Sota-aika


Sota-aika

1939 – 1940 ja 1941 – 2045

Työvoimapula

Parhaat työkykyiset miehet olivat sodassa. Kotona työt suoritettiin naisten, lasten ja vanhusten voimin. Perinteisten naistentöiden lisäksi naiset joutuivat tekemään pelto- ja metsätyöt.

Sotilaskoulutuskeskuksia olii pitkin maata. Yksi sellainen oli Kaislasten koululla. Sieltä annettiin miehiä heinän- ja viljankorjuuseen muutamiksi päiviksi tai viikoiksi sellaisiin paikkoihin, joissa oli suurin tarve.

Evakot

Evakkoja oli melkein jokaisessa talossa, mihin niitä vain suinkin voitiin sijoittaa. Evakkojen tulo piristi kylän elämää kaikesta puutteesta huolimatta. Lapset saivat uusia, vilkkaita leikkitovereita. Evakkoja oli sekä talvi- että jatkosodan aikana. Talvisodan evakot olivat Pielisjärveltä. Jatkosodan aikana heitä oli mm. Ilomantsista. Monet löysivät heistä itselleen elämänkumppanin.

Marraskuinen ilta vuonna 1939

Oli marraskuinen iltahämy, kun Väliahon pihaan tuotiin hevosilla kaksikymmentä evakkoa. Turhalan koulu toimi keskuspaikkana, josta jako suoritettiin eri taloihin. Talonväki ei tiennyt heidän tulostaan yhtään mitään. Kaikki tuli suurena yllätyksenä. Vastaanotettiin. Savusauna pantiin lämpiämään.

Oli siinä menoa. Miten lienee tultu toimeen? Kun katselee tänä päivänä Väliahon huoneiden pinta-aloja, tuntuu kerrassaan kummalliselta, että niihin mahtui kaksikymmentä evakkoa ja neljä talon ihmistä, yhteensä kaksikymmentäneljä henkilöä. Ruoanlaitto tällaiselle väelle yhdellä ainoalla puuhellalla on ollut vaikeaa. Lattia oli täynnä makuupaikkoja seinästä seinään. Miten lienee happi riittänyt?

Väliaho oli ainoa talo, johon lähetettiin ihmisiä näin valtava määrä. Miksi näin. sitä en tiedä. Evakkoja oli eri paikoissa, mutta ei tällaisia määriä. Tosiasiassa se ei ollut pitkä aika. Sota päättyi maaliskuussa ja evakot lähtivät kotiinsa Pielisjärvelle.

Väliahon evakoille jäi varmaan paikasta hyvä muisto. Monet kerrat ovat nämä ihmiset vierailleet jälkeenpäin Väliahossa. Monista ikäisistäni tytöistä tuli minulle elinikäisiä ystäviä.

Hallavuodet

Pahimmat hallakesät olivat vuosina 1942 – 44. Näinä kesinä halla vieraili parhaana kasvukautena vieden mennessään perunan varsikon ja osittain viljan. Pakkanen tuli usein tähkän kasvuvaiheessa. Silloin tähkä on kaikkein arimmillaan. Perunanvarret paleltuivat ennen kukintaa ja näin perunoiden kasvu jäi olemattomaksi.

Tarvikepula

Jauhojen saanti kaupasta oli vaikeaa. Korttiannoksia sai silloin tällöin kovalla jonottamisella. Ihmiset tulivat jauhojonoihin pitkistä matkoista. Jonotettuaan iltaan saakka jauhot loppuivat. Oli tultava tyhjänä kotiin. Seuraavan jauhoerän saapuessa oli taas lähdettävä jonottamaan. Tällaista yrittämisien kierrettä jatkui.

Muidenkin elintarvikkeiden, joita jaettiin korttiannoksin, saanti oli samanlaista. Voilla tai sianlihalla vaihtamalla sai tiskin alta tai erityisiltä välittäjiltä useammanlaisia tarvikkeita, joista oli puutetta. Tämä oli salakauppaa. Sitä käytiin viranomaisilta salaa. Kansa nimitti sitä ”mustanpörssinkaupaksi”.

Omatoimisuus lisääntyi

Koska kaikki elintarvikkeet, vaatteet ja jalkineet olivat kortilla, turvautuivat ihmiset omatoimisuuteen. Kaikki tarpeellinen ruvettiin tekemään kotona, mihin vain suinkin pystyttiin. Siihen oli pakko. Sota-aikana valmistuivat kotona perunajauhot, saippua, kynttilät, siirappi, kankaat ja jalkineet.

Kahvi korvattiin sikurilla ja voikukanjuurilla, sekä kaupasta saatavilla tehdastuottoisilla korvikkeilla. Ruiskahvi oli monelle tuon ajan ihmiselle hyvin tuttu.

Kansanhuoltokortteja2

Kansanhuoltokortteja 3

 


Heinäkuinen yö Kuoppamäellä

Sotavuosina halla vieraili Väliahossa useampana kesänä. Kkesä 1942 on jäänyt erityisesti mieleeni.

