Asekätkentä vuosina 1944 – 1945
Sodan päätyttyä mielet olivat epävarmoja, sillä Suomi saattaa joutua uusiin selkkauksiin. Tämän vuoksi alettiin puuhata salaisia asekätköjä ympäri Suomea. Asekätkennän alkuunpanijoina olivat päämajan upseerit. Tämä tapahtui vuosina 1944-1945.
Liisa Huttunen kertoo: 3.6.1997
Lähdimme liikkeelle Kiuruveden kirkolta kahdella hevosella, Vilho Jauhiaisen kuorma oli naamioitu myllykuormaksi. Toisessa reessä oli mieheni Samuel Huttunen ja minä. Olimme taipaleella ajelureellä.
Murennoksen luona oli lato, jonka taakse ajoimme. Siellä siirsimme myllykuorman alta ase- ja panoslaatikot meidän rekeemme vällyjen alle. Matka jatkui Muuraismäkeen. Aselaatikot nostimme aittaan.
Eräänä päivänä työpaikalle tuli varoitusviesti kansanhuollonjohtajalle Samuel Huttuselle:
”Valpon miehet ovat tarkastusmatkalla.”
Oli hätätilanne. Muraismäkeen oli kiire, sillä aseet olivat piilottamatta. Iskiasvaiva tuli apuun. Se nousi äkkiä kovaan tuskaan. Oli ilmoitettava henkilökunnalle työpaikalta poistumisen syy.
Tilattiin taxi, jolla ajettiin Oravamäkeen. Muuraismäen pehtoorille oli puhelimella annettu käsky tulla vastaan, muuta hän ei ehtinyt. Huttunen käveli kuuden kilometrin matkan askeltietä.
Kotiin päästyään Huttunen komensi: ”Sauna heti lämpiämään! Palvelusväki aterialle!” Saman aikaisesti aseet kätkettiin välisillan laudoituksen väliin. Laatikossa oli kymmenen puoliautomaattikivääriä sekä panoksia.
Valpon miehet ajoivat autolla Luupuvedelle. Muuraismäki jäi tarkastamatta, koska Oravamäen tie oli huonokuntoinen. Autolla ei päästy.
Tämä tapahtui kevättalvella 1945. Vuonna 1946 aseet kuljetettiin ja kätkettiin suohon.
Jonkin ajan kuluttua mentiin katsomaan aseita, mutta paikka oli aukaistu ja aseet viety. Metsästysaseista oli silloin puute. Monet sepät valmistivat niistä metsästysaseita mm. haulikoita.
Kutoma- ja ompelukurssi Kiuruveden Luupuveden Väliahossa
Kutoma- ja ompelukurssi pidettiin Väliahossa heti sota-ajan jälkeen 26.3.-30.5.1946.
Opettajana toimi Iida Kumpulainen. Kurssilla oli viisitoista tyttöä. Kutomatöinä valmistettiin seinäryijyjä, päiväpeittoja, kansallispukukankaita ja mattoja sekä ommeltiin erilaisia pitovaatteita.
Tällainen kurssi oli tarpeen monestakin syystä. Nuoria, opinhaluisia tyttöjä oli eripuolilla, monilla kyläkulmilla. He halusivat tulla oppimaan erilaisia kädentaitoja. Luettelosta näkyy, kuinka tytöt olivat hyvinkin pitkistä matkoista.
Kurssin pitämiseen houkutteli sodan jälkeinen puutteen aika. Korttiaika jatkui, vaikka sota oli loppunut. Tämän yhteyteen on monistettu valtion yleisostokortti, jonka voimassaoloaika on 1.10.1953 – 30.9.1954. Haluttiin itse tehdä ja kokeilla kaikenlaista. Todellisuudessa siihen oli pakko. Muuta keinoa ei ollut puutteenalaisuuden korjaamiseksi.
