3. Kirkkokatu – Kirkkoharjutie

Sisällys:

Kirkkokatu / Sari ja Heikki Rautio

Kiuruveden Vanha Pappila : Muistikuvia  / Väinö Malmivaara

Kirkkoharjuntie  –  Yhtyläntie  – Poikkiharjuntie  –  Harjunmutka / Heikki ja Sari Rautio

 

Kirkkokatu / Heikki ja Sari Rautio

Haastateltu:  Aino Hyvönen 1930, Leena 1941 ja Pentti 1938 Jumppanen, Marketta ja Niilo Venäläinen, seurakunnan talouspäällikkö Virpi Tikkanen, kiinteistönhoitaja Arno Saarnio, ympäristöinsinööri Ari Ruotsalainen ja aluearkkitehti Mirja Nuutinen, Väinö Malmivaara 1941, Niilo-Kustaa Malmivaara 1947, Juhani Mustamo 1937, Ylä-Savon kirkot: Museovirasto, Viljo Porkola: Kiuruveden seurakunta 1763 – 1962 ja Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo: Museovirasto.

Kirkkokatu on taajaman yksi pääväylistä. Se on ohjannut kiuruvetiset kirkkoon, hautausmaalle, satamaan, meijerille, sahalle ja pappien puheille rovastin- ja kappalaisen pappiloihin.

Kirkkokatu on tällä hetkellä 1,7 km:n pituinen ja saa alkunsa Osulan risteyksestä, jossa oli juhlallinen tienviitta neljään eri suuntaan. Kadun päässä sijaitsevat funkkistyylinen 1938 rakennettu Työväen Osuuskauppa ja 1951 rakennetut SYP:n konttori ja Osuusliike Elon liikerakennus sekä tietysti Kioski kaiken keskipisteenä. Katu jatkuu kirkon ohi, sivuuttaa hautausmaan, esinemuseon, Piispalan, vanhan pappilan ja nälkään kuolleitten muistomerkin päätyen Hyvölänlahden rantaan.  Kirkkokadun poikkikatuina ovat Osulan risteyksestä alkaen: Erejärventie/Rinnekatu, Meijerikatu (kaava ennen 1994 jatkui Einonpolkuna ja edelleen Kirnukatuna), Kirkkoharjuntie, Katajakuja, Lystimetsä (vanhan kaavan mukaan oli Sahakatu), Aku Rädyn tie, Kappalaisenkuja/Piispantie, seuraavassa risteyksessä yhtyvät Kirkkokatuun Metsäpolku ja Salmisentien (vanhassa kaavassa Heikkilänkatu, ilmeisesti ratamestarin Heikkilän talon mukaan). Viimeisenä  poikkikatuna on Rantatie, joka päättyy rantaan Kunnan vuonna 1990 rakentamaan matonpesupaikkaan yhtyen siinä Kirkkokatuun. Kirkkokadun loppuosa Metsäpolusta alkaen oli vanhan kaavan mukaan Salmisen tien jatke.  Myöhemmin kadun nimi muutettiin koko kadun osalta Kirkkokaduksi.

Kirkkokadun rakennuskanta kerättyjen tietojen mukaan.

Kadun vasemmalla puolella ensimmäisenä on Pankkila n:o 2, Jaakko Tähtisen suunnittelema PYP:n pankkirakennus, joka rakennettiin 1951 Pohjoismaiden Yhdyspankin 1916 A. E. Niskaselta ostaman vanhan puurakennuksen paikalle.  Rakennus noudatteli samaa tyyliä viereisen Säästöpankin rakennuksen kanssa.  Puretun rakennuksen runko siirrettiin Matikan sahan tontille lähelle meijeriä puusepänverstaaksi. Vuonna 1965 pankki muutti torin varrelle Keskon omistamaan kiinteistöön, jossa torin ympärillä olivat jo muut pankit. Vuonna 1982 pankki muutti jälleen nyt torin toiselle kulmalle Arvi Kastarin kiinteistöön. Samalla suoritettiin kiinteistöjen vaihto, jossa SYP:n 1951 rakentama Pankkila siirtyi Arvi Kastarin omistukseen.

Vanha Säästöpankki,  Kirkkokatu 4.  Rakennuksen suunnitteli Pekka Lind ja rakennus valmistui 1916.  Vuonna 1923 valmistui arkkitehti Salervon suunnittelemana rakennuksen toinen osa yhteiskoulun käyttöön.  Lienee ainutlaatuista koko Suomessa, että pankki on rakentanut tilat koulua varten.  Rakennuksen vanhempi osa on rakennettu pystyhirsistä ja uudempi tiilestä. Yhteiskoulu toimi Säästöpankin tiloissa aina vuoteen 1951 saakka, jolloin valmistui arkkitehti Timosen suunnittelema yhteiskoulu. Koulutoiminta jatkui luokkahuoneissa aina vuoteen 1986 saakka. Kunta vuokrasi luokkahuoneita kansakoulun, jatkoluokkien sekä kansalaiskoulua, esikoulua ja päiväkotia varten. Rakennus oli tyhjillään 1986 – 1988 välisen ajan. Kunnassa alettiin keskustella rakennuksen mahdollisesta jatkokäytöstä ja rakennusta varten laadittiin käyttösuunnitelma, jossa sen ajateltiin sopivan yhdistysten ja taiteen harjoittajien käyttöön. Kunta osti rakennuksen Ylä-Savon Säästöpankilta vuonna 1989.  Kaupan jälkeen kunta teetti arvion rakennuksen kunnosta ja suoritti tarvittavat korjaukset.    Ympäröivistä rakennuksista Säästöpankki erottui edukseen sekä kokonsa että tyylinsä puolesta. Pohjois-Savon Seutukaavaliitto on esittänyt Työväen Osuuskaupan, Pankkilan ja Säästöpankin muodostamaa kokonaisuutta valtakunnalliseksi suojelukohteeksi. Rakennuksen alakerrassa on ollut monenlaista toimintaa mm. nahkurin verstas, Elon ruokakauppa, baari, kameraseura, leipomo.  Kellarikerroksen huoneet olivat hyvin matalat ja pitkien miesten oli varottava päätään siellä liikkuessa.  Loppujen lopuksi kellarikerroksen käyttö loppui juuri huonetilojen mataluuden tähden. Uudet rakennusmääräykset sanelivat minimikorkeudet mm. tarjoilutilojen osalta.   Vanhan Säästöpankin tontilla oli ajan hengen mukaan myös varastorakennus ja sauna.

Seuraavana vasemmalla on As. Oy Pankinrinne, talo nro 6.  Kyseinen talo oli taajaman ensimmäinen asuinkerrostalo ja sen rakensi Rakennusliike T. Tuovinen vuonna 1958 – 1959.  Maaperän kehnouden vuoksi rakennus kallistui kirkkoa kohti heti valmistuttua.  Asiasta myös vitsailtiin ja arveltiin, että kuinkahan kahvikupit pysyvät pöydällä.  Talo on kaikesta vitsailusta huolimatta seisonut paikallaan jo kohta kuusikymmentä vuotta.

Osuuskauppa Elo aloitti toimintansa 1918 sen jälkeen, kun maaherra oli hyväksynyt osuuskunnan säännöt. Huhtikuussa samana vuonna Elo osti K.O. Lappalaiselta ja Antti Tikkaselta Kiuruveden kirkonkylästä Riihimäki nimisen tilan, jossa kauppaa olivat pitäneet Ville Tikkanen, Heikki Niskanen, Aku Kauppinen ja Jussi Korhonen.  Alkuvuosina kaupankäynti oli hankalaa ja Elo oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa aina 1930 luvun lopulle saakka, jolloin Elo sai nuoren tarmokkaan pitkäaikaisen toimitusjohtajan Hannes Ikosesta.  Ajan vaikeutta kuvastaa sekin seikka, että 18 ensimmäisen vuoden aikana osuuskunnalla oli ollut 10 toimitusjohtajaa.  Vuonna 1939 hallintoneuvosto pani alulle toimikunnan                           suunnittelemaan uutta liiketaloa.  Sota siirsi hanketta aina vuoteen 1949, jolloin uuden liikerakennuksen suunnitelmat oli hyväksytty SOK:n rakennusosastolla Helsingissä.  Suunnittelijoina olivat Armas Lehtinen ja Kyllikki Syväranta.  Elon uusi liike avasi ovensa 09.04.1951, jolloin vanha rakennus jäi varastoksi. Vuonna 1964 SOK:n rakennusosastolta saatiin M. Haapalan piirtämät laajennus- ja muutospiirustukset. Laajennus ja muutokset valmistuivat 1965 ja samalla laajennuksen tieltä purettiin vanha Riihimäen kauppakartano. Kaupparakennuksessa on tehty useita pienempiä muutoksia.  Mm. rautaosasto siirtyi 1970 luvun alkupuolella alakertaan, laajennusosan katolle rakennettiin keväällä 1989 terassi, joka sitten myöhemmin purettiin, ravintolaa pienennettiin ja saliin tehtiin pizzeria Kiurunpesä, konttoritiloista tehtiin kabinetti ja hotellihuoneet purettiin. Ravintola sai Hurttiukko-nimen kilpailutuksen kautta.  Ravintola oli pitkään paikkakunnan ainoa ravintola ja oli siksi myös suosittu pitäjäläisten keskuudessa. ”Mennäänkö Hurttiukkoon” oli hyvin tavanomainen tokaisu nuorten aikuisten keskuudessa ja ehkä vähän vanhempienkin.  Ainoana ravintolana Hurttiukossa pidettiin hyvin monenlaisia kekkereitä perhejuhlista naamiaisiin.  Ennen alkoholilupien saamista Hurttiukossa pidettiin paljon suljettuja tilaisuuksia, joihin vieraat toivat mukanaan omat juotavat.  Erilaiset kokoukset olivat tavanomaisia tapahtumia ravintolassa ja oikein tärkeät ja salaisemmat juttutuokiot pidettiin peräkabinetissa. Tarvittaessa tähän salaiseen tilaan päästiin sisään omaa portaikkoa.  Eräältä opettajalta kuulimme, että alaluokkalainen tyttöoppilas oli kirjoittanut aineen ”Minun Isäni” ja päällimmäinen sanoma oli, että meidän isä harrastaa kokousta ja Hurttiukkoa.

Eräänä kauniina päivänä vuonna 1994 Elo sitten purettiin ja tilalle piti rakentaa samannäköinen rakennus entisen paikalle. Siihen ei tullut yläkertaa eikä ravintolaa.  Näin yksi aikakausi osuuskaupan historiassa oli päättynyt.  Nykyisin Kiuruveden S-Market kuuluu osana isoon, Kuopiossa pääkonttoria pitävään, OK PeeÄssään.

Tontin alaosassa kadun varressa oli henkilökunnan asuintalo ja vanha varastorakennus, jonka tilalle osuuskauppa rakensi uudenaikaisen varaston 1970 luvun taitteessa, jonka Tuomo Remes vuokrasi 1991 Elolta. Vuonna 1993 hän osti tilat itselleen ja remontoi osan varastosta myymälätilaksi, jossa harjoitti maatalouskauppaa.  Vuonna 1997 tuli Hankkija kuvioihin mukaan ja osti liiketoiminnan ja vuokrasi tilat Remekseltä.  Remes möi rakennuksen Erkki Rädylle, joka perusti paikalle putkiliikkeen vuonna 2005.

Kirkkokadun oikea puoli jatkuu Rädyn liikkeen jälkeen Raivaajapuistona aina hautausmaalle saakka.  Puiston pohjoispäädyssä on taiteilija Antero Ruotsalaisen raivaajien muistoksi tekemä patsas ja olihan siinä myös suihkulähde.