Kylvimme perunansiementä 15 hl. Pakkanen vieraili sinä kkesänä kolme eri kertaa. Taimien ehtiessän noin kymmensenttisiksi, tuli pakkanen. Sama toistui kesän mittaan vielä kahdesti. Perunat, jotka syksyllä saatiin, mahtuivat kärrinkoriin. Jokainen peruna oli muuraimen kokoinen.

Saman kesän muistoja on heinäkuinen yö. Pidimme savuja Kuoppamäellä. Savua tuli paljon, koska nuotiopaikkoja laitoimme useita. Oli aivan tyyni. Taiavs kiilui kirkkaana. Savu laskeutui lavalle viljapeltojen ylle. Oli aamu, klo 3.00. Tulimme pihaan, koko yön touhut olivat menneet hukkaan. Ulkomittari näytti tasan -5 C. Kävelin ruohikolle. se kahisi jalkojen alla ja oli aivan valkoinen. Kuura peitti kaiken.

Verttilästä, Jussi Mykkäseltä, saimme perunoita viisi paperisäkillistä, ei rahalla, vaan työnä. Vastikkeeksi olimme siellä perunannostossa. Verttilä on korkealla paikalla, suurten havumetsien ympäröimänä. Siellä ei hallaa vieraillut.

Väliahossa viljeltiin hernettä useampana vuotena. Sitä oli kasvussa pitkä sarka ja se puitiin riihessä kuin vilja. Jos pakkanen vei herneen kukat, kasvatti se uudet. Herneestä saimme aina hyvän sadon. Syömistä oli aina, vaikka peruna puuttuikin.

Suovan napapuun pystyttäminen

Olimme Heinäpurolla heinänteossa heinä-elokuun vaihteessa. Heinätyö oli edistynyt niin pitkälle, että olisi ollut heinien kokoamisvaihe. Aikomuksena oli tehdä suova. Alettiin pystyttää suovan napapuuta, mutta rautakangillakaan ei saatu reikää maahan, koska routakerros ei ollut sulanut pinnan alta. Sulana oli vain pintakerros. Lopulta löysimme puron varresta roudattoman alueen, johon pystytimme suovan.

Tämä tapahtui hallakesänä vuonna 1942.

Talkoot sota-aikana

Talkoilla on Suomessa vahvat perinteet. Niitä on järjestetty aina tarpeen vaatiessa. Kun jokin työ piti saada nopeasti tehdyksi tai tarvittiin suuremman joukon yhteistä ponnistusta, silloin järjestettiin talkoot.

Sota-aikana oli parhaassa työkunnossa oleva väestö armeijan palveluksessa. Maaseudulla oli kova työvoimapula. Monella maatilalla oli vain joku naisihminen ja vanhuksia ja lapsia. Kuitenkin samat työt oli tehtävä kuin ennenkin.

Kiireisinä aikoina oli pakko turvautua talkoisiin, muuten olisivat elintärkeät työt jääneet tekemättä ajallaan. Yleensä talkoilla tehtiin ns. sosonkitöitä, esim. keväällä toukotyöt. Kaikkein yleisintä oli heinän- ja elonkorjuu sekä viljanpuinti.

Kylän nuorisolle talkoot olivat usein mieluisia. Saihan siellä tavata toisia kylän nuoria ja siinä hauskasti rupatellessa tuli tehtyä töitäkin kilvan tahtiin. Välillä tuotiin talkoopaikalle hyvät pullakahvit isäntäväen toimesta. Kahvi maistuikin erityisen hyvin siihen aikaan, kun laillisesta kaupasta sitä ei saanut moneen vuoteen. Talkoita varten kahvia oli kuitenkin säästetty tai hankittu salakaupasta.

Talkootöitä paiskittiin usein iltahämyyn sakka ja nuoriso jäi vielä tämänkin jälkeen iltaa viettämään. Illan huviksi keksittiin monenlaista ajanvietettä ja leikkiä. Nukkumaan ei tuntunut olevan kiirettä. Sota-aikana ei ollut tarjolla nuorisolle mitään huvituksia, joten talkoot tarjosivat mieleistä vaihtelua työntäyteiseen elämään.

Pärekaton tekotalkoot

Näitä talkoita järjestettiin usein silloin, kun rakennus oli saatu vesikattoa vaille valmiiksi. Oli myöskin vanhojen rakennusten vesikaton uusimisia.

Homma saatiin hoidettua nopeasti, jos kattamistyö suoritettiin talkilla. Lisäksi joukolla oli mukavampi tehdä töitä. Se vahvisti myös kylän yhteishenkeä.

Ennen talkoopäivää hankittiin tavalliset pärepuut. Ne kuorittiin ja katkottiin sopivan mittaisiksi pölkyiksi, joiden tyvipäät kastettiin maaliin. Samoin pärehöylä asetettiin paikoillaan. Päreen höyläys tapahtui ennen voimakoneita miesvoimalla.

Kun talkooväki oli saapunut, suoritettiin työnjako. Päreen höyläykseen valittiin kolme rotevinta miestä, lisäksi syöttäjä ja päreiden vastaanottaja. Pärenippujen kuljettamiseen katolle tarvittiin ketteräjälkainen kaveri. Loput talkooväestä nousi katolle, muodostaen päreiden naulauspareja (latoja ja naulaaja).