Tytöt toivat tullessaan kangaspuut ja kaikki kutomisessa tarvittavat välineet. Siihen aikaan oli hevosia joka talossa. Jokainen toi myös tullessaan kankaaseen tarvittavan materiaali, kuten loimi- ja kudelangat. Taloissa ei ollut puutetta pellava- ja villalangoista. Pellavaa ja hamppua kasvatettiin joka kodissa, samoin lampaat olivat jokaisen paikan kotieläimiä. Mummot, emännät jopa tyttäret istuivat rukkiensa ääressä ja lankaa syntyi. Näin oli käsityökurssin puitteet valmiina. Lähdettiin porukalla nujertamaan puutteenalaista olotilaa.
Päättäjäisiin saapui runsaasti kyläläisiä. Kaikki työt olivat näytteillä. Kurssilaiset esittivät ohjelmaa. Laulettiin isänmaallisia lauluja, jotka silloin olivat kovasti tyylissä. Kurssilaiset lauloivat Sylvi Marinin sepittämän kurssikronikan. Se on kopioitu tähän sen aikaisena tuotteena. Kurssilaiset esittivät myös kansantanhuja. Samuel Huttunen toi puheessaan esille mieltymyksensä siitä, että kylän nuoret ovat hyvällä asialla tällaisien toimintojen parissa. Kurssin opettaja kiitti talonväkeä. Kiitettiin puolin ja toisin. Kurssi oli onnistunut täydellisesti. Juotiin kahvia ja seurusteltiin. Kylän yhteishenki oli positiivinen.
Kutoma- ja omperlukurssille osallistujat
Lyyli Huttunen Luupuvesi
Olga Piippo (Arbelius) Murtomäki
Helmi Lång (Kokkonen) Lapinsalo
Meeri Svärd Lapinsalo
Saara Pöksyläinen (Remes) Murtomäki
Tyyne Niskanen (Mykkiänen) Osmanki
Anna Pehkonen (Tiikkainen) Luupuvesi
Hilja Huttunen (Törttö) Oravamäki
Iida Mäyrä (Hyvärinen) Oksapelto
Martta Mykkänen (Kaurala) Väliaho
Kaisa Mykkänen (Laulumaa) Väliaho
Katri Mykkänen (Lappalainen) Suonniemi
Aino Lappalainen (Roivainen) Kantola
Sylvi Marin Mykkälä
Kurssikronikka Kirj. Sylvi Marin
1. Kurssilaisia ol´tytöt nää, hauskaa olikin meill´aika tää. Kudottiin ja ommeltihin myös, rattoisasti kkului aika työs.
2. Opettaja oli aina meill´, kiitoksen me täten tuomme teill´, neuvot hyvät aintoi aina meill´ käytäntöön kun panisimme vain.
3. Talon väell´ tuomme kiitoksen, lämmittäneet ovat hiilloksen. Vaikka melunneet me olemme, aina ovat ymärtäneet he.
4. Lyyli kurkiaurat ymmärtää, mutta eivät kaikki tytöt nää. Ne kun lentää päämme yli pois, vaikka vihkoon piirrettävä ois.
5. Aamuisin kun kukko kiekahtaa. heti Olgan silmät auki saa. Kutomaan on hällä kiire aina´, housun mitatkin hän ottaa sai.
6. Helmi oli housumestari, monet sellaiset sai valmiiksi. Tarpeeseenhan sekin taito lie, minne kulkeneetkin elon tie.
7. Meeri-tyttö läksi kesken pois, vaikka päästetty ei häntä ois, juna kiisi kauas kaupunkiin. jätti monet mielet murheisiin.
