Harrastustoiminta

Harrastustoiminta

Kiuruveden Murtomäen pienviljelijäyhdistys

Kiuruveden Murtomäen pienviljelijäyhdistys on perustettu vuonna 1932. Puheenjohtajina ovat toimineet Jussi Lappalainen, Antti Kumpulainen ja Paavo Huttunen sekä sihteerinä Paavo Hyvärinen, Vilho Hyvärinen ja Terttu Kumpulainen. Alueella oli tuolloin runsaasti pienviljelijätiloja, eikä nuorisoakaan puuttunut.

Sota-ajan jälkeen yhdistyksen toiminta oli kaikkein vilkkaimmillaan. Ohjelmaan kuului kokouksia, tupailtoja, talkoita ja kursseja. Hankittiin yhteistä maatalouskalustoa, jonka hoitajana toimi Pekka Vartiainen. Tukea ja ohjeita saatiin maatalousneuvoja Paavo Huuskoselta.

Oli pientä huviakin työn lomassa. Hevosaikakaudella järjestettiin hevoskilpa-ajoja. Traktoriaikakauden alettua tulivat tavaksi kyntö- ja taitoajokilpailut.

Alettiin kaivata omaa toimitaloa. Vuona 1948 valmistui Murtomäen pienviljelijäyhdistyksen talo, Metsäpirtti. Rakentaminen suoritettiin pääasiassa talkoovoimin.

Alkuvuosina yhdistyksen toiminta oli vireää, mutta vähitellen toiminta hiipui. Syynä siihen oli maaseudun elinkeinorakenteiden muuttuminen, jolloin nuoriso väheni paikkakunnalta.

Talo on edelleen pienviljelijäyhdistyksen omistuksessa, vaikka sen toiminta on kuihtunut

Pienviljelijäosaston tanssilava

Pienviljelijäosaston toimesta rakennettiin vuonna 1947 tanssilava Huttulan tien varteen. Lava varustettiin myöhemmin seinillä ja katolla. Tämän paikan toiminta jäi varsin lyhytaikaiseksi.

Kiuruveden Turhalan kylätoimikunta

Kiuruveden Turhalan kylätoimikunta on perustettu vuonna 1984. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Terttu Kumpulainen ja sihteeri Elvi Räisänen. Nykyinen puheenjohtaja on Kauko Arponen ja sihteeri Merja Hyvärinen. Johtokuntaan kuuluu kahdeksan jäsentä, kaksi jokaiselta kylältä.

Kylätoimikunta on vuokrannut käyttöönsä Murtomäen pienviljelijäyhdistyksen talon, Meträpirtin.

Metsäpirtti oli käyttämättömänä mennyt huonoon kuntoon. Kylätoimikunta paneutui talon remontointiin ja laajennukseen suurella innolla. Työ tehtiin talkoovoimin.

Päärakennukseen saatiin keittiö, ravintolaosa ja sosiaaliset tilat. Ulkorakennukseen on tehty varasto ja pukusuoja. Veden saannin turvaamiseksi kaivettiin kaivo. Myöhemmin liityttiin kunnalliseen vesijohtoverkkoon.

Urheilukenttä on myös tehty talkoovoimin. Alueen raivauksen tuloksena saatiin useamman vuoden polttopuu.

Toimikunta on osallistunut jääkiekkokaukalon rakentamiseen Turhalan koululle sekä venevalkaman tekemiseen Nälännön rantaan.

Toiminnan vauhdittamiseksi perustettiin näytelmäpiiri. Järjestämällä iltamia kerätään varoja muuhun toimintaan. Näillä varoilla on järjestetty äitien- ja isienpäiviä, syntymäpäiviä, autettu tulipalojen, onnettomuuksien ym, uhreja.

Talolla on järjestetty paljon yhteisiä tilaisuuksia. Koulun remontin aikana talo toimi sijaiskouluna yhden talven.

Virkistäviä ja mielenkiintoisia ovat olleet retket teattereihin ja uimaloihin. Niitä on pyritty järjestämään vointimme mukaan.

Murtomäen pienviljelijäyhdistyksen talo ja kaikki sen ympärillä tapahtuva toiminta on kaiken muun ohella kylää ja kyläläisiä yhdistävä tekijä.

