Turhala-Oravamäki
Asumus levisi hiljalleen 1700- ja 1800-luvuilla. Vesistöjen ympäristöt olivat asutuksen kannalta kaikkein mieluisimmat. Kiuruveden alueen pohjoispäässä saivat Näläntä ja Luupuvesi ensimmäiset asukkaansa. Kenties Valkeisjärvi omalta osaltaan houkutteli tulijoita.
Kärritie
Liikunnan tarve oli suuri. Alkuperäiset liikenneväylät olivat karja- ja kinttupolutl Suurempaa liikkumista varten raivattiin kärritie, joka kulki nauhana talosta taloon, Tien huonouden vuoksi kärrissä istuminen saattoi olla suurta kärsimistä, Tavaroiden kuljettamisessa paikasta toiseen oli kärritiellä suuri merkitys. Turhala-Oravamäki kärritie oli eräänlainen yhdystie Luupuveden ja Lapinsalon teille.
Kirkkopolku
Mykkäsperä
Valkeismäki – – – > (Onnelan torppa)
Haapakumpu
Korkeakangas
Kirkonkylä
Teiden huonon kkunnon taakia oli käytössä oikopolkuja kirkonkylän suuntan. Mykkäsperän puoleisesta päästä polku kulki Valkeissuon yli pitkospuineen ja edelleen Valkeismäen sydänmaan halki Haapakumpuun. Matka jatkui talvisin Korkeakankaan kautta Kiurujärven jään yli meijerin tai Suojan rantaan.
Samaa oikotietä käyttivät myöskin Luvenlahden perukkalaiset, hyöhemmin myös olkkoperäiläiset. Heidän tiensä johti Suurensängen kautta yhtyen Valkeismäessä Mykkäsperän tiehen. Oikotietä kuljettiin talvisin hevosella ja hiihtäen. Kesäinen kyyti oli jalkapatikka.
Kirkkopolun käyttö 1920 – 1940-luvuilla
Kirkkopolulla oli runsaasti käyttöä 1920 – 1930-luvuilla. Sitä käyttivät sananmukaisesti kirkkomiehet, jotka tekivät matkan lauantaisin. Kirkolla yövyttiin tavallisesti Seuratuvalla. Tämä oli tapana. koska rippikirjoitus tapahtui lauantaina sakastissa iltakirkon jälkeen. Sunnuntaina osallistuttiin normaaliin tapaan jumalanpalelukseen.
Olin pari kertaa pienen ryhmän mukana tuollaisella matkalla. Lapsen mieleen ei jäänyt kovin monta asiaa. Muistan Onnelan lähteen, jossa levähdimme, Iäisyyden mäen, jossa valmistimme itsemme ihmisten ilmoille sekä Seuratuvan sisarus- ja veljespetit lattioilla seinästä seinään.
Kirkkopolun käyttö 1950 – 1960-luvuilla
Kunto ja kunnosta huolehtiminen alkoivat tulla tavaksi. Sekä paikkakuntalaiset että kirkonkyläläiset käyttivät Kirkkopolkua kuntoiluun. Sotavuosian olivat erämaan halki hyvät suksiladut aina meijerin ja Suojan rantaan. He olivat ahkerassa käytössä.
Kirkonkyläläisistä kannattaa mainita esimerkkinä rovasti Viljo Porkola. Hän teki patikkaretkensä Lapinsalon tietä Turhalaan. Levähdyspaikkana oli usein Väliaho. Siitä hän jatkoi Kirkkopolkua kirkolle. Hänen patikkaretkensä oli noin 25 kilometriä.
Toinen pienempi kuntoilulenkki olisi Mykkäsperältä Kirkkopolkua ja edelleen Salahmin tietä sekä Oravamäki-Turhala tietä Mykkäsperälle. Tällä lenkillä kertyisi matkaa noin 16 km.