8. Saara kiireissänsä hyöräili, touon tekoon kotiin pyöräili, mutta kauan viihtyvän ei näy.
9. Touhua on Kaarinalla myös, aina ompi ahkerassa työs. Paitaa puhemiehen tienojaa, kaipa aikeensa nyt onnistaa.
10. Tyyneltämme sanat luiskahtaa, työnsä lomaan jotain kuiskahtaa. ”Jopeloa” ompi elo tää, tulevaisuutta ei tosin näy.
11. Kuopuksmme Anna-tyttö on, joukossamme aivan verraton. Iloinen on pikku neiti tää, vaikka äitiäkään ei nyt nää.
12. Maasta pienikin se ponnistaa, voipi Hiljaammekin onnistaa. Tangon tahdissakin juoksee hän, millainen lie polku elämän.
13. Tytöillä ol´kerran hätä suur´, kahvihammasta kun särki juur´, Iida silloin avuksemme riens´ Oksapellolle vain johti tiens´.
14. Nytpä pikkaa Maratan pirraan ään, laulavan myös kuulee tytön tään. Silloin työkin hyvin luistaapi, unen tytöiltä pois suistaapi.
15. Kaisa Martallemme avuks´riens´, kaukaa johti tänne hänen tiens´. Yhdess´tytöt sitten uurasti, ryijyt, matot kauniit valmisti.
16. Katri puvun kansallisen tek´, ryijyn kauniin sai myös kirkkorek´. Joskus mieli matalana on, toisinaan taas aivan vallaton.
17. Ainon kankaassa on kammihta, mutta ei se häntä lannisa. Luonnetta kai sekin kasvattaa, jos on vastaistakin joskus maa.
18. Piitämän myös Sylvin kangas saa, matkaa kyöpeliin se ennustaa. Pieni Hilja häntä auttaa tais, kankahansa että loppuun sais.
19. Eron hetki kun nyt ehtii niin, kukin rientää kotiaskariin. Valoisana muistoihimme jää, kurssiaika lyhykäinen tää.
Sama nuotti kuin: Mustalaiseks´olen syntynyt.
Kiuruveden Murtomäen pv. yhdistys
Tervehdyspuhe Murtomäen pienvilj. yhd. talon avajaisissa 4.7.1948. (Samuel Huttunen)
Arvoisat juhlavieraat.
Murtomäen pienviljelijäin yhdistyksen puolesta on minulla kunnia julistaa tämä nyt vasta tälle asteelle valmistunut toimitalo avatuksi toiminnan käyttöön, samalla kun saan toivottaa Teidät tervetulleeksi tähän juhlaamme, mikä on laatuaan ensimmäinen paikkakunnallamme.
Kun 25 vuottaa sitten perustettiin pienviljelijäyhdistystoiminta, silloisen kautta maan tunnetun lämminhenkisen vähäväkisten ystävän, professori Hannes Gebhardin toimesta, tunnettiin se tosiasia, että tämän maan tulevaisuus kuuluu pienviljelijöille. Tunnettiin se tosiaasia, ett maamme on osittain karu maa, verrattuna sitä hedelmällisiin etelän maihin. Ja että meidän kasvavan kansan elinmahdollisuudet ovat tyydytettävissä uudisraivauksen avulla sekä pirstomalla viljavimmilla seuruilla olevia suurempia maita. Tunnettiin se tosiasia, että suomalaisella luonteella ei yleensä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta muututa hevin vieraalle maankamaralle, vaan pureudutaan mieluummin omaan maahan, vaikkakin kapeammalle työsaralle. Päätettiin ottaa runoilija K. H. Erkon sanat käytäntöön: Joka niemeen, notkoon, saarelmaan, kodin tahtoisin nostattaa. Toisin sanoen, kaikki mahdolliset paikat ovat käytettävä hyväksi.