Raivaajapatsaan hankinta

Maaseutu oli 1970-luvun alkupuolella apatian vallassa. Pellot paketoitiin ja nuoret muuttivat etelään tai Ruotsiin. Elämisen edellytyksiä ei juuri nähty. Kiuruveden osuusmeijeri yritti pitää toivoa yllä järjestämällä vuosittain heinäkuussa Maitopäivät. Minut oli kutsuttu sinne puhumaan, vaikka otin kunnanjohtajan viran vastaan vasta elokuun alusta.
Käytin tilaisuutta hyväkseni ja yritin korostaa karjatalouden merkitystä Kiuruvedellä. Niinpä esitin lopuksi, että jokaiseen navettaan, mistä parsipaikka löytyy, hankittaisiin lehmä lisää. Kun maidon lähettäjiä oli silloin n. 1200, olisi se melkoinen piristysruiske. Silloin taisi jäädä tutkimatta, mitenkä toive toteutui, mutta myöhemmin se on toteutunut moninkerroin.
Tiettyjen maaseudun vaikuttajien mielissä oli ilmeisesti saman suuntainen tavoite, kun he käynnistivät raivaajien muistomerkkihankkeen. Oivan paikan tarjosi nykyinen Raivaajapuisto, joka silloin oli vetinen lääseikkö, jota kunnan toimesti seurakunnan luvalla oli täytetty eri työmailta saaduilla jätemailla ja mm. sahan valtavilla parkkikasoilla. Lopputulos siitä on hyvä.
Pitäjäneuvos Rieti Partanen tuli eräänä aamuna luokseni jutustelemaan. Asiaksi paljastui raivaajapatsashanke, jossa toisena puuhamiehenä oli Mäenpään Viljo Huttunen. Ajatuksena oli, että Högmannin Kalle toisi puistoon ison kivenlohkareen, johon kiinnitettäisiin asian almaisema metallilaatta. Rahoitus oli tarkoitus kerätä laajasti pitäjältä, mutta kuntaakin toivottiin mukaan.
Pidin selvänä, että kunta tulee hankkeeseen mukaan, mutta hankkeen merkittävyyden, paikan keskeisyyden ja ympäristön arvokkuuden huomioiden patsaan pitäisi olla sopusoinnussa niiden kanssa. Niinpä hanke siirtyi minun hoidettavaksi. Kaikki saatavissa oleva taloudellinen ja työllinen apu on hankkeen onnistumisen kannalta välttämätöntä.
Hankkeen suunnittelijaksi kutsuttiin Kiuruvedeltä lähtöisin oleva taiteilija Antero Ruotsalainen. Edellytyksenä oli, että patsas täyttää edellä kerrotut yleisen vaatimukset, kertoo ymmärrettävästi tarkoituksensa ja on kustannuksiltaan kohtuullinen. Taiteilija otti mielellään työn vastaan. Hänen tehtäviinsä kuului suunittelu, teettäminen ja paikoilleen asettaminen apujoukkojen kanssa.
Noin vuoden kuluttua hanke oli toteuttamisvaiheessa. Kunta teki perustukset ja patsasalueen vesialtaineen. Betoniset kaskisavut valettiin muistaakseni Keski-Suomen Betonissa ja yritys asetti ne myös paikalleen. Betonipinta ei taiteilijaa tyydyttänyt. Niinpä silloinen rakennustarkastaja Reino Sairanen hiekkapuhalsi ne seuraavana yönä. Samana yönä yrittäjä Lauri Tenhunen moukaroi lapion ja kuokan
Hyvällä yhteistyöllä kunnan ja muiden tekijöiden kanssa Raivaajapatsas oli valmis paljastettavaksi ja vihittäväksi tarkoitukseensa. Se on kaikin tavoin täyttänyt tarkoituksensa viemällä yhtenä merkittävänä osasena Kiuruveden maatalouden uuteen kukoistukseen. Raivaajapatsas on muistomerkki, joka hakee vertaistaan koko Suomesta.
Kunnan arkistonhoitajalta voi kysellä tapahtuma-aikoja ja kustannuksia.

Esko Rautio

Raivaajapuistoon on ajettu vuosien saatossa täytemaata ja monenlaista lastukkoa ja siksipä pohja on ollut vetinen. Nyttemmin aluetta on salaojitettu ja sähköistetty ja saatu alue näyttämään ihan oikeasti puistolta.  Kesällä 2014 puistossa pidettiin piknik-tapahtuma, joka sai ansaitsemansa huomion.  Toivottavasti puistosta tulee kaikkien kiuruvetisten yhteinen olohuone.  Puiston eteläpäässä oli pieni kumpare, jonka laella oli hevosmies Hyvösen talo ”Huvikumpu” Nykyisin paikalla on lasten leikkipuisto.

Raivaajapuisto on olennainen osa yhtenäistä viherkaistaa taajaman alueella, joka alkaa Kuorevirran urheilualueelta ja jatkuu Yhtylän alueelle Kiurujärven rantaan.

Siirrymme kadun vasemmalle puolelle, kirkon mäelle. Kirkon alue on merkitty kaavaan yhtenäisesti numerolla 8.  Ensimmäisenä tulee vastaan seurakuntatalo, joka valmistui kuusikymmenluvun alussa.  Seurakuntatalo osoittautui pian liian pieneksi ja ensimmäinen suurempi laajennus tehtiin 1985.  Laajennuksen jälkeen kerrosalaksi muodostui 1870 neliömetriä.  Viimeinen saneeraus tehtiin 2013, jolloin pääasiallisena kohteena oli keittiö. Seurakuntatalossa on iso sali, monitoimisali ja takkahuone, kirkkoherranvirasto, taloustoimisto, diakoniatoimisto, päiväkerhon tilat, partiolaisten kokoontumistilat, nuorisotoimisto, kirkkoherran työhuone ja teologien huone.  Talo on kovassa käytössä erilaisine juhlineen ja kerhoineen.

Seuraavana on Rovastin pappila, joka on rakennettu 1884 Sormusen mäelle.

Paikka ostettiin seurakunnalle kauppias Juho Sormuselta, leski Stiina Laukkaselta ja talollinen Matti Ruotsalaiselta. Hinta oli 45800 markkaa. Pappila rakennettiin Kettulan vanhan tuparakennuksen kanssa samaan riviin rovasti Karl Idmanin tahdosta. Rakennus liittyy seurakunnan historiaan Kiuruveden itsenäisen seurakunnan kirkkoherran ensimmäisenä virkatalona.  Pappila oli pohjakaavaltaan karoliininen jatkettuna yhdellä huoneparilla. Rakennus oli vuorilaudoitettu samaan tyyliin kuin kellotapuli ja satulakattoinen. Juhani Malmiäyräs suunnitteli vuonna 1939 pappilaan laajennuksena kivirakenteisen arkisto- ja virastosiiven. Kun seurakuntatalo valmistui, siirrettiin kirkkoherranvirasto sinne. Laajennusosa jäi arkistoksi.  Pappilassa tehtiin sisäpuolisia korjauksia kirkkoherran vaihtuessa 1991. Sodan jälkeen pappilan asukkaina ovat olleet mm. Väinö Malmivaara, Arvi Simojoki, Jukka Malmivaara, Matti Pesonen ja Osmo Korkalainen. Kirkkoherra Osmo Korkalaisen jälkeen pappilassa ei ole ollut viranhaltijoita, vaan se on ollut päiväkotina ja nuorisotilana. Pappilan pihapiirissä oli useita rakennuksia mm. talli- ja puotirakennus, joka siirrettiin Honkarantaan leirikeskukseen sekä sauna, joka siirrettiin Hakojärvelle partiolaisten majalle sekä riihi, joka siirrettiin Hyvölänniemen leirikeskukseen.  Talli- ja puotirakennus oli joutumassa myyntiin tai polttopuiksi. Rakennusmestari Olavi Rautio otti tällöin yhteyttä kirkkoherra Jukka Malmivaaraan ja esitti, että hyväkuntoinen rakennus siirrettäisiin Honkarantaan.  Seurakunta suostui edellä esitettyyn sillä ehdolla, että Honkarannan maja tulisi kaikkien kiuruvetisten yhteiseen käyttöön.  Näin aluksi toki olikin, mutta aikojen kuluessa sopimuksen ehdoista on lipsuttu ja ainakin osin maja oli kunnan luottamusmiesten ja viranhaltijoiden käytössä.

Viimeisenä tällä tontilla, mäen korkeimmalla kohdalla, on kirkko, joka on Kiuruveden pitäjän kolmas.  Kirkon suunnitteli arkkitehti Bertel Liljeqvist.  Kirkonrakentaminen aloitettiin vuonna 1939.  Työt jouduttiin keskeyttämään talvisodan aikana ja jatkuivat välirauhan tultua ja kirkko otettiin käyttöön piispan luvalla marraskuun lopussa 1940, koska kirkoksi laajennettu kuusisataapaikkainen seuratupa oli kiuruvetiselle kirkkokansalle liian pieni.   Piispa Eino Sormunen vihki kirkon 25.05.1941.  Kirkkoa on korjattu vuosina 1963 ja 1990.  Vuonna 1978 kirkko sai uudet urut ja vuonna 1986 urut saivat uuden fasadin. Uuden kirkon rakennustoimikunnan puheenjohtajana oli läänin rovasti Väinö Malmivaara ja hänen muistosanansa ovat tornieteisen länsiseinässä: ”Taistelimme Karjalassa, kannel soi nyt taivahassa.  Kiuruveden kirkkokansa kiittää Herraa voitostansa”.

Kirkon ulkoista olemusta koristaa pääoven yläpuolella oleva Johannes Haapasalon punaisesta graniitista tekemä reliefi ”Heränneitä Kristuksen ristin juurella”. Taiteilija asui Aku Rädyn luona tehdessään reliefiä ja käytti paikallisia ihmisiä mallinaan.

Taiteilija Uuno Eskolan mosaiikkityö ”Tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa” on Kiuruvedellä syntyneen liikenaisen Evi Jäderholmin lahjoittama. Taulussa on yli 300.000 ravennalaista mosaiikkipalaa. Palaneesta kirkosta pelastettu Matti Annalan maalaama ja apteekkari Forsblomin lahjoittama alttaritaulu ”Kristus kolkuttaa sydämen ovelle” on tällä hetkellä Sulkavanjärven kyläkirkossa.

Viimeisin remontti vuonna 2014, jossa korjattiin ja maalattiin kirkon ikkunat ja ulko-ovet, tehtiin pääosin seurakuntalaisten talkootyönä.  Työtä johti kiinteistönhoitaja Arno Saarnio.  Näin saatiin sadantuhannen euron kustannusarvio puolittumaan.

Meijerikatu n:o 1 Meijerikadun ja Kirkkokadun risteyksessä, pääty kirkkokadun suuntaan,  sijaitsee rivitalo As Oy. Kiuruveden Rantatie ns. Rikkaittenrinne.  Se on rakennettu 1973 ja siinä asui alun perin Timo Kärkkäinen, Mauno Kauhanen, Esa Kauhanen, Heljä Simojoki ja seurakunnalla oli myös yksi huoneisto.

Kirkkokatu n:o 12, Yhtiöntalo,  rakennettu 1902.  Ensimmäinen kunnanlääkäri Hulda Hakulinen oli talon ensimmäinen vuokralainen.  Vuonna 1912 talo siirtyi Kiuruveden pitäjänapulaisen Albin Viljakaisen lesken, Hiljan, omistukseen. Hänen jälkeensä omistus siirtyi puutavarayhtiö Kymmene yhtiölle, joka vuokrasi talon mm. rehtori Ilmari Juvalle.  Yhtiö sulautui Kymi-yhtiöön 1930-luvulla.  Se palveli piirimiesten ja työnjohtajien virkatalona. Vuonna 1938 työnjohtaja Hugo Niskanen muutti taloon Iisalmesta.  Silloin talo oli yhden perheen käytössä. Vuonna 1947 siitä tuli kahden perheen asunto, ja 1964 jälleen yhden perheen asunto.  Kymi-yhtiö myi talon vuonna 1980 piirimies Lauri Julkuselle.  Talossa asuu tällä hetkellä hänen leskensä Sirkka Julkunen.  Hyvin hoidetussa pihapiirissä on J. Huttusen piirtämä, vuonna 1952 rakennettu ulkorakennus.  Seurakunnalta tämä tontti siirtyi Kymi-yhtiölle vaihdon kautta.  Kymi antoi vaihdossa seurakunnalle koivujärven hautausmaa-alueen.

Kirkkokatu n:o 14, Käsityöasema Pirtala.  Naiskotiteollisuuskoulu perustettiin Tyyne Huttusen aloitteesta.  Hankkeessa olivat mukana myös maatalousseura ja pienviljelijäyhdistys.  Arkkitehti Aarne Timonen laati koulurakennuksen ja piharakennuksen suunnitelmat. Naiskotiteollisuuskoulu aloitti toimintansa heti valmistuttuaan 1948. Rakennuksen alakerrassa aloitti toimintaansa myös Kuopion läänin II kiertävä mieskotiteollisuuskoulu. Se toimi kymmenkunta vuotta, mutta päättyi sittemmin oppilaspulaan. Koulun pitkäaikaisena opettajana toimi Auli Pekkarinen, nykyisin Tenhunen. Naiskotiteollisuuskoulun toiminta lakkautettiin Kiuruvedellä 1976 ja jatkui sen jälkeen Iisalmessa kaksiopettajaisessa koulussa.

Koulutoiminnan loputtua kunta osti naiskäsityökoulun Iisalmen kotiteollisuuskoululta vuonna 1976 ja teki siinä peruskorjauksia vuosina 1977 – 1978 ja 1980. Kunnan omistuksen yhteydessä tiloissa aloitti toimintansa kotiteollisuusneuvonta-asema, joka jatkoi käsityötaidon säilymistä ja edistämistä Kiuruvedellä.  Talossa toimii edelleen neuvonta-asema ensimmäisessä kerroksessa ja kellaritiloissa. Yläkerran tilat on vuokrattu asuntokäyttöön. Tontin omistaa Kiuruveden seurakunta.

Kirkkokatu n:o 16, Kanttorila.  Kanttorien virkatalo sijaitsi Härkölänniemessä, josta seurakunta luopui vuonna 1937.  Kanttori Eino Mustamo tuli seurakunnan kanttoriksi vuonna 1943.  Perhe asui tilapäisesti ensin Urho Mäen talossa Kirkkoharjuntiellä ja seuraavaksi Uuno Tapanisen talossa Hyvölänniemessä.  Seurakunnan piti saada kanttorille virkatalo ja siksipä Mustamo ja seurakunta tekivät sopimuksen, että Mustamo rakennuttaa talon ja talon valmistuttua seurakunta ostaa sen.  Talo valmistui vuonna 1945 mutta Mustamon perhe muutti taloon jo kesällä vuonna 1944. Remeskylästä kotoisin oleva Multamaa urakoi talon. Seurakunta oli hankkinut kanttorin asunnoksi huoneiston As. Oy Asematie 5:stä ja näin seurakunta pystyi myymään talon vuonna 1966 Mustin Matti Kärkkäisille.  Mustamo jäi eläkkeelle 1973 ja hänen jälkeensä kanttoriksi tuli Viljo Vartiainen.  Vanhassa kanttorilassa on ollut monta omistajaa mm. leskirouva Anni Renfors yhdessä Pauli Tikkasen kanssa.  He pitivät piharakennuksessa hevosia. Tällä hetkellä talossa asuu Veikko Kolehmainen perheineen.