Kattamistyö tapahtui nostorimaa käyttäen. Jos väkeä oli paljon. voitiin kattaminen aloittaa molemmilta räystäiltä ja jakaa kummankin puolen nosto useammalle naulausparille.

Miesvoimalla tapahtuva päreiden höyläys ratkaisi useimmiten kattamistyön nopeuden. Kun konevoimaa alettiin saada päreiden höyläykseen, tapahtui työ nopeasti. Päreiden höyläyksestä tuli jopa hauskaa työtä.

Talkoisiin kuului yleisesti hyvät syömiset ja välillä pullakahvit. Usein isäntä hankki talkoisiin myöskin juomia, joita välillä maisteltiin. Saattoi nämä juomat joskus kihahtaa päähänkin, kohottaen talkooväen tunnelmaa.

 

Samuel Huttunen, muistelua kansanhuollosta 30.03.1949

Kansanhuoltotoiminnasta vv 1939-1949

Muistelma koskee Kiuruveden kunnassa elettyä elämää.

Kunnan asukasluku oli v. 1939 vajaat 13 000 henkeä, ja 1949 vajaat 16 000. Lisäys oli n. 3000 asukasta.

Vuonna 1939 syyskuun loppupuolella, päivämäärää tarkemmin muistamatta, saapui silloiselle kunnallislautakunnan esimiehelle jostakin ylempää määräys valita kuntaan kansanhuoltolautakun-nan puheenjohtaja hoitamaan ehkä myöhemmin kansalle erittäin elintärkeitä asioita, mitä ei vielä määräyshetkellä oltu ilmoitettu tai ei sitten määräyksen antajan puolelta oltu ymmärretty. Kuitenkin määräyksen mukaan asiaa piti silloinen esimies niin kiireellisenä, että neuvoteltuaan eräiden keskeisimpien kunnan johtomiesten kanssa asiasta, määräsi epävirallisella päätöksellä allekirjoittaneen hoitamaan kansanhuoltolautakunnan puheenjohtajan tehtäviä.

Tämä uusi tehtävä, jonka sain, oli melkeinpä naurettava, koska sillä ei ollut asioita eikä edes lautakuntaa, jonka puheenjohtaja mukamas piti olla. Mutta ei pitkääkään, kun alkoi saapua jonkinlaisia kirjeitä ja ohjeita olemattomalle lautakunnalle, joten oli kunnallislautakunnan kokouksessaan 16. lokakuuta 1939 määrättävä väliaikainen kh-lautakunta, kunnes valtuusto kokoontuu ja valitsee laillisin muodoin valitun lautakunnan. Jo samana päivänä tuo väliaikainen lautakunta kokoontui asioista neuvottelemaan. Tuossa kokouksessa lautakunta myönsi kokonaista neljä ostolupaa kauppiaille, sekä päätti ryhtyä valmisteleviin toimenpiteisiin ”pakolaisten” mahdol-lisessa vastaanottamisessa, mitä tosin ei oikein ymmärretty tai osattu kuvitella siksi, miksi se sitten muodostui.

Jo ennen väliaikaisen lautakunnan kokoonpanoa, siis paremmin alkupuolella lokakuuta 1939 oli kh-lautakunnan puheenjohtajan toimesta, apuhenkilöstöä käyttäen kuntalaisille jaettu n.s. ”sokerikorit” ja ne olivat merkityt kunnan käytössä olevaan henkikirjaan, (Se oli sen aikainen kaikki tietävä teos, johon merkittiin hevosotot, varaukset, korttijaot y.m.) mutta miesten reserviin kutsumisen johdota kutsutuilta oli nämä jaetut kortit otettava pois jo lokakuun 17. päivänä.

Valtuusto valitsi varsinaisen kh-lautakunnan 19.10.1939 ja siihen tulivat valituiksi väliaikaisen lautakunnan jäsenet.

Kansanhuoltolautakunnan ensimmäinen suurista ja vaikeista tehtävistä alkoi, joskin vielä aivan pienessä määrässä, nimittäin evakuoinnin järjestelyllä (siirtolaisten majoitus ja mahdollinen töihin sijoitus). Kun pitäjämme alue on suuri ja vesistöjen pirstoma, niin joustavan asioiden hoidon vuoksi kuntamme oli jaettava 20 eri piiriin, joissa toimi n.s. piirimies, myöhemmin nämä olivat viljelyspäälliköitä. Näille piirimiehille, minkin piirin vuoroonsa joutuessa, annettiin määräys sijoittaa itse kuhunkin taloon siirtolaisia sitä mukaa, kun niitä tulee.

