunnias,
älä heikkona emmei ja horju.
Ei Aunus, Inkeri, Vienanmaa,
elon toivonne sammua saa.
Ei Aunus, Inkeri, Vienanmaa.
elon toivonne sammua saa.
2. Ei orjaks´sortua saa.
ei voi ikivirsien heimo herkkä,
Sen hengestä henkemme juuret joi
sen vieläkin kukkivi kerkkä.
- Emo Suomi, taikahas vanhempaan
sa turvaa, poikies voimaan!
Sydän heillä vielä on paikallaan,
sukus onnea vartioimaan.
Viel´ oikeus kerran voittohon vie,
viel´ auki on yhtymätie.
Viel´ oikeus kerran voittohon vie
Viel´ auki on yhtymätie.
Se maassa laulun ja kantelon,
vapauttaan laulava on.
Se maassa laulun ja kantelon
vapauttaan laulava on.
Kaiu kallis heimolaulu
- Kaiu kallis heimolaulu,
innostaen, lämmittäin.
Eesti, Suomen. Liivin lapset
heimoliittoon yhdistäin.
Kiiri viesti yli vetten,
niin kuin aamun tuulahdus,
sytyttäös sydämissä,
uusi uljas uskallus.
- Niin kuin kiurun kevähäll,
laulu meidän soikohon.
3. Jalo, kallis heimomme,
juurru nuorten sydämiin,
vartu, kasva kaunihisti,
tietä viito vastaisiin.
sama toivo, sama usko,
heimolapset yhdistää.
Kaukana ja korkealla,
meill´on matkan määränpää.
ennen oomme harhailleet,
riemuun syttyy sydämemme,
kun on tiemme yhtyneet.
toivon aika meillä on.
Yksinämme eri teitä
Kevät kukkii rinnassamme,
Näihin lauluihin on kätketty oman aikansa viisautta, jos turskaa ja kärsimystäkin.. On annettu ohjeita uusille tulokkaille. Vaikka ei säveltä osaisikaan, kieli on voimakasta ja paljon kertovaa. Ne ikäluokat, jotka ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan näitä laulaneet, tuntevat ihmeellisen lämmön lähetessään näitä ehkä vuosikymmenien takaa.
Varjele vakainen Luoja
- Varjele vakainen Luoja,
kaitse kaunoinen Jumala.
Ole puolla poikiesi,
aina lastesi apuna.
Aina yöllisnä tukena,
päivällisnä vartijana.
- Aita rautainen rakenna, kivilinna kiidättele, Ympäri minun eloni, kahen puolen kansoani. Asukseni ainookseni, tuekseni, turvakseni.
- Anna Luoja, suo Jumala,
anna onni ollaksemme,
hyvin ain´eleäksemme,
kunnialla kuollaksemme,
suloisessa Suomenmaassa
kaunihissa Karjalassa.
kahen puolen kansoani.
Asukseni ainookseni,
tuekseni, turvakseni.