Professori Gebhard, joka oli käytännön mies ja samalla kaukonäköinen tiedemies, huomasi, että toteutuakseen nuo äsken lausumani runoilijan sanat, tarvitsee koko kansan olla hyödyllisessä ja siunausta tuottavassa n. s. käymistilassa. Sellaisessa käymistilassa. että jokainen kansalainen tuntee mahdollisimman läheisen kutsumuksen maahan ja maatalouteen. professori Gebhard käsitti, että tällainen tilanne ei voi mitenkään muuten syntyä, kuin että jokaiseen kulmakuntaan täytyy perustaa oma maataloudellinen ammattijärjestö, mikä toimii puolueettomana ja minkä suojiin voi jokainen eri suuntauksien omaavakin kansalainen pyrkiä ja päästä. Pienviljelijäinyhdistystoiminta tuli siis ikään kuin herättäjäksi tulevaisuuden elämäntehtävälle, sekä tarjoamaan apuaan syrjäseutujen vasta-alkaville pienviljelijöille ammattiaidon kohottamisien ja yhteisten tarvikehankinnoiden kautta y.m. monin eri tavoin.
Näissä merkeissä perustettiin pienviljelijäyhdistys tällekin kulmakunnalle n. 15 vuotta sitten ja täytyy sanoa, että merkityksetön ei ole ollutkaan yhdistyksen olemassaoloaika.
Monet aloitteet on yhdistyksen toiminnan johdosta tullut useisiin pienviljelijäkoteihin, mitkä ovat antaneet tukea vasta-alkavissa olosuhteissa siitä huolimatta, että ne ovat olleet verrattain vaatimattomia ensi silmäykseltä, mutta sittenkin ne ovat hyvän siemenen kylväneet, mistä sato on joko tullut tai on odotettavissa. Monet ovat ne pienviljelijäkodin konetarpeet, mitkä on yhdistyksen toimesta tyydytetty, mutta monet ovat ne aloitteet, mihin on pienviljelijäyhdistys-toiminta siemenensä kylvänyt ja mistä on odotettavissa sato vasta myöhemmin.
Eräs kylvösarka on nuorison sydämet. Ja tämän yhdistyksen toiminnasta on lentänyt sirunen siementä myös tähänkin peltoon. Jos nuorison sydämeen onnistutaan kylvämään siemen, mikä panee kunnioittamaan ja ihailemaan maataloutta ja kotiseutua, niin tulokset ovat odotettavissa taloudellisina nousun merkkeinä ja hyvinvointina.
Kun olen saanut käytettäväkseni tämän lyhyen puheenvuoron avajais- ja tervehdysmerkeisisä, niin tahtoisin sanoa tässä yhteydessä muutaman sanan paikkakunnan nuorisolle, koska koko tämä hanke tässä muodossaan pyrkii nuorison kautta päämääriinsä ja koska nyt luovutetaan tämä talo etupäässä nuorison käyttöön.
Murtomäen Pienvilj.yhd. talo Metsäpirtti, rakennettu v. 1948.
Murtomäen entinen Työväenosuuskauppa Turhalan tien risteyksessä.
Maataloudessa tapahtunut rakennemuutos 1960 – 1990 luvuilla
Elinvoimainen 1950-luku
Maatalous ja yleensä maaseutuelämä kehittyi voimakkaasti 1950-luvulla. Sota-ajan jälkeen oli perustettu runsaasti uusia maatiloja, joista pyrittiin saamaan elinkelpoisia kaikin keinoin. Oli rakentamista ja pellonraivaamista. Perheissä oli paljon lapsia, joten työvoimaakin oli.
Peltojen muokkaukseen alettiin saada kumipyöräisiä, hydrauliikalla varustettuja traktoreita tehokkaiden työkoneiden kanssa. uuden pellon raivauskin voitiin suorittaa koneilla. Maaseudun elämä näytti kehittyvän hyvin.
Tilojen velkaantuminen
Tämä uusi kehitys tuli kuitenkin kalliiksi. Koneiden ja tuotantolaitosten hankinta velkaannutti tilalliset. Olisi pitänyt saada tila tuottamaan yhä enemmän, mutta pieniltä tiloilta puuttui tuotannon lisäämismahdollisuus. Vähitellen tuli ylitarjontaa ja hinnat alkoivat laskea. Syntyivät ns. voi- ja kananmunavuoret.