 

Turhalan diakoniatoimikunta

Turhalan diakoniatoimikunta on toiminut vuodesta 1946 lähtien.

Opettaja Aini Manniston ja emäntä Fanni Nousiaisen toimiessa alkuaikoina puheenjohtajina, pidettiin ompeluseuroja. Käsitöitä valmistui paljon. Näistä illoista kertyneet varat käytettiin lähetyksen hyväksi.

Vuodesta 1985 lähtien pheenjohtajana on toiminut Katri Mykkänen ja sihteeri-rahastonhoitajana Martta Piippo.

Arpajaisia ja myyjäisiä on järjestetty totuttuun tapaan. Kertyneet varaat on käytetty alueen vanhusten ja yksinäisten joulutervehdyksiin. Vierailuja suoritetaan Koljonvirran sairaalaan, Rinnekotiin ja Virranrannalle. Näissä paikoissa tarjoillaan talon asukkaille kahvit.

Turhalan opintokerho jpg

Turhalan koulun opintokerhon lopettajaisissa keväällä vuonna 1948. Kerho toimi vuosina 1946-1951 ja sen vetäjinä olivat opettajat Kaino-Inkeri Jauhiainen. Elsa Holopainen ja Hilkka Hyvönen.

Turhalan kuoro

Turhalan kirkkokuorolaiset Lapinlahden kirkon rapusilla Ylä-Savon laulujuhlilla 13.6.1948. Miehet vasemmalta: Eino Mustamo, Eino Lång, Samuel Huttunen. Ville Mykkänen ja Aaro Lappalainen. Naiset vasemmalta: Sylvi Marin, Iida Mykkänen, Kaino-Inkeri Jauhiainen, Martta Kärkkäinen, Anni Hyvönen, Katri Lång, Elsa Holopainen, Katri Mykkänen ja Olga Roivainen. Kirkkokuoro ja sekakuoro toimivat Turhalan koululla vuosina 1946-1951. Kuorojen johtajina toimivat kanttori Eino Mustamo, opettajat Kaino-Inkeri Jauhiainen ja Hilkka Hyvönen.

 

Kiuruveden Maamiesseuran Luvenlahden piiriosasto

Kiuruveden Maamiesseuran Luvenlahden piiriosaston perustava kokous pidettiin 20.4.1955. Mukana oli runsaasti kyläläisiä. Puheenjohtajaksi valittiin Ambro Risulainen ja sihteeriksi Heimo Kaurala.

Toiminta alkoi ripeästi, jolloin pidettiin tupailtoja ja vierailtiin naapurikylissä. Yhteiset illat aloitettiin yhteislaululla. Ohjelmaan kuului kahvitarjoilu pientä maksua vastaan sekä arpajaisia. nuolenheittokilpailuja, monenlaisia pelejä ja leikkejä.

Erityisen aktiivisia olivat kylän nuorekkaat emännät: Hanna Risulainen, Sirkka Mitronen, Mirjami Nissinen, Anna Kauppinen ja Martta Vartiainen.

Kerätyillä varoilla hankittiin osaston käyttöön pientä kalustoa. Ensimmäinen tärkeä kohde oli täydellisen juhla-astiaston saaminen. Astiastolle tehtiin kuljetuslaatikot talkootyönä. Lisäksi hankittiin mm. rikkaruohojen torjuntaruiskut.

Osaston toiminta hiljeni vähitellen väestön ikääntyessä ja nuorien vähentyessä. Toiminta jatkui hiljaisena vuoteen 1970 asti.

Piiriosasaton lopettamiskokous pidettiin 22.4.1997. Osaston varat päätetttiin lahjoitaa Mannerheimin Lastensuojeluliitolle.

Opintokerhotoiminta Kaislasten koululla

Kaislasten koululla vuonna 1943 alkanut opintokerhotoiminta jatkui monella eri nimikkeellä toistakymmentä vuotta. Opettajasta riippui paljon, minkä laatuista kerhoa milloinkin pidettiin. Opettajat vaihtuivat usein. Kerhon toiminnassa oli välillä katkoja, mutta enimmäkseen se oli vilkasta ja osallistuvia nuoria oli runsaasti mukana. Se antoi oman vaihtelunsa nuorisolle sen ajan yksitoikkoiseen elämään.