Kun lokakuun lopussa tuli määräys ja ohjeet kahvin kortille menosta ja marraskuun alussa tuli sitten tietoon se ”surullinen” tapaus, että kahvi oli mennyt kortille, niin silloin allekirjoittanut näki ensi kerran ”Gulassin”. Jo samana päivänä esiintyi henkilö, jolla oli myytävänä mustaa kahvia 35 kg. Mutta kun mies oli kehittymätön ja ammattitaidoton toimessaan, niin paloi, ja kahvit meni valtiolle, mutta hän pääsi karkuun, eikä ole sen jälkeen paikkakunnalla näkynyt. Mies oli tois´paikkkuntalai-nen ja lienee vaikka sota hänet niellyt.

Joulukuun 1. päivänä 1939 tuli tieto, että Kiuruvedelle tulee siirtoväkeä 4807 henkilöä ja näistä ensimmäinen lähetys jo seuraavana päivänä. Jo tuli hoppu käteen. Saapuvasta määrästä ei ollut vielä tietoa, joten oli näin opeteltavassa ammatissa olo vähän kuin säkkipäässä. Hälytimme muutamia miehiä piiristä noutamaan siirtoväkeä ja varasimme autoja niiden kuljettamista varten ja olimme odottamassa tulijoita seuraavana yönä asemalla. Juna saapui, mutta siinä ei saapunutkaan pieni joukko ihmisiä, vaan koko pitkä junallinen. Se antoi enemmän kuin kiireen toimihenkilöille. Palohädän tapaisella hälytyksellä piti soittaa asemalta kirkonkylään, että siellä ryhdyttäisiin kokomaan kaikkea kalustoa kouluilta läjään ja antaa lotille määräys, että ruokaa valmiiksi äkkiä. Kaikilla linja-autoilla ja paikalle saaduilla kuorma-autoilla lähetettiin pitäjälle väkeä niin paljon, kuin saatiin kuljetusvälineisiin mahtumaan, ensin kouluille majoitettavaksi ja sieltä sitten jaettavaksi taloihin. Tämä ensimmäinen vastaanotto ei käynyt moitteettomasti, koska puuttui asian ymmärtämystä ja kokemusta, sekä edeltäpäin tehtyjä asiallisia suunnitelmia.

Kansanhuollon oli vielä huolehdittava siirtoväen huollosta ruokarahojen maksun muodossa, mikä antoi eritäin suuren työn. Vaikka varsinaiset kh-lautakunnalle varsinaisessa kansanhuollollisessa mielessä kuuluvat työt oli suoritettava, niin suurimman osan ajasta vei siirtoväen huoltaminen. Vasta toukokuun 1. päivänä 1940 varsinainen siirtoväenhuolto erosi erilleen kansanhuollosta ja päästiin hoitamaan vähän selvemmillä vesillä omine henkilökuntineen näitä tehtäväalueita, joskin allekirjoittanut joutui vastuunalaisena toimijana molempiin. Mainittakoon vielä, että valtion hoidossa olevat siirtolaiset saivat päivärahaa aikuisille 9 markkaa ja 15 -vuotiaille lapsille 7 mk vuorokaudelta. Korvausta pidettiin kyllin riittävänä, millä taloissa siirtolaiset hoidettiin täydel-lisessä talon ruuassa.

Kansanhuollon historiassa on muistiin pantava Kiuruvedellä, että ensimmäiset pakkoluovutus-määräykset annettiin helmikuun 21. päivänä 1940. Ne olivat yli 4 ha peltoa omistaville viljelijöille 30 kg kauraa ja 30 kg heiniä viljeltyä peltoa hehtaaria kohden. Koko kunnan luovutukset olivat 357 500 kg kauraa ja 402 600 kg heiniä. Nämä luovutukset tulivat tinkimättä täytetyiksi. Kuntalaiset olivat luovutusherkkiä ja kykeneviä vielä luovuttamaan.

Viljan säännöstelymääräykset saatiin kh-lautakunnalle 15.5., mikä edellytti heti lisää työvoimaa kh-toimistoon. Korttien jako kesti Kiuruvedellä kokonaista kolme päivää, myöhemmin enemmän. Koska lisätyövoiman tarve alkoi näyttää kunnallisen keskushallinnon mielestä liialliselta, täytyi kh-lautakunnan 3.11.1940 kokouksessaan ilmoittaa valtuustolle, että kh-lautakunta ei enää voi vastata toiminnastaan, ellei saada tarpeellista, pätevää työvoimaa. Tähän saatiin myöntävä vastaus, eikä sen jälkeen ole ollut tinkaa työvoiman suhteen, vaan johtajalla on ollut täydellinen valta ottaa työvoimaa. Palkkoina maksettiin miespuoliselle toimistosihteerille 1500 mk/kk ja muille mies-henkilöille 45-50 mk päivältä sekä kuukausipalkoilla oleville naispuolisille työntekijöille 1000 mk/kk.