Valkeismäen Kirkkopolku nykyään
Maantieliikenteen kehitys on johtanut siihen, ettei tätä vanhaa Kirkkopolkua (oikopolkua) ole vuosikymmeniin käytetty. Paikoin on polun tienoo muuttunut niin rajusti, että sitä on vaikea tunnistaa samaksi, mitä se oli esim. 1950-luvulla. Valkeissuon pitkospuupolun paikalla on laaja polttoturpeen nostokenttä. Polun Haapakummun puoleinen pää avautuu lentokentäksi ja edelleen kentälle tulevaksi autotieksi. Siinä välissä on vielä vanhaa kunnon metsäpolkua umpeen vesottuneena.
Jos vanhaa kirkkopolkuperinnettä haluaisi vaalia, olisi mahdollista raivata polku uudelleen, vaikkapa luontopoluksi. Tosin pitkosuita ei enää tarvittaisi. Polun varteen, esimerkiksi Onnelan lähteen paikkeille voisi rakentaa hirsilaavun nuotionpitopaikkoineen. Retkeillessä siinä olisi mukava levähtää ja styttää nuotio. Kahvitkin vvoisi kiehauttaa ja paistaa makkaraa tai kalaa.
Kirkkomatkaperinne vietäisiin perille, jos järjestettäisiin Siioninvirsiseurat edellä mainitulla laavulla. Tätä voisi verrata vaikkapa Seurapetäjäperinteseen.
Onnela
Oikotien varrella Valkeismäen rinteessä oli ns. Onnelan lähde. Nimensä se oli saanut Onnela –nimisestä torpasta, joka oli tämän lähteen lähistöllä aina 1930-luvun lopulle saakka. Lähde sijaitsi mäen alapuolella. Se oli suuri ja kirkasvetinen. Lähteen vierelle oli mukava pysähtyä lepäämään ja janoaan sammuttamaan. Tuohilippo toimi juoma-astiana ja kelopuu istuimena.
Onnelassa asui 1920- ja 1930-luvuilla Paavo Tikkasen perhe. Isästä ei muisteta paljoa, mutta äidistä, Miina o,s, Soposesta sitäkin enemmän. Miina oli pieni, laiha ja ketterä ihminen. Töissä hän oli nopea ja sen vuoksi kysytty taloihin erilasisiin aputöihin. Hän oli hyvin puhelias ja näin ollen selvitti kylän asiat. Perheessä oli lapsia. Vanhin tyttäristä oli hoitamassa Heimo Kauralaa kahden vuoden ajan hänen pienenä ollessaan.
Tikkasten jälkeen Onnelassa asuivat Anni ja Eljas Mård. Onnela oli Korkeakankaan torppa.
Onnelan mökki oli pieni, rähjäinen ja turvakattoinen. Paikka on ollut asuttu 1800-luvun puolivälistä lähtien tai jo aikaisemminkin.
Tarina kertoo
Ennen Tikkasia Onnelassa asui Oskar Pellikka perheineen. Kyläläiset arvelivat, että jos tuo perhe pärjää talven yli rähjäisessä mökissään, on paikan nimi Onnela. Jos heille tulee poislähtö kesken talven, on paikan nimi Kurjala. He pärjäsivät. Siitä paikka sai nimensä.
Ennen Pellikoita Onnelassa on asunut Heikki Remes perheineen.
Onnela on sijainnut ”hedelmällisellä alueella”, sen aikaisia oloja ajatellen. Vieressä lainehti runsaskalaisuudestaan kuulu Valkeisjärvi ja ympärillä Valkeismäen ja Haapakummun jylhät korpimaat, joissa asusti runsaasti riistaeläimiä. Nykyään mökistä on enää rauniot jäljellä, mutta lähde kirkkainen silmineeen elää yhä.
Lapinsalon ja Luupuveden maantiet
Lapinsalon ja Luupuveden tiet ovat valmistuneet 1830-luvulla. Ne olivat ajokelpoisia kärriteitä.
Luupuveden tie oli ollut korjaamatta kolmattakymmentä vuotta. Viimeinen tarkastus oli vuonna 1863. Siitä lähtien se oli tullut niin huonoon kuntoon, että setä oli mahdoton kulkea. Luupuveden tien korjaus tapahtui vuosina 1894 – 1899. Tie määrättiin uudelleen tehtäväksi neljä metriä leveänä kylätienä. Kunnostukseen saatiin valtion varoja.