Kirkkokatu 18. Ulla ja Raimo Paananen.  Talon rakensi kerhoneuvoja Seija Niskanen ystävättärensä kanssa 1980. Paanaset ostivat talon Säästöpankilta vuonna 1985, jolloin talo oli vielä keskeneräinen.  Paanasen perhe on saanut tontin hienoon kuntoon.  Kesäaikaan istutukset kaunistavat pihaa ja sehän hyvä asia, sijaitseehan talo vastapäätä sankarihautoja.

Kirkkokatu 20. Rakennusmestari Reino Sairanen rakensi talon vuonna 1975.  Talo oli ensimmäinen pelkästään harkoista valmistettu omakotitalo Kiuruvedellä.  Talo on malliltaan niin sanottu rinnetalo. Talon omistaa tällä hetkellä Mervi Lappalainen, jolla on myös hoitokoti Urhea Ruusu kadun toisella puolella Meijerikatu 4:ssä.   Se talo on rakennettu vuonna 1995.

Vanha hautausmaa Kirkkokadun oikealla puolella, on perustettu vuonna 1762 Kiuruveden Pohjan kylän Kiurumäelle.  Kiuruveden kappeliseurakunta sai ensimmäisen kirkkonsa vuonna 1768.  Kirkko oli ristikirkko, siinä oli päädyt etelässä ja pohjoisessa, idässä ja lännessä.  Kirkossa oli paanukatto ja katolla viisi viiriä.  Ensimmäisen kirkon saarnastuolin olivat tehneet Kärckäin ja Henrik Tickain.  Saarnastuoli oli hyvin kaunis ja sen maalaukset oli tehnyt kuuluisa kirkkomaalari Mikael Toppelius.  Saarnastuolia säilytetään Kuopion kulttuurihistoriallisessa museossa.  Todennäköisesti vanhimman kirkon rakentamisen aikoihin valmistui myös kellotapuli.

Kirkkotarhan ympärille rakennettiin sen ajan mukaisesti hirsiaita, joka aiottiin kattaa laudoilla varojen salliessa. Kirkkotarhassa oli myös kaksi paanukattoista porttirakennusta.  Kirkkotarhan alueella sijaitsi myös vanha seuratupa. Se siirrettiin vuonna 1850 uudemman kirkon tieltä, mutta se rappeutui nopeasti. Vuonna 1873 seuratupa siirrettiin nykyiselle paikalleen pappilan maalle.

Vanha tapa haudata vainajat kirkkojen lattioiden alle, lahotti puukirkkoja ja siksi tavasta luovuttiin.  Hautausmaa alkoi tulla ahtaaksi ja lisäksi huomattiin, että viereinen alue oli kallioinen eikä maata hautaukseen riittäisi. Niinpä 1830-luvulla perustettiin uusi hautausmaa Mäntyniemeen, Vanhan pappilan taakse.  Se alue osoittautui kuitenkin niin kivikkoiseksi, että sinne haudattiin vain suurina nälkävuosina 1867- 1868 kuolleita, joidenkin tietojen mukaan jopa 1100 kuollutta.  Varsinainen hautausmaa laajeni vuonna 1909 etelään ja länteen.  Kallioisen maaperän johdosta jouduttiin tuomaan runsaasti ajomaata hautapaikoille, jotta vainajat voitiin haudata riittävän syvään.  Vuonna 1919 seurakunta osti Kosken tilalta Massinharju-nimisen paikan.  Sinne perustettiin uusi hautausmaa Tuonelanharju.  Vanhan hautausmaan länsiosaan osoitettiin siirtolaisina Kiuruvedelle tulleille ortodokseille oma hautausmaa, jonne on nyttemmin rakennettu kaunis muistokappeli.

Vanha kirkko rapistui varsin nopeasti alle sadassa vuodessa ja sen tilalle alettiin suunnitella uutta.  Vuonna 1844 pidetyssä kirkonkokouksessa Hingunniemen Antti Tikkanen ehdotti uuden kirkon rakentamista.  Yksimielisesti päätettiin rakentamisesta ja sitä varten perustettavasta rakennuskassasta. Rakentaminen alkoi vuonna 1851 ja tuotti suuria vaikeuksia.  Jostakin syystä koko rakentamisen ajan pelättiin tulipaloa.  Jos tupakoi lähistöllä, joutui maksamaan sakkoa kaksi ruplaa hopeata.

Kirkon suunnitteli konduktööri C.J.E. Gustavson ja rakennusmestariksi valittiin Daniel Kuona Haapajärveltä.     Useat henkilöt osallistuivat kirkon sisustamiseen ja tästä syystä kirkosta tuli erityisen rakas seurakuntalaisille.  Kirkkoa korjattiin useaan kertaan mm. vuosina 1892 ja 1913 jolloin hankittiin kaksikymmentäkertaiset urut.  Sähkövalot kirkkoon asennettiin jo vuonna 1920.  Kirkko tuhoutui tulipalossa, joka syttyi 23.07.1937.  Tulipalosta saatiin pelastettua suuri osa irtaimistoa mm. arkisto, alttaritaulu ja osa uruista.  Palon syytä ei saatu koskaan selville.  Kirkon perustus tasoitettiin ja paikalle tehtiin hautausmaa, johon haudattiin talvi- ja jatkoskodan sankarivainajat, 456 vainajaa. Yksi heistä on ilmatorjuntalotta 16-vuotias Kaisu Karjalainen.  Palaneen kirkon saarnastuolin kohdalle on haudattu sotilaspappi Kiuruveden pitäjänapulainen Elias Simojoki ja urkujen kohdalle kanttori Tauno Jauhiainen.  Sankarihaudan hautakivet, muistomerkit ja alueen suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Harmia & Baeckman vuonna 1946.

Kirkon palosta vuonna 1937 saatiin pelastettua kellotapuli.  Tapuli edustaa kolminivelistä pohjalaista renessanssitapulityyppiä ja on kuuluisan kirkonrakentajan Anders Brovallin rakentama.  Runko-osat ovat 1760-luvulta ja edustavat Kiuruveden vanhinta rakennuskantaa.  Kellotapuli jäi pois käytöstä, kun uusi kirkko valmistui 1941.  Tapuli oli vielä ruumishuoneena vuoteen 1975. Nyt se on pienimuotoinen varasto. Kellotapuli kunnostettiin 1990-luvun lopulla arkkitehtitoimisto Hannu Puurusen arkkitehtitoimiston toimesta ja tapuliin hankittiin uusi kello.

Vanhan hautausmaan vieressä, Kirkkoharjuntien alussa sijaitsee, vuonna 1860 rakennettu jyvämakasiiniksi rakennettu nykyinen esinemuseo.  Museorakennuksen historiasta on kerrottu tarkemmin Kirkkoharjuntien rakennusten yhteydessä.

Jatketaan Kirkkokatua Katajakujalle, jonka varrella on kolme rakennusta 2, 4 ja 6.  Katajakuja 2 rakensivat Raili ja Tapio Heikkinen vuonna 1971.  Katajatie 4 on kujan vanhin talo vuonna 1954 Martti ja Edit Tapanisen rakentama.  Nykyisin sitä asuttaa Anne ja Sami Piippo.  Katajakuja 6 rakensi Anne ja Kalevi Lindrot vuonna 1978.

N:o 11 seuraavana samalla puolella katua on Hantusten vuonna 1970 rakentama talo.

Kirkkokatu 13 Suoma ja Juho Pöntisen vuonna 1969 rakentama ja edelleen asuttama talo pihapiireineen kaunistaa Kirkkokadun ja Aku Rädyn tien kulmausta.

Aku Rädyn tie on saanut nimensä saarnaaja Aku Rädyn mukaan ja tien varrella sijaitsee seuratupa, joka on toiminut vanhan kirkon palon jälkeen jopa väliaikaisena kirkkona.  Toisella puolella tietä on Taavetti ja Anna Laukkasen rakentama talo, joka oli rakennettu vaakapölkyistä ja rapattu, Aku Rädyn tuomien oppien mukaan.

Kirkkokatu 15 on rakennettu 1950 sahan työnjohtaja Luostariselle.  Talon seuraava omistaja oli lääkäri Ollinen ja nykyinen omistaja on Jenni Nuutinen.

Kirkkokatu 17 on rakennettu 1945.  Rakentajista ei ole tietoa mutta tällä hetkellä taloa asustavat Anna-Liisa Vartiainen ja Tapio Pöllänen.

Seuraavana kadun varressa on rivitalo Piispanrinne, jonka osoite on kuitenkin Piispantie 1.  Talo on rakennettu vuonna 1980 ja käsittää kuusi huoneistoa.

Palataan Kirkkokadun vasemmalle puolelle. Tontille 22 – 24 talon rakensi Saara ja Lauri Matikka.

Kirkkokatu 26 Kaivola on rakennettu K. P. Lappalaisen työnjohtajan asunnoksi vuonna 1923.  Talo on rakennettu sahatuista hirsistä lohkokivien päälle.  Taloon on tehty vuosien varrella monia muutoksia ja näin ollen ulkomuodosta on vaikea päätellä talon ikää.  Pihapiirissä on vuonna 1957 Heikkilän suunnittelema piharakennus, jossa on mm. sauna ja varastoja. Kyseisellä paikalla oli aikaisemmin rakennus, jossa oli navetta. Talolla on ollut monipuolinen asukashistoria.  Neljäkymmentä -luvulta taloa ovat omistaneet mm. Eino Huttunen, Jussi Parviainen, Lauri Kananen, Matti Halonen, Veli-Matti Kastarinen ja apteekkari Marja-Leena Vilppo.  Nykyisin siinä asuu opettaja Esko Huttunen perheineen.

Kaivolan tontin vieressä Lystimetsän puolella on 1917 rakennettu talo Pirilä, joka edustaa Kiuruvedellä harvinaista työläisasuntotaloa. Talon rakennutti K.P. Lappalainen sahan työntekijöiden asuintaloksi.  Talossa oli neljä keittiön ja kamarin asuntoa kahdessa kerroksessa.  Sahan vaihtaessa omistajaa, talo myytiin Robert Saastamoiselle ja sitten Piriselle, joka lunasti tontin seurakunnalta ja myi sitten kiinteistön Koikkalaisen veljeksille.  Talossa on ollut vuokralaisia vuoteen 1950 saakka.  Talo on säilynyt ulkoasultaan lähes muuttumattomana näihin päiviin saakka, jopa ikkunat ovat alkuperäiset.

Kirkkokadun ja Lystimetsän kulmauksessa sijaitseva talo, vaikka rajoittuu Kirkkokatuun, on merkitty kaavaan Lystimetsä 1.  Sen rakensi sahan työntekijä Nuutinen vuonna 1940.  Talossa ovat sittemmin asuneet mm. Sari-Leena ja Pekka Eerikinharju.  Nykyisin taloa asuttaa Pasi Räihä perheineen.

Seuraava talo, Kirkkokatu 32, on rakennettu vuonna 1942.  Nykyisin talossa asuvat Raija ja Markku Virtanen.

Piispala, Kirkkokatu 34, on rakennettu vuonna 1950 piispa Väinö Malmivaaralle eläkeasunnoksi.  Tontti on lohkottu pappilan maasta ja oli aluksi jaettu kahteen osaan, toinen piispalle ja toinen Tatu Malmivaaralle.  Myöhemmin tontit yhdistettiin ja näin tontti ulottuu Kiurujärveen saakka.   Aluksi talossa asui yläkerrassa arkkitehti Aarne Timonen ja alakerrassa Fanni ja Kalle Himanen.  Piispa muutti taloon vuonna 1954 ja asui siinä kuolemaansa saakka ja sen jälkeen taloon muutti Tatu Malmivaara perheineen.  Tatu Malmivaaran jäädessä eläkkeelle 1971, talo myytiin opettajapariskunta Marja-Liisa ja Olavi Tiikkaiselle. Tiikkaiset peruskorjasivat ja ajanmukaistivat taloa. Heidän muuttaessa Iisalmeen, talo siirtyi  ”puutarhan tytöille” Aili Arkimaalle ja Annikki Räikköselle.  Vuonna 1986 arkkitehti Mirja Nuutinen suunnitteli avokuistin paikalle lämpimän lasikuistin.  Varsinkin talvi-iltoina kuisti kukkavaloineen kaunistaa seutua.

Piispalan tontin eteläreunaan oli kaavassa suunniteltu Auranpolku-niminen katu, joka ulottuisi rantaan saakka.  Hanketta ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Piispalan kulmalta katu jatkui suorana Vanhaan pappilaan. Nykykaavassa se on nimetty Kappalaisenkujaksi.  Vanhassa kaavassa Vanhan pappilan osoite oli Kirkkokatu 36.  Nykykaavassa Kirkkokatu jatkuu Vanhan pappilan ohi Kiurujärven rantaan.

Kappalaisenkujan ja Kirkkokadun kulmauksessa oli vielä 1960 -luvulla vanha lato, jossa perimätiedon mukaan suurien nälkävuosien aikana oli säilytetty teiden varsilta kerättyjä jäätyneitä, nälkään kuolleitten ruumiita.  Maan sulaessa keväällä ruumiit haudattiin suuriin yhteishautoihin nykyisen nälkään kuolleiden muistomerkin läheisyyteen, Mäntyniemen hautausmaahan.