Helmikuussa 1942 kiristyi leipäviljan saanti Kiuruvedellä niin, että lautakunta oma-aloitteisesti antoi määräyksen omavaraisille viljelijöille, että on luovutettava leipäviljaa kortteja vastaan kuluttajille, mitkä myöhemmin maksetaan takaisin viljana, kun sitä saapuu paikkakunnalle. Tämä auttoi hetkeksi ja Kuopion läänin piiritoimiston johtaja hyväksyi tämän toimenpiteen, aikoen esittää sitä vielä laveammassakin laajuudessa käytettäväksi. Myöhemmin tulikin sellainen määräys ministeriöstä

Vuodelle 1943 yritettiin laatia talousarviota ja se päättyi summaan 158 200 mk, mikä esitettiin sitten kunnan talousarvioon. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuoden 1947 todelliset kh-menot olivat n. 1 800 000 mk.

Lokakuun 27 päivänä 1943 kehotti KHM kansanhuoltolautakuntia lähettämään luettelon erittäin ansioituneista maataloustuottajista ja työntekijöistä, minkä mukaan lähetettiinkin yhdeksän työntekijän nimi, mutta KHM ei lähettänytkään heille kirjeessä luvattua ansiomerkkiä. Tätä menettelyä pidettiin heiltä virheenä, koska tarkoitus oli täten saada toisetkin työntekijäryhmät innostumaan täyttämään kansalaisvelvollisuuttaan työrintamalla. Esityksessä mainitut henkilöt täyttivät korkeimmatkin työnsaavutusvaatimukset.

Vuonna 1944 alkoi ilmaantua niskoittelua joissakin viljelijöissä viljojen ilmoittamiseen nähden ja oli toimitettava pakkoinventointia. Joutuipa jokunen syytteeseenkin. Mutta nämä olivat harvoja tapauksia. Yleinen luovutusväsymys alkoi luonnollisista syistä tuntua. Tilat olivat olleet hoitamat-tomina miesten sodassa olon vuoksi, sadot olivat supistuneet melko olemattomiin ja sodankäyntiin kyllästyminen oli lisänä pahentamassa asiaa. Mutta joukossa oli sellaisiakin viljelijöitä ja luovuttajia, jotka eivät yhtenäkään vuotena armoa pyytäneet, vaan kuristivat oman elintasonsa vaatimuksia. Pääasiana oli saada luovutukset kuntoon.

Yksi kaikkein vaikeimmin hoidettavia kulutusartikkeleiden jakotehtäviä kh-aikana on ollut kenkien jakelu. Esim. lokakuussa 1944 kansanhuoltolautakunta kokonaisuudessaan oli jakamassa viisi päivää kenkiä. Kenkien ostolupa-anomuksia oli useita tuhansia, joiden joukosta oikea tarvitseva oli vaikea löytää ja lähetystöjen yms. huomautuksien kautta koetettiin saada lautakunnalle mahdolli-simman hyviä haluja jakaa kengät oikein. Vaikka tällainen suurtyö tehtiin kaikkien ryhmäkuntien edustajien paikalla ollessa, saatiin taas moitteet silmille, että oltiin jaettu myöskin gulasseille kenkiä. Vahingosta oltiin murheellisia, mutta ei voitu asialle enää mitään.

Eräs jälkeenpäin muisteltuna huvittava kenkien jakamiseen liittyvä tapaus oli, kun miehet palasivat rintamalta ja piiritoimisto lähetti 230 paria kenkiä jaettavaksi sellaisille rintamamiehille, jotka olivat vapautuessaan saaneet ainoastaan puolikengät. Kun mielestämme määrä oli vähäinen tarpeeseen nähden, lisäsimme annosta vielä 200 parilla muille väestön osille tulevasta osuudesta. Jaossa ei käytetty lautakunnan päätöstä, vaan annettiin suoraan huollosta. Otin tämä mieluisan tehtävän suorittaakseni yhdessä toisen virkailijan kanssa ja annoin parin vain sellaiselle, jolla oli huonot kengät, siis huonot puolikengät. Jako meni noin puoliväliin ilman kommelluksia. Sitten tuli kengän ostoluvan pyytäjä, jolle huomautin, että hänellä oli hyvät kengät, joskin vain puolikengät. Tähän mies vastasi, että minäpä lähden vaihtamaan nämä huonompiin, niinhän ne jotkut muutkin tekevät. Osulan yläkerrassa on mies, joka lainaa kenkänsä, kun ostaa vain sille kaljapullon. Hän kertoi jo menneen viidet kengät samoilla kengillä. Kun tulin vähän neuvottomaksi ja valittelin maailman pahuutta, vastasi mies, että maailma ei ole paha, vaan sie johtaja olet ymmärtämätön. Myönsi sen ja pyysin lainata viisautta. Hän lainasi sitä. Hän neuvoi vaatimaan palveluksesta vapautetun varusluettelon, johon on merkitty, mitä varusteita on mies saanut palveluksesta lähtiessään. Kiitin neuvosta ja niin loppui ”nenästä veto”. Näytin jo huiputusyrittäjien silmissä tämän jälkeen paljon tietävämmältä. Niinhän se olikin, että mainittuja kenkäjakoja määrättäessä eivät olleet ylemmätkään raput huomioineet, että yksityiskohtaiset neuvot saattavat olla tarpeen näinkin yksinkertaisessa asiassa. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin tämä kenkäjakokin. Jaoin viimeisen parin ja kohta taas tuli mies, joka vaati kenkiä. Kun ei ollut antaa kenkiä, hän lupasi toimittaa tuolini alle kasapanoksen. Ei sitä tullut ja tuskinpa enää siitä asiasta tuleekaan.