Lapinsalon tie kunnostettiin samoina vuosina kuin Luupuveden tie, vuosina 1894 – 1897. Lapinsalolaiset vaativat hätäapuvaroja, silllä kato oli kova ja tie oli tarpeellinen. Tien vaikutuspiiriin kuului lähes 700 henkeä.
Vuonna 1913 annetuilla päätöksillä Luupuveden ja Lapinsalon tiet muutettiin kunnan yleisiksi jakomaanteiksi. Tiet oli levitettävä kahdeksan kyynärän levyisiksi, eli ojjien väli oli oltava 4.75 metriä.
Molemmat tiet tulivat valtionteiksi vuonna 1929.
Oravamäki-Turhala tien hanke 1910
Tiekokous
Asutuksen yhä lisääntyessä lisääntyi myös tarve paremmasta tiestä. Tiekokous pidettiin Mykkälän talossa syyskuussa vuonna 1908. Läsnä oli 13 talollista. Päätettiin anoa tien rakentamista Oravamäki-Turhala välille Mykkäsperän kautta. Asiamieheksi valittiin Ville Nousiainen. Kuvernööriltä saatiin myönteinen päätös toukokuussa vuonna 1911.
Tien leveydeksi määrättiin 3,56 metriä ja pituudeksi 7,2 kilometriä. Tien tekoon saatiin valtion varoja. Kunnossapito määrättiin tienvarsitalojen huoleksi.
Työt alkavat
Tien teko aloitettiin välittömästi. Tie saatiin parin vuoden aikana jonkinlaiseen kuntoon. Kunnostustöitä tehtiin ensin talkootyönä. Myöhemmin määrättiin jokaiselle osakastalolle työpäiväluku mies- ja hevostyöpäivinä. Ne tuli suorittaa vuosittain tienkorjaustyönä. Tietyömaan johtajana toimi Heikki Lång.
Tien leveys
Liikenteen lisääntyessä kapea tie kävi hankalaksi. Tien levitystyöt käynnistyivät 1930-luvun alkupuolella. Kustannuksiin saatiin kunnalta vähän apua. Tien levennystyö huutokaupattiin lyhyinä pätkinä. Alimman tarjouksen tehnyt sai työn suoritettavakseen. Tietä levitettiin toista metriä.
1930-luvulla tie jaettiin ympärillä asuvien talojen kesken. Osien pituus riippui talon koosta. Jokaisen olisi pidettävä oma osansa kunnossa.
Pisteaidat, portit ja veräjät
Tien käyttöä hankaloitti 1930-luvulle saakka monet portit ja veräjät. Kuljettiinpa sitten hevosella tai jalkaisin, portit oli aukaistava ja pantava kiinni. Pisteaidat ympäröivät viljelyksiä karjan laiduntamisen vuoksi. Lehmät, hevoset ja lampaat kulkivat kukin omassa metsässään. Portit olivat jokaisen talon kohdalla. Usein karja tallusteli maantiellä, jos kyseisen talon maat ulottuivat molemmin puolin maantietä. Portit ja veräjät poistettiin tienlevityksen yhteydessä.
Kunnantieksi
Sota-ajan jälkeen tietä anottiin yleiseksi tieksi, jonka kunnossapidon hoitaisi kunta. Tien kunnostusta suoritettiin talkootyönä. Talvella ajettiin soraa Valkeismäestä. Kaikki heikoimmat alueet sorastettiin. Korjauksia varten ajettiin soraa kasoihin tien varteen. Tieosakkaiden yhteisvoimin tie saatiin kunnostettua kunnalle kelpaavaan kuntoon vuonna 1950.
Ensimmäinen linja-auto
Muutamien vuosien kuluttua vuonna 1953 kyläläisillä oli suuri ilo ja riemu. Ensimmäinen linja-auto ajoi kauniina heinäkuun päivänä Turhalasta Oravamäen suuntaan. Linja-auto oli Arvo Soininvaaran perheyrityksen omistama. Näin entinen kärri- ja kylätie oli saanut päähänsä voitonseppeleen.