Kappalaisenkujan järven puolella on kaksi 2000 -luvulla rakennettua omakotitaloa n:ot 2 ja 4.  Tontti n:o 6 on rakennettu vuonna 1981 seurakunnan kanttorin asunnoksi.  Ensimmäiset asukkaat olivat kanttoripariskunta Arja ja Kalervo Hertteli ja seuraavina asukkaina Mari ja Tapio Lehtinen ja kolmantena kanttorina Toni Timlin perheineen.  Nykyisin taloa asuttaa Eero Tuorilainen perheineen.

Kappalaisenkujan oikealla puolella on omakotitalo n:o 1, jonka, rakensivat uula ja Lauri Rytkönen vuonna 2013.

Talo n:o 3 on vuonna 2009 rakennettu paritalo, joissa asukkaina ovat Marjatta ja Juhani Kärkkäinen ja Ella Rautio-Kuosku ja Taisto Kuosku.

Kappalaisenkujan päässä sijaitsee Vanha pappila joka on läänin toiseksi vanhin ja edelleen pappilana toimiva rakennus.  Pappila on rakennettu vuonna 1810 ja on kaavassa merkitty suojelukohteeksi.  Pappilan pihapiirissä oli ajan tavan mukaan runsas rakennuskanta.  Pappilan päärakennuksen lisäksi tontilla sijaitsivat navetta/tallirakennus, aitta, kellari, vene/nuottakota ja leikkimökki.  1880-luvulla rakennettu leikkimökki lienee pihapiirin vanhin rakennus, joka on säilynyt muuttumattomana.  1850-luvulla rakennettu aitta on edelleen kunnostettuna pihapiirissä.  Aitan päädystä on purettu 1952 väentupa, jossa on pidetty mm. rippikoulua. Tässä rakennuksessa aloitti toimintansa Kiuruveden ensimmäinen posti 01.09.1882.  Postin ensimmäinen hoitaja oli Wilhelm Malmbergin sisar. Posti toimi pappilassa vuoteen 1902 saakka.

Pappilarakennusta on saneerattu useaan otteeseen.  1880-luvulla matalasta aumakattoisesta, empirerakennuksesta saatiin aikaan korkeampi satulakattoinen uusrenessanssityylinen rakennus, jollainen se on edelleen. Kattorakenteet tuhoutuivat 1934, kun myrsky kaatoi puun pappilan katolle. Merkittävä uudenaikaistaminen tapahtui vuonna 1952, jolloin O.V. Salmen suunnitelmien mukaan laitettiin mm. keskuslämmitys ja huoneista purettiin vanhat uunit. Verannan lattia uudistettiin 1950-luvulla Herättäjäjuhlilla käytetyillä penkkilankuilla.

Pappilan ensimmäinen asukas oli kappalainen Henrik Lyra.  Tila oli ostettu Antti ja Lauri Hyväriseltä ja tilaa rasitti ratsusotilaan pitovelvollisuus, josta vapauduttiin vasta 1833.  Rasite johtui siitä, että tila oli ollut Karjalan rakuunarykmentin Ylä-Savon komppanian kersantin virkatalo.  Talo oli rannan suuntainen, nykyisen pappilarakennuksen edeltäjä.

Pappilassa on asunut monia, jopa koko Suomen historiassa merkittäviä henkilöitä,  kuten Wilhelmi Malmivaara, joka perusti pitäjänapulaisena ollessaan Hengellisen Kuukauslehden vuonna 1888.  Lehti ilmestyy edelleen. Pitäjänapulaisena oli myöskin Elias Simojoki 1929-1940. Hänet muistetaan tulisieluisena puhujana, joka sai aikaan Kiuruvedellä voimakkaan herätysaallon nuorison keskuudessa.

Palataan takaisin Kirkkokadun, Piispantien ja Kappalaisenkujan risteykseen.  1980-luvun taitteessa Kirkkokadun linjausta muutettiin ja katua parannettiin.  Yksityiskohtana voidaan mainita, että Olavi Remes sai tällöin lunastaa tonttiinsa lisämaaksi entistä tien pohjaa, josta löytyi mm. vanhan pappilan kellarin rauniot.  Nykyisillä asukkailla Tuula ja Markku Remeksellä on kesäisin kyseisellä paikalla komea kukkapenkki.

Seuraavana oikealla puolella on vuonna 1955 Martta ja Matti Rädyn rakentama talo no: 21. Siinä asuu nykyisin Eero Räty.

No: 23 A Jukkala asettuu vanhan pappilan kohdalle ja on alun perin ollut 1930 luvulla pappilan navetta.  Sen jälkeen rakennuksen on omistanut Tauno Tikka 1940-luvun puolivälissä ja hänen aikanaan siinä on ollut asunto ja navetta.  Seuraava omistaja talossa oli Jukka Malmivaara, joka peruskorjasi rakennuksen vuonna 1955 kahden perheen taloksi. Jukka Malmivaara ei kuitenkaan koskaan muuttanut taloon, vaan 1955 taloon muuttivat toiseen päähän veljensä rehtori Tatu Malmivaara  perheineen ja toiseen päähän lankonsa proviisori  Eero Hermaalan perhe.  Sittemmin talon osti Osuusliike Elo henkilökunnan asuintaloksi. Tuolloin talon eteläpään huoneistossa asui mm. useita osuusliikkeen johtajia.  Nykyisin talon omistaa Seppo Paasisalo.

Tatu Malmivaaran vanhin poika Väinö Malmivaara muistelee Vanhan pappilan ja Jukkalan historiaa ajalta 1945-1955.  Liite.

No:23 B rivitalo sijaitsee Jukkalan länsipuolella.  Rivitalon rakensivat osuuskaupan henkilökuntaan ja hallintoon kuuluvat henkilöt.  Rivitalon asukkaista jokainen rakensi oman pätkänsä rivitalosta hartiapankki-systeemillä. Talo valmistui 15.07.1977.  Ensimmäiset rakentaja-asukkaat olivat: Olavi Rautio, Pekka Partanen, Aappo Saastamoinen, Aaro Räty, Viljo Koiranen ja Osuusliike Elo.

Vanhan pappilan jälkeen rannan puolella on peltoaukea, josta seurakunta antoi kyläläisille puutarhapalstoja ja nykyisin alueella on marjapensaita, joista kerätyt marjat menevät lähetyksen hyväksi.

Peltoaukean jälkeen rannan puolella olevassa metsikössä on Mäntyniemi, johon vuonna 1830 oli perustettu hautausmaa.  Sinne ei kuitenkaan haudattu muita kuin suurina nälkävuosina kuolleita, koska alue osoittautui kivikkoiseksi.  1950-luvun alussa seurakunta päätti pystyttää muistomerkin.  Sen suunnitteli arkkitehti Aarne Timonen.  Se on luonnon kivistä muurattu kartio, jonka huipulla on harmaasta graniitista hakattu risti. Patsaassa on teksti: ”Tässä lepäävät suurina hallavuosina nälkään sortuneet korven raivaajat”.  Seurakunta huolehtii muistomerkistä ja erityisesti kesäisin se kerää matkailijoita tutustumaan paikkaan.

Muistomerkiltä eteenpäin Kirkkokadun vasen puoli oli pitkään synkkää metsää. Vuonna 2012 Aleksi ja Teija Timonen rakensivat kauniin omakotitalon, jonka n:o on 36 B.

Tontti n:o 40 on paikan vanhempaa asutusta.  Tontille rakensivat Olavi ja Aino Hyvönen vuonna 1963.

Samana vuonna 1963 rakensi tontille n:o 42 omakotitalon Trumf, joka myöhemmin muutti nimensä Kilpisalmeksi.  Hän myi talon Eeva ja Pekka Flygarelle, jotka asuvat siinä edelleen.

Alimmaisena lähinnä rantaa on Kirkkokatu n:o 44, joka on rakennettu 1955.  Sen rakensivat Aino ja Hugo Pikkarainen.  Nykyään taloa asuttaa Laukkanen.

Metsäpolusta lähtien Kirkkokadun oikea puoli on rakennettu kaavan valmistuttua 1979.  Ainoastaan Metsäpolun puolella Kirkkokadun kulmassa on 1974 vaaleista harkoista rakennettu rinnetalo.  Talon rakensi Marjatta ja Juhani Kärkkäinen ja sen jälkeen siinä ovat asuneet ainakin Pirjo ja Matti Kauhanen.

Kirkkokatu 35. Talon rakensivat Leena ja Jukka Linnilä vuonna 1981 ja he asuvat siinä edelleen.

Kirkkokatu 37.  Talon rakensivat Pirjo ja Jari Kärkkäinen 1982.  Tällä hetkellä taloa isännöivät Maritta ja Matti Nevalainen.

Kirkkokatu 39. Talon rakensivat Irene ja Voitto Ruotsalainen vuonna 1979 ja asuvat siinä edelleen.

Kirkkokatu 41.  Talon rakensivat Marketta ja Niilo Venäläinen vuonna 1980 ja asuvat siinä edelleen.

Kirkkokatu 43. Talon rakensivat Kerttu ja Mikko Junnonen vuonna 1980.  Nykyisin talon omistaa Jukka Utriainen.

Kirkkokatu 45.  Talon rakensivat Elise ja Esko Repo 1982 ja asuvat siinä edelleen.

Kirkkokatu 47.  Talon rakensi Ilmari Matinniemi perheineen 1981.

Kirkkokatu 49, jonka osoitteena on Leppätie 05.  Talon rakensi Heiskanen? 1979.  Tällä hetkellä siinä asuvat Virpi Niskala ja Tuomo Mikkonen.

Kirkkokatu 51.  Taloa asustaa Saaranen.  Talo on rakennettu 1982.

Kirkkokatu 53.  Jonon viimeisen tontin rakensi Rauha 1983. Talossa on ollut hyvin monta omistajaa ja nykyiset omistajat ovat Riitta ja Pekka Piippo.

Alun perin kaavan mukaan Kirkkokatu oli kaartanut oikealle aina Yhtyläntiehen saakka mutta asukkaiden jyrkkä vastustus muutti kaavaa siten, että yhteys muuttui kevyen liikenteen väyläksi.

Rantatie erkanee Kirkkokadusta ja kulkee sen suuntaisena rantaan saakka.  Aluksi Rantatie oli pelkkä polku, joka johti alas rantaan, jossa kyläläiset säilyttivät veneitään.  Silloin Kiurujärvessä oli runsaasti kalaa ja kala oli tärkeä ruuan jatke.

Rantatie 1. Kirkkokadun kulmassa on Hilma ja Emil Jumppasen vuonna 1964 rakentama.  Nykyisin taloa asuttavat Pentti Jumppanen Leenansa kanssa.  Jumppaset ovat tehneet taloon mittavan remontin.

Rantatie 2 A. Talon rakensi Lauri Tossavainen vuonna 2010.  Nykyiset omistajat ovat Maarit Laaksorinne ja Tapio Knuutinen.

Rantatie 4 on kuusten suojassa rannassa oleva opettaja Laukkasen kesäasunto.  Kesäasunto savusaunoineen on rakennettu 1953.  Aura Porkola o.s. Laukkanen käytti asuntoa paljon.  Nykyinen omistajat ovat Liisa-Inkeri ja Veijo Keskitalo.

Rantatie 6 on Anja ja Tauno Rossin rakentama vuonna 1959.  Nyt talossa asuvat Tarja ja Ari Hyvärinen.

Rantatie 8.  Talo oli ensimmäinen tällä alueella ja sen rakensi Lapinsalon opettaja Vilho Hynninen eläkekodikseen.  Opettaja kuoli kuitenkin virassa ollessaan ja tytär Pirkko tuli opettajan sijaiseksi ja rakennutti samalla talon valmiiksi äidilleen.  Pirkko Korhonen asui poikansa Tommin kanssa kymmeniä vuosia talossa kahdestaan. Pirkko Korhonen myi talon vuonna 2005 Arja ja Risto Pentikäiselle.  He purkivat huonokuntoiset rakennukset ja kauniille rantatontille rakennettiin arkkitehdin suunnittelema talo.

Pentikäisten tonttiin rajautuu kaupungin rakentama matonpesupaikka.  Ympäristöinsinööri Ari Ruotsalainen ja puutarhuri Heikki Pietikäinen rakennuttivat ajanmukaisen matonpesupaikan kaupunkilaisten käyttöön vuonna 1990.  Pesupaikka on kaupunkilaisten ahkerassa käytössä ja säilynyt hyvässä kunnossa.  Ruopattu venevalkama sitä vastoin ei ole juurikaan käytössä kun paikat tulivat maksullisiksi.

 

Liite:

Väinö Malmivaara

Kiuruveden Vanha Pappila : Muistikuvia 

Muutin vanhempieni mukana Vanhaan Pappilaan vappuna 1945 ja se oli kotini noin kymmenen vuotta.

Päärakennus:

Kaksikerroksinen päärakennus sijaitsee Kiurujärven pohjoispäässä länsirannalla itä-länsi suuntaisesti rakennettuna.  Sisäänkäynti on pohjoissivulla ja länsipäässä on sisäänkäynti keittiöön.

Muuttaessamme Pappilaan vesijohtoja ei ollut ja sähköä voi käyttää vain valaistukseen syyskuun alusta huhtikuun loppuun päivisin klo 6.00 – 22.00 välisenä aikana.  Lämmitys ja ruoan laitto tapahtui puuta polttaen.