Valtion jarrutuspolitiikka
Valtio vähensi maatalouden tukemista ja alkoi maksaa lehmien ja kanojen teurastuspalkkiota. Lehmän teurastamisesta maksettiin 500 mk ja kanan 50 mk. Uuden pellon raivaus kiellettiin, kesannoimisesta ja metsityksestä maksettiin korvausta. Uusien tuotantotilojen perustaminen tuli luvanvaraiseksi. Alettiin maksaa korvausta, jos luopui kokonaan maatalouden harjoittamisesta.
Kaikki edellä mainitut seikat yhdessä supistivat rajusti maatalouden harjoittajien määrää 1980-luvun loppuun mennessä. Jäljelle jäivät suurimmat ja elinvoimaisimmat tilat.
Maaseudun autioituminen alkaa
Muuttoliike kaupunkeihin ja asutustaajamiin, osittain Ruotsiin, alkoi 1960-luvun vaiheilla. Houkutuksena oli alussa paremmat palkat ja asuntojakin sai. Teollisuuslaitoksissa oli työvoimapula. Ylimääräinen väki hävisi maatiloilta. Moni naulasi laudat mökkinsä ikkunoihin ja häipyi Ruotsiin.
Varsinkin etelän kaupungit saivat yhä lisää väkeä. Siellä tuli asuntopula ja asumiskustannukset olivat suuret. Näissäkään kaupungeissa ei kaikille löytynyt sopivaa työtä.
Suurtyöttömyys 1990-luvulla
Seurasivat suuret työttömyysluvut 1990-luvulle tultaessa, eikä nopeaa parannusta ole vieläkään näkyvissä.
EU:n vaikutus maatiloihin
Suomen liityttyä Euroopan Unioniin, tilan pitää olla suurtila, ennen kuin siinä pärjää. Peltoa ja karjaa täytyy olla paljon, sekä koneet ja tuotantolaitokset viimeistä huutoa, ennen kuin tilanpito kannattaa.
Maaseutu tänään
Ennen niin kehittyvä ja elinvoimainen maaseutu on muuttunut suurelta osin eläkeläisten varassa eläväksi alueeksi. Suurimmissa kyläkunnissa on vielä eläviä ja toimivia maatiloja. Väen vähetessä monien kylien kaikenlainen toiminta on hiljentynyt tai lakannut kokonaan.
Virkistystä saadaan kesäisin, kun lomanviettäjät saapuvat mökeilleen tai autiotiloilleen.
Turhala – Oravamäki alueellakin rakennemuutos näkyy rajusti. Kun 1960 – 70 luvuilla ko. alueella oli karjavaltaista maataloutta harjoittavia yli 30 taloutta, ei monellakaan tilalla ollut sivutuloja, vaan elämisen tarpeet saatiin omalta tilalta.
Maatalouspolitiikan uusi suunta on purrut täälläkin. Vain harva nuori haluaa enää maatalousyrittäjäksi. Sukupolvenvaihdoksia tehdään vähän. Mieluummin lähdetään pyrkimään helpompiin ammatteihin.
Eläkeiän saavuttaneet viljelijät ovat tehneet viljelemättömyys- ja lopettamissopimuksia, sekä paketoineet tai vuokranneet peltonsa niille, jotka vielä jatkavat maatalousyrittämistä.
Nyt 1990-luvulla koko tällä Turhala – Oravamäki alueella on jäljellä enää noin kymmenen karjatilaa. Nämä jäljellä olevat tilat viljelevät suurinta osaa siitä alueesta, joka ennen elätti yli 30 perhettä.
Suurin osa nykyisin tällä alueella asuvista ihmisistä on eläkeläisiä sekä muualla työssä käyviä. Karja ei käyskentele enää joka mökin pihalla. Navetat seisovat tyhjillään ja karjapolut ruohottuvat.