Kenkäjako kansanhuollon ohjeiden mukaisesti järjestettynä oli kerrassaan epäonnistunut yritys.. Teimme säännösten vastaisesti tai oikeimmin tulkitsimme ehkä avarammin säännöksien kohtaa, joka oikeuttaa kansanhuoltolautakunnan toimimaan jaostoissa. Kuten alussa mainittiin, oli lauta-kunnalla 20 viljelyspäällikköpiiriä, joita käytimme kh-lautakunnan alaisina. Jaoimme saamamme kenkäkiintiön piirien kesken ja viljelypäälliköt ottivat vastaan kenkälupa-anomukset, käsittelivät ne ja jakoivat luvat tosi tarvitseville, mikä heidän lähinaapurina oli paljon helpompi todeta, kuin virkailijoiden kaukana lautakunnassa. Ja kun he olivat jaon suorittaneet, palauttivat he anomukset ja kuittaukset, kenelle olivat luvat antaneet ja sen jälkeen kh-lautakunnassa merkittiin lupa kortis-toon. Tällä tavoin saatiin paljon tyytyväisempiä asiakkaita, kun ottaa vielä huomioon senkin, että jakajina oli aina kaksi henkilöä, toinen tuottajien ja toinen kuluttajien edustaja. – Samaa tapaa käytettiin Kiuruvedellä kaikissa jaoissa ja jaot tapahtuivat nopeasti ja ehkäpä suureksi tyydytykseksi asialle kaikkeen siihen nähden, jos jaot olisivat tapahtuneet huollossa. Jako kyllä tuli maksamaan jonkin verran, mutta takaisinhan se tuli työrauhana, minkä varsinainen toimistohenkilökunta sai.

Edellä on puhuttu viljelyspäälliköistä. He ovat olleet aivan vuoden 1948 loppuun asti toimessaan ja toimineet sellaisena hiusverkostona kansanhuoltolautakunnalle kaikissa asioissa. Kuntalaiset ovat saaneet kääntyä heidän puoleensa monissa asioissaan, olivatpa ne tarkastuksia, lausuntoja tai todistuksia. Lautakunta on pitänyt viljelyspäälliköille eri asioiden hoidosta yhteisiä neuvottelu-kokouksia ja erikoisen asian esiintyessä, on lähetetty viljelyspäälliköille kiertokirjeet, joilla heidät on pidetty asioista ajan tasalla.

Helmikuussa 1946 teki kh-lautakunta ehdotuksen KHM:lle, että pakkokoelypsykirjat lakkautettai-siin, koska niillä ei ollut mitään muuta asiallista virkaa tai hyötyä, kun saattaa joitakin ymmärtä-mättömiä ihmisiä syytteeseen ja pienoisiin rangaistuksiin. Näin kävi Kiuruvedellä. Se havaittiin lukemattomissa paikoissa. Koelypsykirja saattoi esittää vähemmän maitoa, kuin varsinainen karjatili ja päinvastoin. Tämä tarkkailukeino oli siis merkityksetön ja haaskausta tuottava.

Kun edellä on mainittu kansanhuollollisista epäonnistumisista, niin on mainittava samaa myös ns. pystyyn myydyn heinän hinnasta. Sen hintajärjestely oli niin sekava, että yhtään henkilöä ei ole koko massa, joka pystyy tyydyttävällä tavalla sitä selvittämään. Tämän ikävän asian vuoksi n.s. kenttämiehet ovat varmaan joutuneet muuallakin, eikä vain Kiuruvedellä sellaiseen ristituleen, että selviytymiskyky on loppunut, kun laista, asetuksista tai KHM:stä ei saada sellaista tietoa , että voisi sanoa, että asia on näin. Pystyheinille vahvistettiin KHMÖ:ssä toivomushintoja ja ne julkaistiin lehdissä. Heinien huutajat vaativat lautakuntia, että teidän on noustava myyjiä vastaan liikahintojen perimisessä. Eräs tuomioistuin tekikin kiertokirjeen perusteella tuomion pystyheinän ylihinnasta. Ylemmät oikeudet kumosivat sen, kun ei ollut lakia eikä asetusta.

Allekirjoittanut joutui tällaisen ristitulen alaiseksi, mutta joutui myös kaikeksi onneksi piiritoimi-kunnan määräyksestä KHM:ssä pidettyyn heinätoimikunnan kokoukseen, missä sain tiedustella itse määräyksen antaneilta henkilöiltä, mihin lainpaikkaan toivomushinnat perustuivat. Sellaista lain-paikkaa ei löytynyt. Selitykseksi tuli vain, että tiedotukset oli annettu hintojen nousun hillitsemi-seksi. Kun on kyseessä kasvava heinä, miten sitä voi mitata tarkasti.