Yläkerroksessa oli hyvin pieni keittiö, jossa oli pieni valurautainen hella.  Lisäksi oli kaksi kamaria.  Yläkerrassa asui yleensä vuokralainen.  Suurin osa yläkertaa oli avovinttiä, siis sisustamaton.

Alakerrassa oli kolme kamaria, ruokailuhuone ja Sali.  Lisäksi alakerta käsitti jatko-osan, jossa oli tupakeittiö, pieni kamari ja ruokahuone.  Tuvasta oli uloskäynti rakennuksen länsipäästä ja tätä ovea käytettiin oman väen kesken. Pääovi oli vain vieraskäytössä.

 Muutokset:

Muistaakseni vuonna 1948 Seurakunta laittoi vesijohdon kaivolta tupaan.  Putket olivat mäntytukkeja, joiden pituussuuntaa oli porattu reikä, nämä tukit kaivettiin maahan ja ne toimivat putkena.  Kaivo oli päärakennusta ylempänä pellolla, joten vesi tuli omalla paineella keittiöön.

Samoihin aikoihin Savon Voima Oy aloitti toimintansa ja niin myös pappilaan saatiin jatkuvasti toimiva sähkövalaistus.

Remontti:

Vuonna 1952 Vanhassa Pappilassa tehtiin täydellinen remontti.  Rakennuksen länsipäässä oleva jatko-osa tupakeittiö kamareineen purettiin pois kivijalkoineen ja näin pappila sai alkuperäisen ulkoasunsa.

Rakennuksen länsipään perustukset kaivettiin auki ja kellariin tehtiin sauna ja pannuhuone sekä keskuslämmitystä varten lisäksi puuvarasto.  Uutta oli myös pieni eteinen, jonka kautta oli kulku saunaan ja pannuhuoneeseen.

Alakerran eteinen, sali ja kaksi kammaria pysyivät ennallaan, mutta länsipään makuuhuoneesta tehtiin keittiö.  Ruokailuhuone pieneni vähän, mutta säilytti entisen tehtävänsä.

Yläkerta, myös ullakkotilat, sisustettiin makuuhuoneiksi ja lisäksi sinne tuli WC.

Päärakennuksen ja järven välissä on leikkimökki ja leikkimökin pohjoispuolella oli kellari ja kellarista pohjoiseen sauna.  Kellari ja sauna on purettu pois, leikkimökki on edelleen paikallaan.

Väentupa 

Nykyisin paikallaan olevan ”postiaitan” ja autotallin väliin jäävällä alueella oli väentupa.  Se oli aikanaan toiminut pappilan työväen asuntona ja rippikoulun ja seurojen pitopaikkana.

Sotien jälkeen väentuvassa asui lukuisia siirtolaisperheitä, jotkut vain muutamia kuukausia, toiset vuosiakin.  Sota-aikana rakennus oli ollut sotaväen käytössä.

Väentupa joutui purettavaksi huonon kuntonsa vuoksi ja myös siksi, kun sille ei ollut oikein sopivaa käyttöä.  Rakennuksen purki Ruskealasta muuttanut siirtolainen Hannes Jaatinen noin vuonna 1953.

Jukkala 

Jukkala on alun alkaen rakennettu Pappilan eläinsuojaksi.  Rakennuksen eteläpäässä oli navetta kymmenelle lehmälle. lisäksi karsinoita pienelle karjalle ja karjakeittiö.  Pohjoispäässä oli talli kolmelle hevoselle ja karsina varsalle.  Tallin ja navetan välissä oli lantala.  Koko rakennuksen ylinen oli yhtä avointa tilaa heinille.  Ylisille oli ajosilta, niin sanottu ylösnousu, rakennuksen pohjoispäästä.

Vanhan Pappilan maista muodostettiin asutustila, jonka isännäksi tuli Tauno Tikka Ruskealasta.  Tikka avioitui aikanaan kiuruvetisen Elmiina Tikkasen kanssa.  Elmiina oli Poskimäen tyttöjä Rapakkojoelta.

Tauno Tikka remontoi tulevan Jukkalan siten, että navetta jäi ennalleen ja alkuperäiseen käyttöönsä.  Tallista Tikka teki asunnon itselleen ja lisäksi ylisistä asunnon, jonne oli oma sisäänkäynti ulkoa.  Yläkerran asunto oli Tikan aikana vuokrakäytössä.  Navetan osalta ylinen jäi edelleen heinävarastoksi.  Sinne oli ylösnousu rakennuksen länsisivulta.

Tarkkaan en muista, mutta noin 1955 Tikka myi tilansa Taajaväkiselle Yhdyskunnalle ja näin entisistä Pappilan viljelyksistä tuli asuntoalueita.

Hei Tikan myytyä tilana, Jukka Malmivaara osti Taajaväkiseltä Yhdyskunnalta silloisen navetta-asuinrakennuksen, sekä tontilla olevan ulkorakennuksen, riihen ja saunan.

Jukka Malmivaara teki suuren remontin Jukkalassa, johon tuli kaksi huoneistoa ja keskelle rakennusta huoneistojen väliin pannuhuone.

Ensimmäiset asukkaat Jukkalan remontin jälkeen olivat pohjoispäässä Eero Hermaalan perhe.  Eeron vaimo Kaisa oli Jukka Malmivaaran sisar.  Piispa Väinö Malmivaara asui leskeksi jäätyään tyttärensä hoivissa Jukkalassa.  Eteläpään asuntoa hallitsi Tatu Malmivaara toimiessaan Yhteiskoulun rehtorina.

 

Kirkkoharjuntie – Yhtyläntie – Poikkiharjuntie – Harjunmutka                          Sari ja Heikki Rautio

Keskustelemassa ja muistelemassa Rautiolla 26.2. 2013: Kauko Auvinen (s.1953) , Sari ja Heikki Rautio (s.1941)

Puhelimessa haastateltu Eero Hyväristä , Jussi Rätyä ja Sisko Linnilää sekä Jaakko Mäkeä ja Saara Kastaria

Vierailtu  Poikkiharjuntie 1:ssä  Mannisella sekä 11:ssä Laukkasella

Kiuruveden vanhimpiin teihin kuuluva Kirkkoharjuntie eli vanha Asematie, alkaa hautausmaan lounaisnurkalta, isojen, vanhojen mäntyjen katveesta. Niiden mäntyjen alla seisoessa voi todella tuntea historian siipien havinaa, monenlaista kulkijaa on sille tielle varmasti mahtunut.

Kiuruveden hautausmaa on perustettu jo v. 1762. Silloin se sijaitsi nykyisen kellotapulin (rak. 1769) ympärillä. Hautausmaata ympäröi siihen aikaan hirsiaita ja kirkkotarhaan kuului myös kaksi paanukattoista porttirakennusta (Kiuruveden kulttuuriympäristö ja sen hoito s.33)

Nykyisin Kirkkoharjuntien puolelta  hautausmaata ympäröi vanha kiviaita.

Tien toisella puolella on v. 1860 rakennettu rakennus, jota voitaisiin kutsua kunnan ensimmäiseksi  pankiksi. Sellainen oli määrätty rakennettavaksi jokaiseen kuntaan jo 1657. Se oli lainajyvästö eli viljamakasiini, josta lainattiin siemenviljaa kadon sattuessa. Makasiini oli tarpeen suurten nälkävuosien aikana 1860-luvun lopulla. Rakennuksen rakensi Antti Hyvärinen Koskelta.

Virallisesti lainajyvästö lakkautettiin v.1955

Vuonna 1957 se muutettiin siunauskappeliksi. Arkkitehti  Antti Timonen piirsi muutokset: uudet kookkaat ikkunat, vuoraukset ja ovet. Siunauskappelina rakennus toimi vuoteen 1977 asti.

Arkkitehtiylioppilas Mirja Nuutinen suunnitteli muutokset siunauskappelista kotiseutumuseoksi, jossa tehtävässä kaunis rakennus yhä toimii. Samalla kertaa suunniteltiin myös ympäröivä alue Karhuntiehen saakka  perinnepihapiiriksi.

Ensiksi alueelle siirrettiin entisen , palaneen museon pihapiirissä säilyneet aitat (v. 1977). Seuraavana vuonna tuulimylly, sitten vuodelta 1915 peräisin oleva Hyvärilän vanha päärakennus Luupuvedeltä (v.1979), navetta tuotiin Koivujärveltä ( v.1981), navettalato vuodelta 1892 Sulkavanjärveltä (v.1982) ja sauna(v.1985).

Museoalueeseen kuuluu myös metsikön keskellä oleva pieni lampi veneineen, maitolaituri  ja pisteaitaa portteineen.

Kesäisin museo on avoinna yleisölle ja alueella järjestetään monenlaisia tapahtumia sekä lapsille että aikuisille.

(tiedot Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo /Museovirasto 3.kohde Kotiseutumuseo  v.1989 )

Kirkkoharjuntien oikealla puolella hautausmaa jatkuu Rauhanpolulle saakka. Viimeisenä, ennen kylää halkovaa kevyenliikenteen väylää, on Ortodoksisen seurakunnan hautausmaaosa kauniine muistokappeleineen.

Tien vasemmalla puolella, Karhuntien ja Salmisentien välissä, on Kiuruveden ensimmäisen apteekin rakennuspaikalle rakennettu Mäen Talo.  Apteekin talo oli palanut  ja sen varastorakennuksen hirsistä rakensi paikkakunnalle poliisiksi tullut Urho Mäki uuden talon  vuonna 1938. Marjatta Mäki oli pidetty opettaja Kiuruveden kansakou-lussa. Heillä on kaksi poikaa: Jaakko s.1939 ja  Jukka s. 1943.

Jaakko muistelee, että varasto sijaitsi Karhuntien toisella puolella ja että apteekin vanhat kellarit hienoine kaari-ikkunoineen olivat vielä hänen nuoruudessaan pihapiirissä. Talo on edelleen suvun hallussa.

Museoalueen vieressä, Karhuntie 3:ssa, oli jo vuonna 1892 rakennettu rovastin pappilan torppa. Siinä asui Ana Karhunen, kirkonkellojen soittaja. Siitä tuli paikalle nimi Karhula. Torppa paloi vuonna 1936 ja Ville Karhunen, Anan poika , ammatiltaan ajuri , rakensi  uuden monine ulkorakennuksineen.

20 – 30 –luvuilla Karhulassa sai yösijan markalla ja niinpä yöpyjiä oli runsaasti. v.1907 Karhulassa pidettiin historiallinen kokous, jossa Kiuruveden työväenyhdistys päätti ostaa kauppias Ruotsalaiselta talon ja tontin työväentaloksi.

Anan poika Pekka asui kuolemaansa saakka talossa ja jonkin aikaa vielä sisarensa Hanna. Sitten se jäi tyhjilleen,   perikunnan hoitoon 1960- luvulla.

Luultavasti  tästä talosta ja sen omistajasta ,  Karhusesta ,  juontaa juurensa kadun nimi Karhuntie, joka johtaa hautausmaan portilta Seuratuvalle

Tällä hetkellä paikalla sijaitsee kaunis, museoalueeseen hienosti sopiva punainen rakennus valkeine, koristeellisine , pieniruutuisine ikkunoineen ja kuisteineen. Rakennuksen omistaa Pekka Partanen

Jatketaan Kirkkoharjuntietä mäkeä ylöspäin. Oikealla, kevyenliikenteen väylän jälkeen, on keltainen, kahdeksan perheen rivitalo rinnettä  kauniisti mukaellen, ikkunat etelään, Asunto osakeyhtiö Säästöheikki.

Talo rakennettiin v. 1985. Sen ensimmäisiin asukkaisiin kuului ainakin Hingunniemen vanhaemäntä Sirkka Tikkanen.

Tontti on yhdistetty kahdesta ns. Ala-Rätyn tontista ja pienestä osasta seurakunnalta ostettua maata. Talon rakensi  rak.liike Matti Porkka ja rakennuttajana Säästöpankki, josta ehkä nimi Säästöheikki  silloisen johtajan nimen mukaan.

Ala-Räty käsitti kaksi rakennusta. Toinen oli hevosmies Väinö Rädyn  ja hänen mukavan vaimonsa Elnan, Helsingissä raitiovaunun rahastajana olleen, Kauko Auvisen kummitädin talo. Kauko Auvisen  vanhemmat ovat asuneet heidän talossaan oman talonsa rakentamisaikana 1940-luvulla.

Toisen talon omisti Elsa Räty, Väinön  naimaton sisar. Ala-Rädyn yläkerrassa asuivat Hilja ja Einari Tikkanen Hilja oli kolmas sisaruksista.  Juho –veli omisti Nivan saunan puolisonsa Selman kanssa. Heidän poikansa oli myös hevosmies, Eino Räty,  Haapakummussa  ja hänen poikansa Jussi on antanut tietoja puhelimitse.

Tapanisten talot Kirkkoharjuntie  9    A ja B

Jukka ja Laina Tapaninen rakensivat  vuonna  1955 1 ½  kerroksisen omakotitalon Kirkkoharjuntie 9. Jukka Tapaninen oli maalari, paljon töissä kunnalla. Heidän lapsistaan Sisko avioitui  Mikko Linnilän kanssa ja muutti Ryönänjoelle ja poika, Heikki, rakensi vuonna 1976 puolisonsa Soinnun kanssa talon  entisen kotinsa pihapiiriin, osoitteella Kirkkoharjuntie 9 B.        Heidän lapsensa Anne, Jukka-Pekka ja  Kaisu asuvat muualla.