Vanhempain kuoro

Opettaja Marttilan aikaan vuonna 1943 syntyi Kaislasten koulupiirissä vanhemman väestön keskuudessa ajatus kuoron perustamisesta. Opettaja lupautui harjoittamaan ja johtamaan ko. kuoroa.

Harjoitukset alkoivat koululla, jonne saavuttiin runsaslukuisesti. Vähitellen syntyi esiintymiskelpoinen kuoro. Tämä kuoro esiintyi kaikissa alueen juhlatilaisuuksissa, syntymäpäivillä ja seuroissa. Kuoro teki myös esiintymisretkiä lähikyliin. Tämä toiminta jatkui aina vuoteen 1949, jolloin opettaja Marttila siirtyi paikkakunnalta pois.

.

Metsästysseura Valkeismäen Erämiehet

Metsästysseura Valkeismäen Erämiehet on perustettu vuonna 1962.

Valkeismäen erämiehet 2

Valkeismaja. Valkeismäen Erämisten vuonna 1994 valmistunut tukipaikka. Talon edustalla Jukka Meriläinen.

Puheenjohtajina ovat toimineet Lauri Remes, Jukka Meriläinen ja Reijo Martikainen sekä sihteereinä Paavo Huttunen ja Ville Mykkänen.

Seuran pinta-ala on 4678 ha. Tähän alueeseen kuuluvat mm. Turhala – Oravamäki tien varrella asuvien maatilat.

Seura on vuodesta 1987 lähtien palkittu Kiuruveden Riistanhoitoyhdistyksen alueen toiminta- ja ammuntakilpailujen parhaaksi metsästysseurakasi.

Valkeismäen erämiehet

Turhalan pienoishirven ampumaradan tekotalkoot kesällä vuonna 1987. Vas. Matti Kumpulainen, Ville Mykkänen, Onni Remes, Ismo Lohva, Kaarlo Lohva, Eero Härkönen ja Aimo Hyvärinen.

Urheilutoiminta

Urheiluseurojen Jänteen ja Teräksen kyläosastot perustettiin Turhalaan sota-ajan jälkeen vuosina 1946 – 47. Jänteen vetäjänä oli Elmeri Matilainen ja Teräksen Kauko Kaikkonen.

Hiihto- ja yleisurheilukilpailuja pidettiin useita kertoja vuodessa. Osastot järjestivät niitä yksin ja yhdessä tienristeyksen maastossa. Innostusta ja osanottajia riitti kaikkiin kilpailuihin.

Urheilukentän rakentaminen aloitettiin Metsäpirtin läheisyyteen talkoovoimin. Rahan puutteen vuoksi kenttä luovutettiin kunnalle vuonna 1958. Kunnan toimesta kentän rakennustöitä jatkettiin, mutta valmiiksi sitä ei kuitenkaan saatu.

Kylätoimikunta raivasi urheilukentän alueen 1980- luvun puolivälissä.

Metsästysseurat Valkeismäen Erämiehet, Lampelanseudun Eräveljet ja Osmangin Metsästysseura tekivät tälle kentälle pienoishirven ampumaradan vuonna 1987. Radan käyttö jatkuu edelleen innokkaana.

Urheilijoita

Turhala – Oravamäki alueella tunnettiin juoksijoina Ville Mykkänen ja Antti Hyvönen, hiihtäjinä Aaro Lappalainen, Yrjö Huttunen ja Kalle Huttunen. Nämä olivat parhaimmillaan vuosina 1948 – 52.

1970-luvulla Seppo Mykkänen osallistui sekä hiihtoon että yleisurheiluun. Vähitellen 1980 – 90 -luvuilla hän siirtyi ampuma-urheiluun, jossa on tullut menestystä Suomen mestaruuskisoissakin.

1990-luvulla on mainittava Sanna Kaikkonen hiihtäjänä tyttöjen sarjassa.

Monet tässä mainituista ovat pärjänneet lajissaan oman pitäjän ulkopuolellakin.

Tiedot:

Terttu Kumpulainen

Katri Mykkänen

Ville Mykkänen