Jos maailmassa joskus kansa joutuisi siihen tilanteeseen, että pitäisi säännöstellä, niin ei olisi toivottavaa, että henkilöiden, jotka kentällä joutuvat toimeksi panemaan jonkin ohjeen, tarvitsisi kokea tällaista lain soveltamista. Uhata ja pelotella sellaisella lailla, jota ei ole olemassakaan. Sillä saatetaan ihmiset epäilemään ja aliarvioimaan oikeitakin olemassa olevia lakeja ja säännöksiä.

Mitä yleensä syytetoimenpiteisiin tulee, niin kunnassamme ei niitä kovinkaan paljon ole ollut. Toimistohenkilöstöä vastaan ei ole nostettu syytettä, joten jokainen, joka on eronnut, on eronnut melkein poikkeuksetta toimestaan ”vapaalla jalalla”. … Kiuruveden kunta on kyllä maksanut aika hyvin palkat kh-virkailijoilleen.

Vielä eräs seikka, mihin tahtoisin palata, on se, että ………

………….. kautta kansanhuoltotyöntekijäkoulutukseksi. Tällä ajalla on aloitettu …

…… toimittu ja melkeinpä jo lopetettukin toiminta, joten nyt olisi kypsiä työntekijöitä tälle alallekin.

Uusi aika on koittanut. Nyt saadaan kaikkea elintarpeita, jos olisi, millä ostaisi niitä. Nyt tarvittaisiin joku lautakunta tai oikeammin ensin ministeriö, joka tasaisi tämän puolen asiassa. Me jäämme odottamaan sitä ja toivomme kansalle hyvää menestystä ja onnea.

Kiuruvedellä, maaliskuun 30 p:nä 1949

Samuel Huttunen

Samuel Huttunen

Entinen Kiuruveden kunnan kh-joht.

Ompeluseuroja ja tupailtoja

Turhalan naisia 39

Naisväki talkootöissä Turhalan koululla syksyllä v. 1939 tekemässä lämpimiä varusteita rintamalla oleville.

Ompeluseurat ja tupaillat olivat sota-aikana hyvin yleisiä. Niitä pidettiin joka kylällä. Erityisellä lämmöllä ja rakkaudella ajateltiin miehiä, jotka olivat rintamalla. Kartat narskuttivat, rukit hyrräsivät ja puikot kilahtelivat vastakkain, kun naismäki uurasti. Sukkia kintaita, kaulureita ja villapaitoja valmistui rintamalle lähetettäviin paketteihin. Miesten osuus taisi jäädä pienemmäksi. Rukkasia kuitenkin valmistui heidän tekeminään samoihin paketteihin.

Turhalan koulu oli yksi tällainen uurastuspaikka. Talvisodan aikana koulut eivät toimineet. Turhalan koululla kokoonnuttiin monta kertaa viikossa. Sinne oli tuotu useampia rukkeja, villavasuja ja karttoja. Vanhemmat ihmiset kehräsivät ja nuoremmat karttasivat ja neuloivat. Sieltä lähtivät monet lämpimät villapaidat rintamalle.

Tupailtojen ja ompeluseurojen ansiosta opittiin erilaisia käsityötaitoja. Varsinkin nuoret olivat niissä innolla mukana.

Jalkinekurssi Suonniemessä

Suonniemen jalkinekurssin jälkeen me tytöt käveltiin puupohjaisissa kengissä, kuten Hollannin daamit konsanaan.

Kurssia oli ohjaamassa kotitalousteknikko Kiuruveden kirkolta. Tällä kurssilla valmistettiin tallukoita, joihin laitettiin puupohjat ja kangaspäälliset. Nauhoja varten tehtiin reiät nahkareijityspihdeillä. Päällinen laitettiin reunoistaan puisen pohjan ympärille niitturilla. Kurssi kesti viikon verran ja kurssilaisia oli tuvan täysi.

Samaan aikaan valmistettiin tallukoita huopareunuksella ja nahkavarrella. Pohjat olivat useasti vanhoista kengistä leikattuja monikerrospohjia. Pohjanahkaa ei saanut siihen aikaan. Tällaisia tallukoita valmistivat suutarit ja eräät muutkin henkilöt, jotka siihen pystyivät.

Vanki Venäjältä

Sodassa saadaan vankeja puoli ja toisin, niin nytkin. Vankeja sijoitettiin taloihin, jotka sellaisen halusivat. Sellainen oli Muuraismäessä sodan aikana. Tuntui jollain tavalla luonnottomalta, että venäläinen vanki oli naapurissa töissä.

Ajoin vanhalla miesten pyörällä Turhalasta päin. Vanki seisoi kaivon luona ja sanoi: ”Aja kovemmin!” Hän osasi suomea jonkun verran. Olin vähän ymmälläni vangin puhuttelusta. En vastannut mitään.

Suojeluskuntatoiminta ennen sotia

Suojeluskunta toimi Kiuruvedellä ennen sotia aktiivisesti. Henkkilö, jola liittyi suojeluskuntaan, sai puvun ja asevarustuksen kotiinsa. Puku oli sarasta. Siihen kuului käsivarsinauha, joka oli valkoinen. Nait olivat suuret, varustettu leijonankuvilla.