Siskon tytär Tiina  on asunut A-talossa isovanhempiensa jälkeen jonkin aikaa  mutta tällä hetkellä talon omistavat Tauno ja Sinikka Leskinen. B-talossa asuvat  nyt   Siskon poika Olli-Pekka Linnilä ja puolisonsa Laura Koski.

Näitä asioita kertoili Sisko Linnilä.

Jälleen katse tien toiselle puolen.  Siellä on vanha paikka nimeltä Vainoniemi. Se on Museoviraston luettelon mukaan muodostunut 1890-luvun lopulla pappilan maalle. Sitä on laajennettu 1910- luvulla Paavo Hyvösen aikana. Vuosisadan vaihteessa siinä on toiminut kauppa ja kahvila. Vainoniemi -nimi tuli Niemiskylästä muuttaneen Juho Vainoniemen mukaan. Paitsi kauppaa, Vainoniemi piti myös puutarhaa. Hän kuoli 1949.

Seuraavat  omistajat  olivat  Haakanat . Heidän aikanaan, kuten myös jo Vainoniemen aikana,  naapurit hakivat maitoa heidän navetastaan. Heillä oli  tytär, Salme, jonka kanssa  paljon seurustelin,  muistelee Sisko Linnilä.  Naapurit muistelevat myös suurta omenatarhaa, joka kiinnosti paljon myös pikkupoikia ” hämärinä syysiltoina”.

Haakana oli  Jääskestä tulleen sahanomistaja Antti Matikan velipuoli.  Hän toimi työnjohtajana Matikan sahalla.

Seuraava omistaja oli  vuodesta 1959 Hilja ja Matti Loivarinne. He laajensivat navettaa, vuokrasivat seurakunnalta peltoa sekä paransivat taloa rakentamalla mm. vesijohdot, viemärit sekä saunan. Päärakennuksessa onneksi  jätettiin julkisivu vanhaan tyyliin, joten se on Kirkkoharjuntien viimeisiä ,  maisemallisesti merkittäviä ,  1910-20 lukujen rakennuksia.

Talossa on ollut useita vuokralaisia , mutta tällä hetkellä siinä asuu Loivarinteen tytär Ritva Riekkinen. Talon numero on Kirkkoharjuntie 12

Asioita muisteli Kauko Auvinen ja Heikki Rautio.

Palataan jälleen toiselle puolen tietä. Tullaan paikalle  nimeltään Ylä- Räty.

Museoviraston luettelon mukaan Ylä-Räty on rakennettu 1900 luvun paikkeilla. Tuolloin rakennuksessa toimi kievari ja rakennusta piti laajentaa. Kievaritoiminta jatkui 1900- luvun ensimmäiset vuodet ja siirtyi sitten  Kallioon Oskari Jääskeläiselle. Kievaritoiminnan lakkaamisen syyksi sanottiin sitä, että Robert Räty, talon omistaja, muutti Amerikkaan ja katosi sinne. Hänen vaimonsa Anna ei yksin enää jaksanut pitää kievaria. Nimi ”vanha kievari ” kuitenkin säilyi kansan suussa pitkään.

Anna Rädyllä oli kolme lasta : Lyyli, pankkivirkailija, Mauri, Säästöpankin johtaja  ja Väinö,   ulosottomies.

Mauri ja Väinö ostivat tontin seurakunnalta 1940-50- lukujen vaihteessa ja silloin talon nimeksi vahvistettiin Ylä-Räty.

Naapurit muistelevat taloa kauniina, vanhana rakennuksena. Siinä oli koristeelliset kuistit ja taitekattoinen yläikkuna. Kun rakennus oli suojassa pensaiden ja puiden alla, alkoi se herättää alueen pikkupoikien kiinnostusta salaperäisenä asumattomana rakennuksena. Väinö Räty asui rakennuksessa viimeisenä ja muutti sitten vanhainkotiin. Hänen kuolemansa jälkeen rakennus rapistui  melkein romahtamispisteeseen, kunnes Arvi Kastari osti sen perikunnalta v.1980-81 vaihteessa. Aluksi se toimi varastona. Nyt rakennus on  purettu ja maisema on muuttunut aivan uudennäköiseksi.

Saara Kastari kertoi, että hän teki kaupat tontista  kesäkuussa  2007 rakennusliike Esa Luttinen Ky:n kanssa.

Rakennusliike Esa Luttinen rakensi sitten paikalle kauniin, punaiseksi maalatun  neljän perheen rivitalon sievine piharakennuksineen, jotka muodostavat suljetun pihapiirin komeiden mäntyjen alle.  Se sai nimekseen As. Oy. Ylä-Räty ja talo valmistui v. 2008.

Loivarinteen jälkeen katua noustessa on seuraavana hyvin hoidettu, kukkia täynnä oleva piha ja talo, numero 14. Sen   rakensivat  Anni ja Lassi Martikainen  1970 luvun paikkeilla. Siinä asuu tällä hetkellä leskirouva Anni Martikainen. Talo on yksikerroksinen.

Seuraavana on sotaleski Senja Leinosen talo, numero 16. Häntä naapurit kuulemma kävivät paljon auttamassa sodan jälkeen talon pidossa. Tällä hetkellä talon omistaa seurakunnan entinen emäntä Laila Kiuru miehensä kanssa. He kunnostivat taloa paljon, rakensivat sen melkein uudelleen. Samoin he rakensivat piharakennuksia ja perustivat hienot kukkaistutukset pihamaalle. Huomiota herättävät myös taitavasti veistetyt ikkunanpielet ja nurkkalaudoitukset. Paikkakunnalta poismuuton vuoksi talo on kuitenkin ollut jo pitkään myynnissä.

Seuraavana rivissä on Eija ja Esko Partasen talo. Se on matalakattoinen ja poikkeaa muista, 1 ½ kerroksisista vanhemmista taloista rivissä. Se lienee rakennettu  1970 ja -80 lukujen vaihteesta. Siinä on talo, jonka asukkaat näkevät paljon vaivaa talon ulkonäön, siisteyden ja ajankohtaisuuden takia. Tontut  kurkkaamassa nurkan takaa, koristeelliset punatulkut puiden oksilla, jouluvalot, pääsiäiskukat ym. Se ilahduttaa naapureiden ja ohikulkijoiden silmää. Talon numero on 18.

Samanlainen talo on myös tien toisella puolen, Harjukadun päässä. Sen kaunista pihapiiriä valtavan hienoine kukkineen hoitaa tällä hetkellä yksinään leskirouva Seija Pennanen miehensä Tapion kuoleman jälkeen.  Tämän talon rakentaja oli Arvo Remes.

Osittain tämän talon paikalla oli ennen vanha, pieni mökki. Sitä muistelee Kauko Auvinen seuraavasti. ”Siinä ei ollut sähköjä eikä mitään. Siinä kulki Helsingistä kesälomalaisia: Aaltosen Reiska, Martta Aaltosia ja mitä niitä nyt oli. Ne olivat Niskasten sukulaisia. Siinähän niitä kesällä aina oli , kaksi vanhaa mummua ja se Aaltosen Reino. Raines oli pojan nimi.”

Edellä olevaa taloa muisteli myös  29.10.2013 Leena Kastarinen o.s. Niskanen. Mökin rakensi Kiuruveden seurakunnan haudankaivaja Immanuel Väisänen (Imma).  Hänellä oli lapsia Reino, Martta, Kerttu ja Anni.  Martta meni naimisiin Eino Aaltosen kanssa ja heillä oli kaksi poikaa Reijo ja Rainer.  Kerttu ja Anni sekä Rainer-poika vierailivat usein kesäisin mökissä.  Kertojan, Leena Kastarisen, perhe asui mökissä oman talonsa rakentamisen aikoihin, mutta he eivät olleet sukulaisia talon omistajalle

Sen talon paikalle Partaset Luupuvedeltä,  Eila ja Esko,  rakensivat talon v. 1992, mutta isäntä kuoli pian ja talo on nyt myyty ja sen omistaa koneyrittäjä Mauno Eronen.

Viereisen talon, ns. Tiihosen talon tarinasta Raili Halonen muistelee  seuraavaa. Olavi ja Raili Tiihonen asuivat Halosen yläkerrassa ja lapsien syntyessä he etsiskelivät taloa. Kirkkoharjuntien varressa oli puolivalmiina männyn alla talo, jonka rakentamisen oli aloittanut Tekla Sahl. Sitä käytiin katselemassa ja ihastuttiin kauniiseen mäntyyn. He rupesivat käyttämään talosta nimeä Ykshonka. Sitten talo ostettiin ja tehtiin valmiiksi, muutettiin v.1959. Tiihoset, Raili, Olavi, Seppo ja Malla asuivat talossa 2000- luvun puoleen väliin asti. Lapset toki muuttivat, Seppo ja Tarja Savonlinnaan ja Malla ja Niilo-Kustaa Iisalmeen. Voimien vähetessä talon pito kävi raskaaksi ja niinpä talo myytiin Matti Hyväriselle ja Auli Vaalamolle. Tiihoset muuttivat Savonlinnaan.

Takaisin tien toiselle puolelle. Seuraavana Partasen vieressä  on Pirkko ja Eero Hyvärisen talo. Kun Hyväriset rakensivat vuonna 1956, ei muita taloja vielä ollut kuin Mäki, Haakana ja Ylä- ja Ala-Räty. Eero Hyvärinen on sähköasentaja ja kuuluisa myös puhallinsoittajana Rapakkojoen torvisoittokunnassa. Nyt molemmat jo nauttivat  eläkkeellä olostaan  ja kauniista talostaan, talosta numero 20.

Seuraavan talon, talon numero 22,  rakensi Martti Lappalainen v. 1964. He tulivat Nivan alueelta ja muuttivat pian Heinäkylään. Sitten 60-luvun lopulla taloon tuli Toikan Markku. Seuraava omistaja oli Kilvensalmen Martti ja Tuula perheineen. Tällä hetkellä taloa asuttaa Martin vaimo Tuula Kilvensalmi. Naapureistaan kertoili alueella pisimpään asunut Eero Hyvärinen.

Seuraavalla tontilla onkin sitten vähän pitempi tarina. Iäkkäämmät ihmiset muistavat siinä olleen Lutikan talo. Se oli iso täysin kaksikerroksinen talo, jossa oli paljon huoneita. Sen omisti alun perin Pekka Lutikka, Karjalasta tullut, sokea  evakko perheineen. Hän elätti  itseään hierojana ja pitämällä vuokralaisia. Vuokralaisia oli paitsi yläkerran huoneissa myös  piharakennuksen saunakamarissa. Myöhemmin perheen lapset Anatoli ja Marja (sittemmin Makkonen) muuttivat nimensä Lanekseksi.

Laneksen talo ei ollut oikein tyyppitalo, ei A4 tai A5, vaan se oli isompi. Yläkerrassa oli normaalikorkuiset huoneet, toisessa päässä yksi ja toisessa kaksi huonetta. Yläkerran  toisessa päässä oli vuokralaiset ja  samoin alakerran asemanpuoleisessa päässä. Anatoli  ja äiti asuivat alakerrassa, hautausmaanpuoleisessa päässä. Saunakammarissa oli aina joku vuokralainen, Lemetin Veikko asui siinä paljon.

Talon tarina jatkui Marjan pojan Rainen ostettua talon toisen puolikkaan.

Näitä muistoja Lutikan talosta kertoi Kauko Auvinen.

2000-luvun alkupuolella talo myytiin helsinkiläiselle yrittäjänaiselle Elina Sundille. Hän on toimelias nainen ja  melkeinpä yhden yön seutuna  rakennusliike Ruottinen purki koko ison talon, vei jätteet pois ja nopeassa tahdissa paikalla oli kaunis talo erkkeri-ikkunoineen ja hoidettuine pihoineen ohikulkijoiden hämmästeltävänä. Talon numero on 24.

Tiihosen talon kohdalta, suoraan tien yli metsään sijaitsi 50- ja 60-luvuilla Sokkerin mummun mökki. Sokkerin mummu meni vielä uusiin naimisiin Riikonen nimisen miehen kanssa, hän oli Sergei Riikosen isä, joka oli Osulassa autokuskina.

Mökki on  ollut vaatimaton pikku mökki , jonka paikalle autoilija Olavi Ahonen rakensi  uudenaikaisen  vaalean talon 1990-luvulla, sen alkupuolella. Ahoset muuttivat pois ja talon omistavat nyt Asikaiset.

Tältä kohdalta ruvettiin 1970 luvun alussa rakentamaan uutta tietä tulevalle, uudelle asuntoalueelle Yhtylään,  Yhtyläntietä. Samalla myös kunnallistekniikka pantiin kuntoon sille alueelle.

Siellä ei ollut ollut kunnon kaivoja ja esimerkiksi asutustilojen lehmillekin jouduttiin hakemaan alueella sijaitsevista lähteistä vettä. Kun Rautiot muuttivat Yhtyläntie 11:een, sanoivat jotkut naapurit, että siitä olivat kyläläiset ennen hakeneet vettä, sen talon paikkeilta.

Kauko Auvinen muistelee, että hänen vanhempansa, jotka rakensivat 1946, hakivat metsästä sammalia tilkeaineeksi ja silloin löysivät metsästä talonsa läheltä lähteen, johon pantiin sitten kaivonrengas ja siitä saatiin pitkään vesi ennen kuin  lähde kuivui ja onneksi silloin  tuli kunnallistekniikka:  tie, vesi ja viemärit sekä lopuksi 70-luvun lopulla ja 80-luvulla katuvalot.