Valtiontieksi
Turhala-Oravamäki tie saatiin valtion tieksi 1960-luvulla. Autoliikenne yleistyi. Meijeri-, kirjasto- ja kauppa-autot löysivät tännekin tiensä linja-autojen lisäksi.
Tietoliikenne
Postin tulo Oravamäki-Turhalan alueelle
Kiuruveden posti aloitti toimintansa vuonna 1882. Jalkaposti Kiuruveden pääpostista Luupuvedelle saatiin vuonna 1909. Reitti kulki Salahmille menevää tietä Vesalan kaupalle saakka. Matkan pituus oli noin 20 kilometriä. Reitin varrella oli muutamien talojen tuvissa postin jättö- ja ottolaatikko. Oravamäki-Luvenlahti alueen postipaikka oli Tabellin tuvassa. Posti löytyi puulaatikosta, jonka toisessa päässä oli lokero kirjeitä varten.
Luupuveden postin kantoa hoiti mm. Auvilan isäntä, Sylvester Saastamoinen (herastuomari), lähes 20 vuotta jalkapatikassa. Edestakainen päivämatka oli runsas 40 kilometriä. Hän lopetti tämän tehtävän vanhuuden takia 1930-luvun lopulla.
Luvenlahden perukalle posti haettiin Tavellin laatikosta. Hakeminen hoidettiinvuorotellen talojen kesken viikko kerrallaan. Posti haettiin 2-3 kertaa viikossa.
Turhalan postitoimipaikka aloitti toimintansa vuonna 1939. Sen toimipaikka oli Turhalan osuuskauppa, koulua vastapäätä oleva rakennus (Turhalan torppa, Vanha koulu). Mykkäsperäläiset kävivät täältä noutamassa kukin oman postinsa.
Postin kulku jatkui liki samanlaisena 1950-luvun puoliväliin saakka, jolloin saatiin jatkuva linja-autoliikenne Oravamäki-Turhalan tielle. Postin kuljetus siirtyi linja-autoilijan sivutoimiseksi tehtäväksi.
Tätä varten pystytettiin teiden varsille heittopostilaatikot. Lähekkäin oleville taloille ne olivat yhteisiä.
Puhelin
Kiuruvedelle perustettiin puhelinosakeyhtiö vuonna 1903. Vuotta myöhemmin saatiin valmiiksi Iisalmen linja. Linjoja valmistui sen jälkeen nopeasti eri kylille. Luupuvedelle perustettiin oma puhelinyhtiö vuonna 1916.
Aluksi puhelimia hankkivat virastot, kauppiaat ja virkamiehet sekä teolliset yritykset. Vähitellen varakkaammat talolliset pääsivät puhelimen omistajiksi. Oravamäki-Turhala alueella ensimmäiset hankittiin 1930-luvun alussa.
Ensimmäiset puhelimen omistajat:
- Metsätyönjohtaja Heikki Vartiainen asui Väisälässä. Virassaoloaika oli vuosina 1933-1958.
- Kiuruveden Luupuveden osuuskassan hoitaja Samuel Huttunen muutti Luupuveden Mutkalasta Muuraismäkeen vuonna 1936.
- Kauppias Juho Kumpulainen piti yksityiskauppaa Luvenlahdella vuosina 1938-1940.
- Herman Nousiainen oli Kiuruveden seurakunnan taloudenhoitajana vuosina 1946-1967.
Kaikki edellä mainitut puhelimet olivat yhdessä langalla. Keskuksenhoitaja sääteli hälytysten lukumäärällä, mihin paikkaan soitto oli tarkoitettu.
Radio
Oravamäki-Turhala alueen ensimmäiset radiot hankittiin 1930-luvulla. Muuraismäki, Väisälä, Luvenlahti ja Tikka olivat nämä onnelliset. Luvenlahdella oli Juho Kumpulaisen kauppa, joten siitä kehittyi kylän yhteinen radion kuuntelupaikka, etenkin sota-aikana.