Suojeluskuntalaiset kokoontuivat ahkerasti Suojan talolle, josta lähtivät harjoituksiin ja paraateihin. Paraateja pidettiin sunnuntaisin ja erityisinä juhlapäivinä. Suojan talolta marssittiin paraatin katselmuspaikalle. Siellä pidettiin juhlapuheita. ”Äkseeraukset” tapahtuivat Suojan pihassa. Ampumaharjoitukset suoritettiin erityisellä ampumaradalla. Sota-aikana oli harjoitusalueita koulutuspaikkojen läheisyydessä.

Turhala-Oravamäki alueelta kuului suojeluskuntaan mm. Hannes Pellikka, Herman Nousiainen, Eino Huttunen ja Heikki Huttunen.

Rauhanteon yhteydessä suojeluskuntatoiminta kiellettiin.

Kotirintamalotat

Kotirintamalotat toimivat sota-aikana muonitus- ja huoltotehtävissä sekä ilmavalvonnassa. Kiuruvedellä valvontatähystys tapahtui kirkontornista.

Turhala-Oravamäki alueelta lottatehtävissä olivat mm. Sylvi Marin ja opettaja Laina Markit Ängeslevä.

LOTTA SVÄRDIN KULTAISET OHJEET

  • Jumalan pelko olkoon elämäsi suurin voima!
  • Opi rakastamaan maatasi ja kansaasi!
  • Aseta korkealle lotta-ihanteesi! Vain oikeamielisenä, puhtaana ja raittiina voit olla oikea lotta!
  • Vaadi aina enin itseltäsi!
  • Ole hyvä!
  • Ole uskollinen vähäisimmässäkin!
  • Muista vastoinkäymisten kohdatessa päämäärämme suuruus!
  • Kunnioita ja auta lotta-sisariasi heidän työssänsä, siten vahvistuu yhteistunto!
  • Muista menneitten sukupolvien työ. Kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me!
  • Ole vaatimaton esiintymisessäsi ja puvussasi!
  • Alistu itsekuriin, siten korotat järjestökuria!
  • Lotta, muista edustavasi suurta isänmaallista järjestöä. Varo tekemästä mitään, mikä sitä vahingoitta tahi sen mainetta loukkaa.

On kaunis maa. elo kaunis on,                                                                                                       niin kaunis yllämme taivas.                                                                                                                 Siis kiitä anteja kohtalon                                                                                                                    ja unhoon peittäös vaivas.                                                                                                               On kaunis maa. elo kaunis myös,                                                                                                yön yllä tähtöset hohtaa.                                                                                                                  Siis kauniit olkoon aattees, työs,                                                                                                      mi eespäin kulkuas johtaa

J. A. Simelius

 

Sodissa 1939 – 1945 kaatuneet Turhala-Oravamäki alueella

Kauppinen, Veikko Paavali Uudispiha                                                                                 (Kuoli myöhemmin sodassa saamiinsa vammoihin.)

Kääriäinen, Vihtori Joosef Rinteelänmäki

Mäyrä, Viljo Paavali Oksapelto

Pekkala, Väinö August Uudispiha ,

Tikkanen, Juho Heikki Heikinmäki (Tikka)

Turpeinen, Väinö Kuistila

Väisänen., Erkki Johannes Rinteelänmäki

Viittaamme Kiuruveden sankarivainajien Muistojulkaisuun vuonna 1996.

HYMNI

Kunnia kaikkensa antaneille,                                                                                                     uhrinsa kalleimman kantaneille,                                                                                                   kunnia heille,                                                                                                                           uskollisille kuoloon asti!                                                                                                             Suvusta sukuun ihanasti                                                                                                           rinnasta rintaan kaiku toistaa:                                                                                                   heidän on päivä, joka päällämme loistaa,                                                                                    valo ja ilma ympärillämme,                                                                                                          heidän on kaikki, mikä sydämissämme                                                                                      uskoo ja toivoo ja uskaltaa –                                                                                                     heidän on ikuinen isänmaa!

V. A. Koskenniemi

Sankarihautajaiset

Sota-aikana jouduttiin usein järjestämään sankarihautajaisia, koska miehiä kaatui paljon.

Hautajaiset olivat usein pimeän aikana pommmitusuhan vuoksi. Petroskoin Tiltu uhkaili radiossa myöskin kiuruvetisä. Tiltu lupasi tuoda kukkia Elias Simojeoen haudalle. Sankarihautajaiset painuivat syvälle mieleen. Pitkä rivi vallkeita arkkuja makasi uoman pohjassa hiukan hiekalla peitettyinä sekä monet ryhmät surevia omaisia.

Kuoron laulamana: ”Oi kallis Suomenmaa” ja sotilasryhmän ampumat kunnialaukaukset sykähdyttivät kovimmankin läsnäolijan.

Kutsuntoihin 17-vuotiaana

Vuosina 1924-1925 syntyneet olivat sodassa. Vuonna 1926 syntyneiden ikäluokka oli viimeinen 17-vuotiaiden ryhmä, joka kutsuttiin asepalvelukseen näin nuorina