Aivan aluksi Auvisellekin tie kulki Kirkkoharjuntieltä Lappalaisen talon pihan kautta, sitten tuli sellainen J-muotoinen tie heille ja 1948 Mämmelän Veikon rakentamaan Ruotsalaisten taloon ja sitten 70-luvulla Yhtyläntiestä lähtevä tie sai nimen Poikkiharjuntie.

Yhtyläntien ja Kirkkoharjuntien risteys on yksi Kiuruveden liikenteen vaaranpaikoista. Kirkkoharjuntie on etuajo-oikeutettu mutta Yhtyläntiellä enemmän liikennettä. Peltiä on siinä rutattu ja sirpaleita siivottu oikein urakalla. Onneksi pensasaidat risteyksissä ovat madaltuneet ja näkyvyys parantunut, mutta  varmasti onnettomuudet ovat jotakin myös opettaneet teillä ajaville.

Poikkiharjuntien asutus on suurimmaksi osaksi  1980-luvulta peräisin. Auvisen ja Ruotsalaisen talojen ikä on selvästi muita vanhempi. 40-luvun talot ovat  puolitoistakerroksisia pieniä puutaloja ja tontit ovat isoja. Aluksi kaikilla niillä oli suuret kasvimaat. Perunaa nostettiin porukalla talojen kesken ja naapureiden kesken autettiin muutenkin paljon. Kun tonttikoot 1980-lukujen jälkeen pienenivät  todella paljon, ei esimerkiksi autoja enää voinut ajaa pihoihin, ei myöskään perustaa perunamaata. Niinpä nyt, kun Tupperware-kutsut ovat muotia, ovat nämä isot pihat kysyttyjä naapurienkin kutsuille.

1980-luvun taloista vanhin on Tikan talo. Sen rakensivat Irja ja Juhani Tikka v.1980. Talon numero on 14.

Talon historiasta moni varmaan muistaa sen, kuinka talo paloi pahasti juuri joulun alla kaksi viikkoa valmistumisen jälkeen. Perheen kaikki vaatteet ym. tavaraa paloi ja  perheen oli muutettava muualle, kunnes kaikki taas saatiin kuntoon ja puhtaaksi. Onneksi ei ihmisille sattunut mitään, mutta henkisesti se oli raskas isku. Toinen raskas isku Tikan kauniiseen taloon oli Juhanin kuolema. Irja jäi yksin neljän lapsen kanssa taloa hoitamaan.

Tällä hetkellä mukaan on tullut uusi puoliso Eero Svärd.

Tikkojen kanssa samana vuonna rakensivat Laukkaset sekä pienen sivukadun, Harjunmutkan, asukkaat Revot, jonka paikalla nykyisin asuvat Kaisu ja Arvi Alpia,  Pietikäisen Eila ja Erkki sekä Ruotsista, Volvon tehtailta tullut Remeksen Eero.

Laukkasen Pertti muistelee, että yhteisostoja jonkin verran tehtiin mutta varsinaisissa talkoissa ei toisillaan oltu, omissa hommissa oli riittävästi tekemistä työssäkäynnin ohessa rakennettaessa.

1981 rakensi Pentti Kärkkäinen Anjansa kanssa ensin oman talonsa ja sitten  hän ”takoi 1982 Aution Merjan ja Hannun talon ja vielä 1984 Rautiaisen Raijan ja Arton talon”, talot numeroilla 10 ja 12 ,  näin muistelee Kauko Auvinen.

Poikkiharjuntien alkupäähän rakennettiin viimeiseksi. Kaikkein viimeisin oli Mannisen talo, numero 1, Manniset rakensivat  kauniin punaisen puutalon melkeinpä itse. Muurasivat  uunitkin huolellisesti ja kaikki viimeistelyt sekä talossa että pihassa tehtiin tosi kauniisti ja nopeasti. Rakennusvaihe sai ohikulkijat usein pysähtymään ja ihailemaan rakentamisen nopeutta ja siisteyttä.

Seuraava talo on Ritva ja Matti Heinosen ja se on rakennettu 1984.Numero 3

Samanlaisia, punaiseksi maalattuja, valkein ikkunain-ja ovenpielin koristeltuja taloja, on  rivissä neljä.

Heinosesta seuraava on Pesosen talo ja vielä on Harmoisen ja Vääräniemen, hevosmiesten, talo vuodelta 1979

Toisella puolen tietä ovat hieman vanhemmat 70-luvulta peräisin olevat rakennukset ja isommat tontit. Numero 2:n rakensi seurakunnan taloudenhoitajana ollut  Mikko Kankaanpää. Siinä ovat asuneet ainakin Kilpisalmet, Hakosen Hanna, ruotsinopettaja lukiosta, Ahosen Tauno ja Elvi.

Numero 4, Siposen Heikin talo on vuodelta 1977

Numerossa 6 onkin sitten Väinö Auvisen 1946 rakentama talo, jota nyt asuttaa poika, postimies Kauko Auvinen ja puolisonsa Anja Laukkanen. Sattumalta,  melkeinpä tien vastakkaisilla puolilla olevissa taloissa,  on  Anja Laukkanen niminen emäntä. Onneksi postimies on omassa talossa, ei tule sotkuja osoitteissa.

Viereinen talo, numero 8, onkin sitten jo mainittu Mämmelän Veikon 1948 rakentama talo. Siinä asuivat Arvo ja Aune Ruotsalainen, myöhemmin Aune Ruotsalainen  yksin leskeksi jäätyään. Hänen poikana Heikki väitteli aikanaan tohtoriksi orgaanisesta kemiasta. Aune Ruotsalaisen kuoltua talon on omistanut ainakin Kari Remes. Nykyisin siinä asuu Paavo Kärkkäinen.

Naapurustossa on aina ollut hyvä henki ja alueella on siksi ollut mukava asua ja siksi kai vaihtuvuutta on asukkaissa ollut tosi vähän. Näin muistelevat ja kertoivat naapurustostaan Anja ja Pertti Laukkanen sekä Kauko Auvinen.

Palataan jälleen Yhtyläntielle.

Numerossa  6  on Yhtyläntien alussa punatiilitalo ison kuusen alla. Talon rakensivat Airi ja Jussi Riikonen. Talon pihan erikoisuutena  voidaan pitää sitä, että se taisi olla edelläkävijä pyöreillä kivillä koristetuille pihoille. Suuri kuusi asetti varmasti omat haasteensa kasvien viihtymiselle varjossa, joten kivipuutarha oli oiva ratkaisu. Piha voittikin Kiuruveden ensimmäisissä pihakilpailuissa ensimmäisen palkinnon ja sai monia ohikulkijoita pysähtymään ja ihailemaan. Nykyisin kivien käyttö on kovasti yleistynyt ja on enemmän sääntö kuin harvinaisuus pihasuunnittelussa.

Yhtyläntien vastakkaisella puolella on kaksi  rivitaloa. Tontit omisti aikoinaan rakennusmestari Laitinen, jonka talo oli sama, jossa sittemmin asuivat Kotkanojat. Jaakko Laitinen ja hänen sisarensa myivät tontit rivitaloille. Talot on rakennettu 1990-luvun alussa.

Seuraavana rivissä, Yhtyläänpäin mennessä on valkea, rapattu omakotitalo kauniiden koivujen ympäröimänä. Sen rakensi  Kamusen Erkki. Hän oli naimisissa Yrjö Aitavaaran tyttären kanssa ja tontti taisi olla hänen tontistaan lohkaistu. Sen jälkeen ovessa oli nimi Autio ja nyt Siellä asuu Harri Keskitalo. Asunnon osoite on Yhtyläntie 5.

Osoitteessa Yhtyläntie 7 on Maila ja Aarne Leväsalmen rakentama  punatiilinen, tasakattoinen rakennus Aarne Leväsalmi oli Kiuruvesi-Lehden ensimmäinen päätoimittaja ja kirjailija ja Maila –vaimo oli opettaja  ja erinomainen kukkien kasvattaja. Heidän pihansa kukoisti ja oli naapureillekin iloksi (sanovat Rautiot, rajanaapurit). Maila Leväsalmen kuoltua Aarne Leväsalmi asui muutamia vuosia yksin talossaan mutta on tällä hetkellä palvelutalossa ja talo on murheellisesti tyhjillään.

Talot numeroilla 9, 11, 13, ja 15 muodostavat pienen mutkan Yhtyläntiellä. Kun rakennusmestari Olavi Rautio kuuli poikansa Heikin ostaneen talon Yhtyläntieltä numerosta  11, hän sanoi, että ”ai, sieltä oksalta”. Siitä sai Raution talo nimensä Oksa. Sen rakensi muurari Martti Kärkkäinen 1976 puolivalmiiksi ja Sari ja Heikki Rautio sitten valmiiksi asti. Talo on saanut 2000-luvulla täydellisen ehostuksen, katto on korotettu , pihamaa salaojitettu, sisätilat uusittu ym. Sellaista taitaa olla aina omakotiasujan elämä – ainaista remonttia.

Numero 9:n oli rakentanut veljiensä rakennusliikkeen avulla terveydenhoitaja  Annikki Pulkka  vuonna1972. Hänen muutettuaan veljensä luo Iisalmeen on talossa ollut vuokralaisena Maija Hyvärinen , Reijo Glad sekä Jari Jumppanen. Tällä hetkellä talon omistaa Juha Kastarinen. Hän on tehnyt talossa myöskin paljon remontti-ja kunnostustöitä niin ulkona kuin sisällä, joten talo on kuin uusi jälleen.

Numerossa 13 asuvat sen rakentajat Elina ja Joel Hyvönen. Talo valmistui 1975 Joel Hyvönen  toimi työaikanaan kirvesmiehenä ja Elina Osuusmeijerin kirjanpitäjänä.Joel Hyvönen on tällä hetkellä hieman huonokuntoinen, joten vaimonsa Elina vastaa talon hoidosta ja on kaikkien mielestä erittäin ahkera.

Numero 15 kuuluu tällä hetkellä Pasi ja Mira Kämäräisen perheelle. He ostivat talon vuonna 2011 Eino Säisän kuoltua. Eino ja Toini Säisä rakensivat talon 70-luvun alussa. Terveydenhoitaja Toini Säisä oli erityisen hyvä kasvimaanpitäjä, heidän pieni pihansa oli aina täynnä mitä erilaisimpia kasviksia, joista me naapuritkin usein saimme nauttia. Saimme nauttia myös Eino ” Pajateeri” Säisän upeasta laulusta kun hän joskus saunan jälkeen komealla äänellään lauloi suihkussa niin että tienoo kaikui. Hän oli myös hyvin avulias tehden joskus jopa aamuyöstä naapureidenkin lumityöt, että kaikki pääsivät  töihin.

  Kun Toini Säisä , kunnanvaltuutettu ja monessa mukana oleva nainen ,kuoli, jäi Eino Säisä yksin taloa pitämään. Hän pärjäsi kyllä hyvin mutta ” naisen käden” puuttuminen alkoi näkyä ja niinpä Kämäräiset muutettuaan taloon tekivät talossa täysremontin, joka jatkuu edelleen, parin vuoden jälkeen.

Sari ja Heikki Rautio kertovat naapurustostaan:

Alusta saakka tämä neljän talon ryhmä on pitänyt yllä hyviä naapurisuhteita. On oltu talkoissa toisillemme, tehty ns. postilaatikkoprojekti : Säisän Eino suunnitteli , Raution Heikin materiaalista, Hyvösen Joelin ammattitaitoa käyttäen hienon, yhteisen postilaatikon. Porukalla pystytettiin ja Rautiolla juotiin talkookahvit. Muutenkin on kokoonnuttu useimmiten Rautiolla milloin lettukesteihin, milloin Heikin keittämälle makkarasopalle, milloin laulamaan lempivirsiä ym. ym. On iloittu yhdessä, on surtu yhdessä  ja kaikessa on oltu valmiita toisiamme auttamaan. On ollut suuri ilo omistaa hyviä naapureita.

70- ja vielä 90-luvuillakin Yhtyläntien toisella puolen oli sankka metsä. Lapset leikkivät siellä, tekivät majojaan, seurasivat eläinten elämää . Metsän omisti Mäen perikunta.2000-luku toi muutosta maisemaan.

Puita alettiin hakata ja rakentaminen sillekin alueelle alkoi. Tällä hetkellä sillä alueella on ensiksi Mannisen talo, jolle he antoivat nimen  Lahjamäki ja vieressä 3 rivitaloa , vihreitä , puisia kaupungin  omistamia  vuokrarivitaloja, joissa asukkaat ovat muuttuneet kovin useasti, niin ettei oikein naapurisuhteita ole ehtinyt syntyä.

Vuonna 1986 rakennettiin lämpövoimalan yläpuolelle, pääty Yhtyläntielle päin, rivitalo Rivirinne.  Talossa on asunut paljon nuoria perheitä ja opiskelijoita.

Aiemmin oli jo rakennettu lähelle Erätien risteystä rivitalo, josta kansa käytti nimitystä Turvetalo.   Olisikohan osakkaina ollut turvetyöntekijöitä?

Vielä ennen  Erätien risteystä on 80-luvulla tullut lämpövoimala. Siitä seurasi sekä hyvää että pahaa. Siitähän toki saatiin lämpöä, nimenomaan lisälämpöä pakkasjaksoina ja näin turvattiin esimerkiksi  juuri silloin rakennettavaa kaukolämpöä. Mutta alku aina hankalaa, toimintahäiriöitä oli. Kukaan meistä asukkaista ei varmasti voi unohtaa erästä aamua, jolloin voimalan kattilassa oli sattunut syttymishäiriö ja rasvaista nokea oli tuprunnut ylt´ympäriinsä koko seutu täyteen. Oli aavemainen tunnelma, kun kaikki oli mustaa. Televisiostakin taidettiin käydä sitä kuvaamassa. Talot piti pestä ulkoapäin ja kun asiaa ei heti tajuttu, osa noesta kulkeutui myös sisälle ja tahri paikat. Savon Voima kuulemma maksoi ison laskun.”Meillä pestiin kyllä talo ilman laskutusta itse”.

1970 luvulla sijaitsi lämpövoimalan vieressä Yhtylän ainoa lähikauppa.  Saastamoisen Helenan ja Ahdin ”Pikkukauppa”, niin kuin me asiakkaat sitä kutsuimme.  Kaupasta sai kaikkea päivittäistavaraa ja sopa mielestämme kylän parasta jauhelihaa.  Siitä sanoi kehuttaessa Ahti Saastamoinen että ” kauppias itsekin syö sitä!” Murheellista oli, että lähikaupan asiakaskunta ei pystynyt pitämään kauppaansa elinvoimaisena vaikka Yhtylän väkimäärä koko ajan kasvoi ja vaikka Ahti Saastamoisen äiti, Milma Saastamoinen, toi kauppaan omaa  osaamistaan pitkäaikaisena Koivujärven kauppiaana. Niinpä kauppa joutui lopettamaan  toimintansa 1990 luvun lopulla.

Vielä lämpövoimalan ja kaupan väliin jää hieman kadusta ulommaksi niin sanottu ”Turvetalo”, joka sai varmaan nimensä siitä, että talon asukkaat työskentelivät Kiuruveden monilla turvesoilla.

Vuonna 1970 alkoi varsinaisen Yhtylän rakentaminen.

Rakennettiin  montaa omakotitaloa yhtä aikaa ja samalla aloitettiin kerrostalokeskittymän teko Kerrostaloista ensimmäistä kutsuttiin Haka-taloksi, jollaisena se varmaan monen mielessä säilyy aina, vaikka taitaahan sen nimi nyt olla Erätie. Kerrostaloja on tällä hetkellä 6 kappaletta.

Tälle alueelle on vuosien kuluessa valmistunut myös rivitaloja  kaupungilta vuokrattavaksi. Kaikkia taloja on asutettu paljon ja remontteja on jouduttu myös jokaisessa paljon tekemään

Yhtylän harjulle noustua alkavat mukavasti nimetyt pikkukadut vasemmalle : Katajatie, Kuusitie, Mäntytie, Koivutie, Haapatie ja Leppätie. Jokaiselle kadunpätkälle on vuosien saatossa noussut 5 kaunista omakotitaloa molemmin puolin katua, siis ainakin 50 taloa.

Oikealle puolelle, Långin metsään , on tullut vain yksi talo, mutta sekin on jo lopettanut suositun, talvisen hiihtoladun tekemisen lämpövoimalan nurkalta  kohti  Hyvölänniemeä  ja monien tekemät sieniretket syksyisin sienirikkaalle metsäkumpareelle.

Jo vuonna 1975 rakennettiin  harjun päälle  ensimmäisiä taloja, esim. Haapatielle rakensivat Lahja ja Lauri Saastamoinen, samoihin aikoihin Viljo Martikainen, Rätyn Erkki, Toivasen Mikko, Karoluodon Kassu ja Kaarina  jne.

Silloin sai ostaa tontteja halvalla, markan neliö ja se varmasti houkutteli  taloja rakentamaan.

Kivikujan  syntyminen ajoittuu 1980-1990-luvuille

Kivikujan alue oli vielä 1980-luvulla hyvin vetistä suoryteikköä, jota vielä halkoi iso sähkölinja. Sen tähden varmaan tonttien myynti sille alueelle aluksi hieman takkuili. Sähkölinja haittaa kyllä vieläkin , erityisesti  Hyvösen ja Kämäräisen taloja sillä linjat kulkevat aivan tontin päältä ja pylväät haittaavat jopa kulkua tontille.

Ensiksi, Ahti ja Inkeri Rahikainen rakensivat talon Yhtyläntien varteen. Siinä ovat asuneet sittemmin Kokkoset ja Kaksoset ja nyt talon omistavat ja sitä paljon laittelevat Arja ja Kyösti Vatanen. He ovat saaneet kasvatetuksi talonsa suojaksi komean kuusiaidan, joten tie aivan vieressä ei varmaan heitä häiritse.

Viereinen tontti numero 3  tuotti rakentajilleen Mirja ja Eino Aholalle varmasti lisäkuluja  vetisyytensä vuoksi. Kuitenkin he ovat saaneet siitä mieleisen, koska asuvat siinä edelleen.

Anneli ja Pentti Katainen ovat asuneet viereisessä talossa myös alusta asti Heidän talonsa numero on 5

Sillä puolella tietä ei olekaan muita taloja koska sähkölinja kulkee siitä. Taustalla on vielä iso talo, jonka  rakensivat Sullanmaat, kauppias Jouni Peltolan tytär ja vävy. He muuttivat Espanjaan ja talon osti Timo Laitinen perheineen. Sen postiosoite taitaa kuitenkin olla Kukkomäentien puolella.

Kivikujan eteläreunan talot ovat

Numero 2 Tuomo Kärkkäinen perheineen. Talon rakensivat Pakkaset. Kärkkäiset maalasivat talon uuteen värimaailmaan, joten tuntuu, kuin se olisi aivan uusi.

Numero 4 Raija ja Olli Suvanne. Sen talon rakensi metsäteknikko Reijo Antikainen puolisonsa Annelin kanssa 1981. Kun seuraavan talon rakensi myös metsäteknikko ,  Hyvärinen, hyvä ystävä, päätettiin taloille tehdä yhteen liitetyt autotallit. Ne sijaitsevat aivan rajalla ja näin molemmat hyötyvät sittä, ettei neljän metrin suoja-alueita tarvittu.  Kun molemmat sitten melko nopeasti , 1983 joutuivat muuttamaan työn mukana pois, tarvittiin uusiltakin omistajilta yhteistyöhalua. Onneksi sitä on löytynyt. Antikaisten talon osti aluksi kaupunginjohtajamme Erkki Srtömmer puolisonsa Anjan kanssa.  He asuivat talossa poikiensa kanssa vuoteen 1997 saakka.  Tällä hetkellä talon omistaa sairaanhoitaja Marketta Lähderinne.  Talon numero on 6.

Talon numero 8, Hyväristen talon, osti Sermetillä työssä ollut Pennanen. Tällä hetkellä talossa asuvat Ikäheimot pienten koiriensa kanssa.

Vielä metsikön suojassa , kauempana on talo numero 10.  Kukkomäentie kulkee  melko lähellä Kivikujan päätä ja tontit  sijoittuvat teiden väliin ja on vaikea hahmottaa kumman tien puolelle ne kuuluvat.

Tietoja Kivikujasta antoivat kaupunginjohtaja Erkki Strömme sekä rajanaapuri Elina Hyvönen.

.

Mitä sana Yhtylä oikeastaan tarkoittaa, sitä emme ole saaneet  selville, mutta ”kansan suussa ” Yhtylän asuntoalue kuitenkin käsittää Yhtyläntien  ympärillä olevan asutusalueen Kirkkoharjuntiestä  lähtien  Leppätien päähän. Siitä alkaa sitten Kairikon alue ja Hyvölänlahden alue.

Lännessä rajana on Kukkomäentie, joka on oma alueensa.

Itärajana on kevyenliikenteen väylä, joka lähtee Leppätien päästä kohti kylän keskustaa ja jättää  itäpuolelle eli Kiurujärven rannanpuolelle ns. Pyhänperän, joka ei siis kansan suussa kuulu Yhtylään.

Palaamme jälleen Kirkkoharjuntielle Kukkomäentien risteykseen josta lähdemme kohti rautatieylikäytävää. Tietä on kunnostettu usean vuoden aikana 2011-2013.  On tehty kevyenliikenteen väylä ja asennettu katuvalot.  Kadun päällystystyöt saatettiin päätökseen syksykesällä 2013.

Risteyksestä lähdettäessä heti oikealla on 1976 rakennettu Mäntykulma niminen seitsemän perheen rivitalo.  Sen ensimmäisiin asukkaisiin kuuluivat mm. Maija ja Matti Laitinen, Anneli ja Pekka Kamaja sekä Eeva ja Seppo Vehviläinen.  Talon takana Ahonpään laaksossa kulkeva iso avo-oja häiritsi alkuvuosina asukkaita mutta nyttemmin se on saatu peitetyksi.  Kesällä 2013 kiinteistön omistajat rakensivat talkoilla autokatoksen.

Talon takaa alkava niitty, Ahonpään alue, oli pitkään hoitamattomana, kunnes 1980 luvun aikana  koko alue asutettiin melko nopeassa tahdissa.  Alueelle tuli sekä rivi- että omakotitaloja.  Kirkkoharjuntieltä tälle alueelle johtaa Saratie ja ylempänä rinteessä Ahonpääntie.  Tällä hetkellä rakentamatta on Ahonpääntien alussa  rivitalotontti, jonka omistaa Esa Luttinen.

Tien toisella puolella, vielä hoitamattoman vesakkoalueen ja avo-ojan jälkeen, ovat veljekset Laitisen linja-autoliikkeen varikot.  Niistä vanhempi osa on rakennettu vuonna 1976 ja uudempi vuonna 2006. Tontin n:o on 34.

Seuraavalla tontilla n:o 36 on kaupungin varikko.  Alkujaan kiinteistö oli rakennettu TVH:lle ja toimi siinä tehtävässä siihen saakka kunnes  Savikon alueelle rakennettiin uusi varikko.

Seuraavalle tontille n:o 3838 rakennutti silloinen tiemestari Arvi Cajan vaimonsa Helmin kanssa omakotitalon.  Talon osti sittemmin Kari Pietikäinen ja nykyinen omistaja on Maarit Rajasuo.

Vastakkaisella puolella tietä eli tien oikealla puolella sijaitsee Maila ja Esa Lignellin omakotitalo n:o 31.  He rakennuttivat komean talonsa apteekkari Kukkoselta ostamalleen suurelle tontille vuonna 1976.  Tontti lienee vanha asuntopaikka, koska tontilla on omenapuita ja perustusten jäänteitä.  Tontin jälkeen oikealle lähtevä katu on nimetty Esanpoluksi nykyisen tontin omistajan mukaan.  Esanpolun  oikealla puolella on kaksi paritaloa,  Janne ja Verneri Peltolan ja Luttisen talot ja vasemmalla puolella Pirjo ja Aulis Niskasen ja Kirsti ja Pertti Ruokolan omakotitalot.

Palataan Kirkkoharjuntielle ja seuraavana oikealla puolella on talo n:o 35,

jonka rakennuttivat Raija ja Veijo Ilvonen vuonna 1958.  Rakennuspaikka käsittää kaksi tonttia, joista kadunpuoleinen on tyhjä.  Talon nykyiset omistajat ovat  Tuula Ilvonen ja Hannu Leskinen.

Tontilla n:o 37 olevan talon rakensivat Leskiset vuonna 1964 ja nyt talon omistaa Mika Hyvönen.

Vastakkaisella puolella on tontti n:o 40, jonka omistavat nykyisin Kaija ja Timo Rantanen. Tämän  punatiilisen omakotitalon rakensi vuonna 1976 Pentti Tenhunen.   Talo kulkee nimellä Pentintupa.

Tontilla n:o 46 olevan talon rakensivat Helvi ja Antero Tenhunen vuonna 1975.

Edellä olevien  tonttien 40 ja 46 väliin rakennettiin Kaijanlammentie, joka johtaa uudelle asuntoalueelle, jolla sijaitsee Kallion hoitokoti , palvelutalo ja omakotiasutusta.

Seuraavalla tontilla sijaitsi varsinainen Kallion päärakennus.

Tilalla on harjoitettu lypsykarjataloutta aina vuoteen 1978 saakka.  Koska tila sijaitsi päätien varrella, se toimi myös kestikievarina 1920 luvulla.  Vanhan rakennuksen tilalle on rakennettu kahden perheen rivitalo vuonna 1997.  Talon nimi on kuvaavasti Pääkallio.  Kiinteistöön kulku on nyt uuden Kaijanlammentien kautta Kalliokujalle ja talon n:o on  5 A ja B.  Talon ensimmäisiä asukkaita olivat Martta ja Kalevi Jauhiainen ( Saaren Kalevi).

Tien toisella puolella seuraavana on Leena ja Keijo Grofin talo n:o 39.  He ovat rakentaneet talon ja asuvat siinä edelleen.

Tontilla n:o 41 on Matti ja Annikki Grönqvist in rakentama talo.  Matin kuoltua 1998 taloa asuu Annikki  Grönqvist. Tämän talon jälkeen kääntyy oikealle Kalliontie. Seuraava talo on aivan Kalliontien ja Kirkkoharjuntien risteyksessä  ja taloon käynti on Kalliontien puolelta.  Talon ovat rakentaneet Pauli ja Leena Nousiainen.

Rinnettä alas kohti rautatietä on seuraavana  Margit ja Aarne Roivaisen rakentama talo.  Postilaatikossa on nyt nimet Roivainen  ja  Turunen.

Samalla puolella viimeisenä ennen Ratakatua on Seija Pentti Airaksisen rakentama talo.  Kyseinen talo on rakennettu taloryhmän ensimmäisenä ja talossa on n:o 47.